24.2.2018

Vanha herra juhli

Vanha herra juhli. Mies oli olevinaan niin vanha ja niin ikäloppu, että pistää miettimään, mistä kummasta moinen raakki on saanut matkaansa näin hehkeän ja näin nuoren emännän?

Emäntä kävi tammikuussa salaisilla retkillä muutamana päivänä (KLIK). Retkipäivien saldona kotiin tuli kaksi pätkää ontelokuteesta paukuteltua raitakangasta, johon värit on otettu Vanhan herran matosta ja seinänpätkästä (KLIK).

Vanha herra jaksaa valittaa, että huushollimme tyynyt on lässyjä, lysyjä ja penteleen tuhnuja. Päätin korjata syntymäpäivän kunniaksi tilanteen ja tehdä raitakankaasta kaksi jämyä, ryhdikästä ja penteleen tomeraa tyynyä. Tässä ne nyt ovat leikkauksen, siksakkauksen, ompelun ja täyttämisen jäljiltä.

Vanha herra saa luvan kanssa oikein rönöttää ja röhnöttää tyynyjensä päällä. Ottakoon vaikka nokkaunet sohvallansa.


Niin vanha mies ei kuitenkaan ole, etteikö jaksaisi syntymäpäivänään syödä porkkanakakkua.


Jos porkkanakakku on Vanhan herran ikiaikainen lemppari ja tuttuakin tutumpi viettelys, 
niin toisesta kakusta tuli jotain uutta ja ennentekemätöntä:


Hyydykekakkua koristavat etelän veriappelsiinit ja roseepippurit, 
mutta kakun sisällä on pohjoisen aurinkoa eli lakkoja kera rahkan, kermavaahdon ja vaniljatuorejuuston.

Vanha herra söi kummatkin kakkunsa hyvällä ruokahalulla eikä muistanut ollenkaan olevansa vanha ja ikäloppu. 
Nikkasi silmääkin kuin ennen muinoin.

Vanha rouva


23 kommenttia:

  1. Paljon paljon onnea Vanhalle Herralle! :) Eiks sitä sanota, että pojat vaan kasvaa, ei vanhene. ;) Ja komiat on tyynyt ja kakut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää mun poikani kutistuu ja emäntä levenee...

      Poista
  2. Vanhalle Heralle lämpimät onnittelut täältä meiltä! Kauniin väriset tyynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerrotaan kerrotaan, mutta kakut se jo söi...

      Poista
  3. Onnea vanhalle herralle! Onnellinen hän, jolla on noin hyvä leipuri ja taidokas ompelija vaimonaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taidanpa huomauttaa taas hänen onnekkuudestaan ;)

      Poista
  4. Onnea "Vanhalle" Herralle!! Meillä on Herran kanssa sama horoskooppimerkki ja melkein sama päivämäärä syntymäpäivinäkin.. ilmankos: mun herkkua on porkkanakakku, ja maailman ihanimmat tyynyt olen saanut torkku-kavereiksini kätevältä - emännältä, joka loihtii mitä ihanampia luomuksi ihan mistä vain!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylläpäs siinä Kalat alkoi hehkuttaa... Teenkö lisää tyynyjä - putki ois auki!?

      Poista
    2. Hehee.. tänne voi lähettää, tyynyjä ei ikuna ole liikaa.. tosin meitin Isännän mielestä on, mutta ei oo!!
      Kalat ymmärtää hyvänpäälle ;)

      Poista
  5. Onnea Vanhalle herralle! Kyllä noilla pullevilla tyynyillä kelpaa päätään lepuuttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse asiassa Vanha herra lepuuttaa kännykkäänsä tyynyllä sängyn vieressä??

      Poista
  6. Onnittelut Vanhalle Herralle! Nyt on kestävät ja hyvän näköiset tyynyt, taitaa vanha herra olla tyytyväinen, varsinkin herkkujen syönnin jälkeen :)

    VastaaPoista
  7. Onnea Ikinuorelle Herralle! Porkkana ja lakka kakuissa, nami.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en niin porkkanakakusta perusta, mutta lakka menee aina alas!

      Poista
  8. Lämpimät onnittelut Vanhalle Herralle! Kalojen sukuun kuuluu ilmeisimmin - kuten puolet meidän sukukunnasta :D hyvä merkki! Noilla tyynyillä kelpaa nokoset ottaa - ettoset - kuorsata kunnolla ja katsella kauniita unia!

    Namiherkkua teit armaallesi!

    VastaaPoista
  9. Onnea paljon vanhalle herralle. "Vielä se sokeri sulaa vanhankin suussa ";) ainakin jos on noin hienoista kakuista kyse =)

    VastaaPoista
  10. Onnittelut Vanhalle Herralle! Herkullisen kuuloisia kakkuja ja mukavan näköisiä tyynyjä teillä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kakut meni ja nyt täällä halutaan pullaa...

      Poista
  11. Onnittelut jälkijunassa.
    Komeat herkut olet leipaissut armastukselles - mutta niin pitääkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Armastus kuulostaa hienolta - mutta niin on kohdekin!

      Poista