Nostalgista mansikkamarenkia

Maistelin zefir-nimistä kakkua monta kertaa sosialistisessa Leningradissa. Iloni oli suuri, kun löysin sefiirin ohjeen uudesta kakkukirjastani. Kirja on virolaisten Pille Enden ja Lia Virkuksen Verrattomat kakut sekä muita leivonnaisia.

Pillen ja Lian ohjeen mukaan vatkasin kolmen valkuaista kovaksi vaahdoksi. Lisäsin vaahtoon pikkuhiljaa 2,5 dl sokeria. Kuumensin 3 dl mansikkahilloa kiehumispisteeseen ja liruttelin ohuena nauhana hissukseen taikinakulhoon. Jatkoin vatkaamista keskinopeudella 20 minuuttia. Tuloksena oli ilmava, kiiltävä, äkkimakea hillomarenki eli sefiiri.

Pursotin sefiirin täytekakun päälle. Herkun asettelin sosialistiselle kakkuvadille suoraan Leningradista.

Äkkimakeaa oli - ei enää kolota imelähammasta, ei. Mutta nostalgiset muistot valtasivat mielen, voi nuoruutta...

Vanha rouva

Aito sossu

Elvi-täti oli vasiten minua varten hommannut huutokaupasta kristallilampun. Hän vei sen lasit kilisten kotiinsa ja kutsui minut katsastamaan hankintaa: Se on kuule justiinsa sun näkönen. Vie äkkiä teille.

Yritin hieman vastustella, sillä aika krumeluuri tapaus oli kysymyksessä. Mutta miten vastustaa 85-vuotiasta teräsmummua, joka ei ota kuuleviin korviinsa vastaväitteitä? Yritin hätäpäissäni vedota Vanhaan herraan, jonka mielestä meillä on jo ihan tarpeeksi romua. Elvin ääni kohosi ja kädet huitoivat: Kuule likka, minä tikut vetelen miesten mielipiteillä. Lamppu lähtee teille ja pulinat pois!

Onneksi hoksasin lampunjalassa autuaaksitekevän leiman Made in Tšekkoslovakia. Kiikutin lampun kotio ja myin sen Vanhalle herralle saatesanoilla: Kato ny, tää on aito sossu eikä mikään hongkong. Tää on tšekki, eiks oo hieno!

Vanha herra otti lampun hoiviinsa, purki osiin, poisti sähköjohdot ja metalliset lampunkannat, pesi, kiillotti ja puunasi. Kokosi ja liimasi. Ja toden totta, krouvista sähkölampusta sukeutui aito sossukristallikynttelikkö:

Vanha herra esitteli kynttelikköä serkkulikalleen: 

Kato, se on bohemiaa, samaa, mitä meidän huussin ristalliruunukin on!

Vanha rouva

Aika vinyylin kaupittee

Vanha herra toi keväällä minulle ison kasan tapettikirjoja, jotka maalikauppias oli heittämässä roskiin.

Osa tapeteista oli muovipinnoitettuja vinyylitapetteja, jotka tuoksahtavat omituiselle. Olin jo nakkaamassa vinyylikirjaa kaatopaikkakuormaan, kunnes minulla välähti: jos kerta vinyyli ei passaa sisätiloihin hajuhaittansa takia, miksen koittaisi tehdä siitä jotain ulkotiloihin. Muovitettu pinta ei taida olla moksiskaan ulkoilman kosteudesta, eihän?

Siitä se sitten lähti. Taittelin tähtisakaroita, jotka naksuttelin nitojalla keskeltä yhteen. Niittien päälle röyhelö. Röyhelön päälle silkkikukka.

Nyt on pation ovenpielessä uusi härpäke. On ollut jo toista viikkoa ja takana on niin pakkasta ja lumituiskua kuin vesisadettakin. Ei tähti ainakaan vielä ole miksikään muuttunut - kiitos vinyylin.

Eikä ole muuten maistunut terroristitinteillekään ;)

 

Tänään sitten loput vinyylitapetinpalaset saivat kyytiä. Taiteilin niistä tähtiä, joiden keskelle kiinnitin kuusen- ja tuijanoksia. Keskuskoriste vaihtelee. Näitä voisi kiinnittää vaikka ulko-oveen - tähtikoriste on kevyt eikä raavi ovenpintaa naarmuille.

Taas tuli todistettua oikeaksi mummun sanonta, että aika tavaran kaupittee!

Vanha rouva

Killuttimia ja hilavitkuttimia

Ompelin ylijääneistä verhonpalasista kuusipuita.

Täytin puuvillasta ja brodyyristä ompelemani kolmiot kevyesti. Ennen umpeen neulomista lisäsin alareunaan leveästä samettinauhasta kuusenjalan ja huippuun kiinnitin kapean samettinauhan ripustuslenkiksi.

Näitähän voi ripustella sinne sun tänne. Vaikka kaapinripaan, ikkunavetimeen taikka ovenkahvaan.
Saapahan Vanha herra taas huudahdella: Miksi helkutissa meillä roikkuu joka paikassa kaikenmaailman killuttimia ja hilavitkuttimia?

Vanha rouva

Enkeliparvi

Löysin autotallin lattialta ihania kiharoita. Mitä lie Vanha herra höylännyt puusta.

Ihan kuin enkelin kiharoita, hoksasin, ja siitä se sitten lähti.

Liimasin kiharapilven massapalloon, pukkasin pellavalangan pitkällä nukkeneulalla pallon läpi ja solmin langanpäät pitsihamosen (kaksi ympyrää päällekkäin) alla yhteen. Valkeasta paperinarusta taittelin rusetin, jonka liimasin siiviksi. Valmis.

Kiharaenkeli pitsihepenissään.

Somiahan nämä ovat, mutta kun niitä syntyi ja syntyi ja syntyi... 82 kappaletta. Mihin minä joudun tämän enkeliparven kanssa?

Vanha rouva

Pläjäysinspis

  

Harppi löytyi liiteristä. Kauniin ruosteen peitossa joka puolelta. Jemmasin harpin visuun talteen, missä se on odottanut älynväläystäni neljä vuotta. Väläys tuli alkusyksystä (KLIK), kun Intsun kanssa kiertelimme käsityömessuilla. Eräs taiteilijaihminen oli maalannut lautoja valkeiksi ja sutinut siinä samalla maalin alle pitsiliinoja ja huopasydämiä.

Päivänä muutamana ruuskasin liiteristä sopivan lankunpalasen ja pesin sen. Nuhraantunut pitsiliina pohjamaalista kostealle lankulle ja lateksia perään. Kolme kertaa taisin teoksen maalata ennen kuin sain mieleiseni pinnan aikaiseksi. Viimeisen maalikerroksen nahkeaan pintaan ripottelin kultahippuja.

Harppitaide nojailee nyt seinään keittiön kaapin päällä ja osoittelee Sarpanevan lasitaiteen suuntaan. Iso orkidea-maljakko on mummun peruja ja pienempi kirpparilöytö. Kaappi ja pikkutooli ovat papan puolelta. Harpin peruja en tiedä.

Lisää lautoja ja ruosteisia aarteita odottaa seuraavaa taidepläjäysinspistäni. Onneksi on maalia ja pitsiliinoja hamstrattuna. Vanha herra myhäilee tyytyväisenä, kun rouva on tyytyväinen ja romut muuttavat olomuotoaan.

Vanha rouva

Lakka, tyrni, mango - keltaisia kaikki

 

Vanha herra ei ole isä, mutta isänpäiväkakun ja -lahjan hän sai. Hän on sen ansainnut, sillä hän olisi maailman paras isä lapsellensa, jos Luoja olisi meille lapsen suonut. Olen asiasta täysin varma.

Vanha herra rakastaa lakkoja ja tyrnimarjoja. Niinpä en ollut ollenkaan ihmeissäni, kun hän toivoi lakkakermakakun tyrneillä.

Kehittelin kakun omasta päästäni eikä se ole mikään kevarikakku, ei. Siihen meni kahdeksan desiä kermaa, puoli kiloa mascarponea, viisi desiä Bourbon Vanilla -vanukasta, pari desiä mangopyrettä, puoli kiloa lakkoja ja kourallisen verran tyrnimarjoja. Muina tykötarpeina oli munia, vehnäjauhoja, sokeria ja liivatetta.

Kakusta tuli kerroksellinen, jotta kaikki maut olisivat omina, selkeinä kokonaisuuksinaan. Vanha herra ei oikein tykkää mössökakuista, joissa kaikki on sekaisin. Selkeä mies vaatii selkeitä makuja. Kiivetäänpä alhaalta ylöspäin:

1) sokerikakkupohja, joka on kostutettu maidolla

2) lakkoja paksu kerros ilman sokeria

3) mango-mascarpone-kerma-hyytelö

4) sokerikakkukansi, jota ei ole kostutettu

5) paksu kerros lakkoja, jotka on hyydytetty lakkamehulla

En kantanut kakkua pöytään kelteisillään, vaan pursottelin sen reunat kermavaahto-vaniljavanukas-seoksella pörhölleen. Toivotut tyrnit ripottelin lakkahyytelön päälle ja supsautin perään tomusokeria:

Vanha herra söi kertaistumalta 1/4 kakkua ja otti santsiannoksen mukaansa autotalliin. Ilmeisesti tykkäsi keltaisesta kakustaan.

Vanha rouva

Paksu lumitakki

 

Paksuilla puikoilla paksusta villalangasta paksu villatakki! 

Álafosslopi on paksu islantilainen villalanka, josta Islannissa perinteisesti neulotaan ulkovaatteita. Tämä mielessäni neuloin 8-puikoilla ison ja väljän neuleen, jota aion vedellä pihamaalla tuulitakin päällä. Kaulaan pitkä huivi ja päähän muhkea pipo. Kelpaa minun lakaista patiota ja vaikka pukata ensilumia sivummalle.

Ohjetta minulla ei ollut, mutta pidin osviittana pihatakkiani. Tein tästä väljemmän ja laajemman, jotta alustakki mahtuu kinnaamatta alle. Lankaa kului 750 grammaa. Rinnuksille kiinnitin yhden jättinapin, jotta takki on helppo riisua, kun tulee kuuma.

Nyt sitten odotellaan lunta!

Vanha rouva

Ympyrämummoja ja pähkähulluja hyeenoita

Lapin taikaako lie, sillä tänä kesänä pistin Tenon rannalla alulle peräti kolme nuttua. Nyt, pimeyden pakottaessa pirttiin, sain kaikki valmiiksi.

Ensimmäinen nuttu lähti liikkeelle puuvillaisesta virkkauslangasta ohkaisella virkkuukoukulla. Istuin Tenon kivokossa ja pyörittelin lankaa sormien välissä. Siitä se auringonkehrä sitten sukeutui, kun lämpö huiteli yli 20 asteessa, aurinko porotti ja Vanha herra seisoi joessa.

Pikkuhiljaa ympyrästä tuli neliö, ympyräneliöitä pyörähteli koukusta kaikkiaan kolme ja erimallisilla pylväillä yhdistin ne nuttuseksi.

 

Alkukesästä virkkasin itselleni paksuhkosta puuvillalangasta ponchon. Lankoja jäi yli ja lisää uusia värejä sai kaupasta.

Tenon lumossa virkkasin neljä isoa ympyräneliötä. Riemunkirjavia, iloisenvärisiä, hippimäisen lapsellisia.

Ensin tein hameen, jonka helma kehkeytyi neljästä neliöstä. Virkkasin kainaloihin asti, virkkasin etumuksen, virkkasin takamuksen. Ei ei ei! Purin. Sitten aloitin pitkän huivin. Ei ei ei! Purin.

Sitten tein tämän:

 

Sukat minun piti Lapissa kutoa. Tylsät ja iankaikkiset villasukat. Mutta virkkuukoukku eksyi käteeni ja niin sukkalangasta alkoi syntyä neliö. Ensin neliö oli mummo, mutta sitten sille tuli mummotauti ja siitä tuli pähkähullu suorakaide. Lanka loppui.

Lapista palattuani menin lankakauppaan. En löytänyt mummotautista sukkalankaa, vaan ostin jotain ihan muuta. Niin mummosta tuli pilkkukuumeeseen sairastunut hyeena:

 

Alkuperäinen sukkamummo päätyi takapuolen päälle. Etupuolelle tälläytyi toinen mummoparka, vinoon vinksahtanut.

Nyt kesän lankaviikosta Tenon rannalla on jäljellä enää kasa keltaisia puuvillapylpyröitä. Mitä niistä tulee, sen näyttää aika. Enkä tyynyjä, ehkä liinoja, ehkä nuttuja...

  Inspiraationlähde ainakin on taattua Tenoa:

Älköön kukaan vaan kuvitelko, että moinen määrä nuttuja olisi syntynyt hetkessä. Ei ei ei! Aloitin lankojen kanssa leikittelyn kesäkuussa, pikkuhiljaa hissukseen virkkailin ja nyt tuli valmista. Olen hidas hämäläinen vailla ohjausta, vailla ohjetta, ihan ilman teknistä tukea ;)

Vanha rouva