25.3.2013

Saldona kirahvi ja kaivinkone

Perjantaina sain anovan tekstarin Nuorelta rouvalta. Voisiko Ottomummu mitenkään leipoa kakkua Pikkuihmisen nimppareille? Pikkuihminen kera Nuoren parin ja kummivanhempien saapuisi lauantaina kernaasti Vanhan parin residenssiin juhlistamaan Akselin päivää. Oikeasta narusta (ja vähän höplästäkin) Nuori rouva veti, sillä mitä me kaksi vanhaa haahkaa muka ikinä voisimme kieltää maailman suloisimmalta ottopojaltamme?


Suklaakakkua varten piti käydä ostamassa uusi vuoka. Eihän sitä nimppareita vanhan vuoan voimin juhlita. Sitten Ottopappa ajeli ympäri kaupunkia tuoreiden mansikoiden perässä, sillä Pikkuihminen rakastaa mansikoita. Ja jäätelökin jäi ostamatta. Suklaakakku pitää nauttia jäätelön kera. Joten kilometrejä karttui... mutta lopulta kakku kera vaniljaisen kermajäätelön oli odottamassa päivänsankaria.

Pikkuihmisen kummisetä on suuri italialaisen ruoan ystävä. Joten ihan häntä varten leivoin suolaiseksi tarjottavaksi kurpitsa-parmesaani-piirakan:


Pohja: 2,5 dl vehnäjauhoja, 50 g parmesaaniraastetta, 125 g voita ja 3 rkl maitoa. Nypi ainekset keskenään ja sekoita tasaiseksi. Anna tekeytyä hetki ennen kaulitsemista.

Täyte: 1 kesäkurpitsa ohuina viipaleina, 150 g parmesaaniraastetta, 2 munaa, 150 g ranskankermaa, 200 g maustamatonta tuorejuustoa, 0,5 tl suolaa, mustapippurirouhetta. Sekoita  täyte ja kaada pohjan päälle. Levitä kurpitsaviipaleet täytteelle. Paista 200 asteessa n. 30 minuuttia.

Päälle: 2 rkl oliiviöljyä, 3-4 rkl vaaleaa balsamiviinietikkaa, 3 rkl pinjansiemeniä, tuoretta timjamia.
Pirskottele öljy, viinietikka ja pinjansiemenet kuuman piirakan päälle. Anna tekeytyä hetki. Riivi timjamia piirakalle juuri ennen tarjolle asettamista.

Nimpparisankari sai lahjaksi kirahvin ja KAIVINKONEEN.
Arvaa, kumpi lahja vei voiton?

Vanha rouva

5 kommenttia:

  1. Voih,voih minähän taas täällä aivan kuolaan! Mansikoitakin,voi namu sentään!

    VastaaPoista
  2. Voi voi miten ihanat tarjottavat!

    VastaaPoista
  3. Pitsasta söin puolet ja kakkua otin suuuuren palan.. herkulliselta maistuivat:)
    Onnea Aleksille!

    VastaaPoista
  4. Kylläpäs makoisalle kakku näytti, ja ah NIIN upeassa ja uudessa vuuassa paistettu! Myöhästyneet nimipäiväonnittelut pikkuihmiselle! Ja piirakkakin varppina oli ylihyvää!!

    VastaaPoista
  5. Kirahvipa tietysti:) Hienot on tarjottavat jälleen.

    VastaaPoista