8.8.2013

Lipstikkasavotta

Sadonkorjuumme alkoi juhannuksena. Sipulinvarsien jälkeen pakastimeen on laitettu pussitolkulla tilliä ja persiljaa. Uusikin sato on jo kohta korjuukunnossa.

Olen saanut monta vuotta sitten Vanhan herran serkkulikalta lipstikantaimenen. Nyt puska on monista paikanvaihdoksista huolimatta kasvanut niihin mittoihin, että siitä saa jo kolme satoa kesässä. Yksi sato nautitaan kesän mittaan lipstikkakeittona ja tuoremausteena esim. sitruunamarinoitujen kesäkurpitsoiden kanssa. 

Kaksi satoa meillä on tapana kuivata. Tänään oli vuorossa kuivatun lipstikan riipimis- ja purkitussavotta. Iso purkillinen lipstikkaa taas saatiin talven keitto- ja pataruokamausteeksi. Ei tarvitse lihaliemikuutioita paljon ostella meidän huusholliimme. 

Lipstikan lisäksi riivin purkkeihin kuivattua rosmariinia, mäkimeiramia, minttua ja salviaa.

Mausteisin terveisin
Vanha rouva

1 kommentti:

  1. Minä en ole tainnut koskaan maistaa lipstikkaa.
    Paljon on lipstikoita:)

    VastaaPoista