20.6.2022

Yötyön päällinen


Kuudentoista tunnin työkeikka oli loppumetreillään, kun vastaan tuli sumuinen yömaisema. Niin kaunista, että piti oikein pysäyttää tienpieleen. Maalaistie kuhisi elämää: kettuja, kurkia, joutsenia, kissoja, lehmiä, heppoja. 


Kotipihassa syreenit olivat puhjenneet runsaaseen kukkaan sillä aikaa, kun olin yötyökunnissa. Aamulla piti tuoksuttelun jälkeen ruveta heti leipomaan, sillä naapuri toi sylillisen raparperia.


Piirakan pohjana käytin Myllyn Paras -kauramurotaikinaa (400 g pakaste). Täytteeksi viipaloin 5 dl raparperia, joihin sekoitin 1,5 rkl perunajauhoja. Paistoin piirakkaa 200 asteisen uunin keskitasolla 15 minuuttia. Sitten levitin raparperitäytteen päälle etukäteen sekoittamani kauratoscan: 100 g voita sulatettuna, 1 dl sokeria, 2,5 dl isoja kaurahiutaleita, 1 rkl vehnäjauhoja ja 0,5 dl maitoa. Jatkoin paistamista uunin keskitasolla vielä vartin verran. 

Yötyön päälliseksi vallan mainio makupala! 


Omenapiirakkaa pitää hetkinen vielä odottaa.

Vanha rouva

12 kommenttia:

  1. Maalaistiesi maisema on kaunista katseltavaa. Aikamoisen työtupeaman sait tehtyä.
    Kiitos raparperiohjeesta. Taidanpa kokeilla, kun on tullut syötyä jo useampi Maisemakahvilan raparperipiirakka. Omppupiirakkaa saa todelkin vielä odottaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun työkeikkojeni kesto vaihtelee 15 minuutista 16 tuntiin. Kaikkea siltä väliltä.

      Poista
  2. Ekkönä täytteeseen pannu yhtään sokeria? Sokerihiiren hampaita kolottaa tämmönen happamuus, etenkin, jos ei vaniljajätskiä tarjota kyljessä. 😅

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytteeseen ei todellakaan tule sokeria. Sen sijaan siihen kauraryynihässäkkään tulee sokeria desin verran. Ei ole hapanta, mutta kyllä vaniljakastike taikka -jätski kruunaa piirakan. Ehdottomasti.

      Poista
  3. Ihan hiton upea toi eka kuva!
    Jussiviikkoa! ♥

    VastaaPoista
  4. Jopas teit pitkän työrupeaman, mutta tuo aamumaisema on hieno - kannatti pysähtyä. Piirakkaohje on mielenkiintoinen juuri tuon sokerittomuuden takia, mutta varmasti hyvää jätskin kanssa.

    VastaaPoista
  5. Rankka työputki, huh. Yön valo on nyt jotain ihmeellistä. Ei tiedä, että nouseeko vai laskeeko aurinko.Kukkaloisto alkaa olla parhaimmillaan. Yhtäaikaa kukkivat syreenit ja monet pensasruusut ja tietysti koiranputket. Kauniita ovat kuiteskii kaikki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki kukat ovat kaunnita, niin pihamaalla kuin ojanpielessäkin. Nyt on, mitä katsoa.

      Poista
  6. Ihana yömaisemakuva. Tuli mieleen nuoruus kun liftailin yö.aikaankin Pohjanmaan lakeuksilla. Saispa takaisin edes pari semmoista yötä, niissä oli tunnelmaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannatettava idea! Mutta kuka meidät ottaisi kyytiin ;)

      Poista