Sain taannoin ihanalta naapuriltani, Rouva M:ltä lahjaksi ison kasan sydämiä. Hän oli niitä joutilaina hetkinään taivutellut rautalangasta.
Pyörittelin sydänkehikoita käsissäni ja mielessäni monta viikkoa. Ensin kerin kehikoihin ohuen ohutta hopealankaa, mutta eihän paljas metallilanka metallikehikossa pysy. Tonttukin sen tajuaa, vaan en minä. Sitten muistin keränperän paperinarua. Upotin narun erikkeepperiveteen (50/50) toviksi. Kieputin liimaista narua sydämeen sikin sokin (on muuten niin maan perusteellisen sottaista puuhaa) ja jätin kuivumaan yöksi. Tonttukin sen tajuaa, että kehikko ja naru liimautuivat toisiinsa rakastuneesti.
Spreijasin sydämet valkoisella maalilla kummaltakin puolelta, jotta kehikko ei niin kovasti erottuisi valkeasta narusta. Muutama kierros hopeista spiraalilankaa sinetöi liiton. Silkkinauha lenkiksi ja sydämet kammarin perintölamppuun roikkumaan.
Ei roiku perintölampussa enää yhtään sydäntä, ei. Nuori rouva pistäytyi kylässä...
Vanha rouva
Hienosti pyörittelit paperilankaa, upeita ovat sydämet.. Nuori rouva näyttää ymmärtävän kauneuden päälle on selvästi perinnyt Vanhan rouvan geenit:)
VastaaPoistaTonttu tiesi, että niistä tuli mageita.
VastaaPoistaTaisi nuorella rouvalla taskut pullottaa sydämellisesti lähtiessään.
Jaha, teiltä poistui nuori rouva sydämelliset terveiset mukanaan pikkuihmisen iloksi. Eipä muuta kuin uutta liimaseosta sormiin :D
VastaaPoistaOvat sydämet sen verran kauniita perintölampussa riippuessaan.
Oih,miten sykähdyttävän kauniit sydämet. Nuori rouvako ne sitten sai:) Niin siinä aina käy,jos jotain on tehnyt ja joku tulee ja ihailee,niin piankos sitä sanoo.ssat ne:)
VastaaPoistaOi Oi ,ei ole ihme jos nuoei rouva vei ne kauniita olivat ei muuta kuin uusia tekemään!
VastaaPoista