20.5.2012

Sinistä ja punaista

Helatorstaina kummityttäreni kaksoset panivat oikean mummunsa eli pikkusisareni ja kummimummunsa eli minut puuhastelemaan keittiön puolella - sen lisäksi, että arvon kaksosia piti hoitaa ja hoivata (lue: vaihtaa vaippoja, syöttää ja hyssytellä), kun heidän äitinsä kävi kaunistautumassa kampaajalla ja isänsä oli töissä.

Mummu pyöräytteli jauhelihakiekkoja, joita hänen vanhin ja nuorin poikansa rakastavat. Minä rullauttelin lohi- ja kanarieskoja.


Sitten päästiin makeitten leipomusten pariin. Marjakermakakku kätkee sisäänsä omakeittämääni kuningatarhilloa ja karviaisraparperihilloa runsaan kermavaahdon kera. Päälle leikkelin mansikoista punaruusuja sinisten mustikoiden seuraksi.


Kaksosten maapallo on silkkaa minttusuklaata sisältä ja tuorejuustorahkaa päältä. Koristeena sininen ja punainen vauvaraita ruusujen kera.


Isomummu leipoi kaksosten äidille herrasväenleipiä. Noita suussasulavia kakkusia tuore tuplaäiti pikkutyttönä jemmasi taskut täyteen ja posket pullolleen.


Näin kaksoset saivat meidät sisarukset ja äitimme puuhastelemaan koko armiaan helatorstain. Miksi? No, siksi että kahdeksastoista toukokuuta kaksoset kastettiin. Nyt perheemme pienimmäiset ovat virallisesti Simo ja Sylvi!

Simo suhtautui kasteeseensa tyynen miehisesti. Pikkuprinssin ilmekään ei värähtänyt pyhän veden osuessa päälakeen, sillä kuka sitä nyt hyviä unia keskeyttämään. Sylvi sen sijaan kertoi kovaa ja kuuluvasti, mitä hän oli mieltä juhlakampauksensa kastelemisesta. Pikkuprinsessan elkeet eivät totisesti jääneet keneltäkään kuulematta!

Vanha rouva, kaksosten virallinen kummimummu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti