Ennen kilpavarustelua

Ystävät toivat ison kimpun ruusuja. Kuivatin ne muurin kupeessa. Muutama pikkuruusu Helsingin matkalta oli vielä jäljellä. Sommittelin tämmöisen.

Kaksi pientä ruusukranssia ja keskellä hortensiakranssi. Ylähyllyllä komeilee anopin peruja oleva rakas kukkataulu. Kohta joutavat telakalle, kun alkaa jouluvarustelu!

Vanha rouva

Sokerina pohjalla

Tein aronianlehdistä ruusun. Halusin kokeilla, miten värikkäät lehdet taipuvat liiman avulla lasinreunaan. Tarpeeksi kun niitä taivuttelee, syntyy ihan nätti ruusu. Kannattaa kerätä lehtiä tarpeeksi, sillä kuivuessaan ruusu harvenee ja löpsähtää, jos ei malta tehdä tiivistä kukkasta.

Callunoita oli halpakaupassa hullunhalvalla. Ostin kolme. Yhden leikoin kaljuksi. Kieputtelin oksat kukkalangan avulla virkaheittojen sydänten päälle. Sydämet pääsivät terassin seinälle, sillä sisällä pikkuruiset kukkaset varisevat äkkiä.

Kuivatuista ruusunnupuista tein kranssin. Liimasin nuput kuumaliimalla ohueen metallirinkulaan. Ruusut ovat jotain vuosikertaa ammoisilta ajoilta. 

Sokerina pohjalla on punainen lankakukkanen. Hommasin langat täältä. Pitihän Sartsaa auttaa, ettei raukka vallan huku lankoihinsa. Punaisen pehmoista lankaa on kokonainen kilo, joten on siinä väkertäminen. Joulu mielessäin...

Vanha rouva

Aina voi mennä lähelle

 

Naapurikaupungissa näin Johan Lindhin maalaukset Kokkolan rikkaimpiin kuuluneen Roosin suvun naisista. Roosit olivat varakkaita kauppiaita ja laivanvarustajia. Vuoden 1800 varallisuusselvityksessä Andreas Roos vanhempi oli Suomen rikkain mies. Hänen elinaikanaan Kokkola oli Suomen johtavia tervakauppa- ja merenkulkukaupunkeja. Andreas Roos rakennutti vuonna 1813 kivitalon perheensä kodiksi ja kauppaliikkeeksi. 

Tyylikkyydessä en ollenkaan yltänyt yllä olevien rouvien tasolle, kun vierailin nykyisin K.H. Renlundin museona toimivassa Roosin mahtitalossa. Siellä on vaihtuvia näyttelyitä sekä kauppaneuvos Karl Herman Renlundin testamenttaama arvokas taidekokoelma. 

 

 

K.H. Renlundin museo on kaunis. Kuljin hiljaisissa huoneissa ja nautin eleganteista yksityiskohdista ja suomalaisesta arvotaiteesta.

Tarjolla on Edelfeltiä, Enckelliä, Halosta, Danielson-Gambogia, von Wrightia,  Westerholmia, Järnefeltiä ja paljon muita kultakauden suuria nimiä: www.kansalliskirjasto.fi/fi/uutiset/khrenlundin-museon-taidekokoelmat-avautuvat-finnaan.

Kokkolan vanha kaupunki on nimeltään Neristan. Se on yksi Suomen yhtenäisimmistä ja laajimmista säilyneistä puukaupunkialueista. Neristan kattaa 12 korttelia ja satoja puutaloja, joista vanhimmat ovat 1700-luvulta. 

Neristanissa aistin vanhan kaupungin hengen ja rauhan. Hoksasin muutamassa ikkunassa posliinikoiria. Kun talon isäntä on kotona, emäntä kääntää koirat katsomaan sisälle taloon päin, mutta kun isäntä on merimatkoillansa (tai nykyään proosallisesti keikkatöissä), koirat katsovat ulos isäntää odottaen. Talojen ikkunoiden pielissä on myös juorupeilejä, joiden kautta voi salaa tarkkailla kadun tapahtumia.

Tänä päivänä suurin osa rakennuksista on remontoitu mukaviksi asuintaloiksi. Neristanista löytyy myös ravintola, liikkeitä, majoitusta ja juhlatiloja. Piipahdin viehättävässä antiikkipuodissa:

 

 

Ihailin kekseliäitä yksityiskohtia, kuten seinään rakastunutta polkupyörää, kutsuvia sisäpihoja ja kauniita ulko-ovia.

Muutaman tunnin mittainen haahuilu sateisessa Kokkolassa kannatti. 

Mieli rauhoittui ja ajantaju syveni.

Aina voi  mennä lähelle. 

Vanha rouva

Haltioitunut

Ei kait sitä tunnetta muulla sanalla voi kuvailla. HALTIOITUNUT. Syynä moiseen oli kaunis Helsinki, rakkaat seuralaiset ja rikkaat kulttuurinautinnot.

Stanstan kanssa haltioiduimme Helsingin kaupunginteatterissa katsellessamme ja kuunnellessamme Moulin Rouge -musikaalia. Kun ensitahdit kajahtivat orkesterimontussa, nousi sydän kurkkuun ja käsivarsi meni kananlihalle. Itketti, hengästytti ja taas itketti. Taiturimaisia tanssijoita, upeita laulajia ja komeita lavasteita. Entäs ne puvut?! Entäs ne 70 biisiä, jotka soljuivat saumattomasti yhdestä hitistä toiseen?! Uskomaton esitys. 

Ateneumissa oli tarjolla Gallen-Kallela, Klimt & Wien -näyttely. Se kertoo, miten Akseli Gallen-Kallelan taide kehittyi vuorovaikutuksessa kansainvälisten modernistien kanssa. Kuvataiteen lisäksi näyttelyssä oli esillä valokuvia ja muotoilua, kuten arjen esineitä, koruja ja muotia.  

Sinebrychoffissa on nyt näyttely nimeltä "Espanja myyttien takana". Espanjalaisuuden kuvasto syntyi  matkailijoiden ja espanjalaisten taiteilijoiden vuorovaikutuksessa. 1800-luvun espanjalaismaalauksissa korostuvat maan perinteet, eri alueiden ihmiset ja tyylit. 

 

Ystävien kanssa hurautimme Nummi-Pusulaan katsomaan Kasvihuoneilmiön tarjoamaa nykytaidetta ;) Voi pyhät pyssyt, miten paljon siellä oli tavaraa, tarpeellista ja tarpeetonta - ainakin minulle. Ostokseni  olivat sangen vaatimattomat: 2 strutsinsulkaa, 1 postikortti ja 1 kirja. Siinähän sitä junaihmiselle kuskaamista. Varsinkin kun tulin Helsingissä erehtyneeksi kahteen kirjakauppaan ja yhteen divariin. Kantamista piisasi.

 

 

Pistäydyimme myös Halikon kurpitsapuistossa. Meille sattui aurinkoinen ilma, mutta se tuuli = viima = hyytävä vinkka. Se karkotti meidät ennen aikojamme takaisin lämpimään autoon. 

Kurpitsapuistosta en ostanut kannettavakseni yhden yhtä kurpitsaa, mörköä, luurankoa taikka hirviötä. Sen verran kuitenkin törsäsin, että Salosta lähti mukaan 5 suklaakurpitsaa. 

Leivoin Vanhalle herralle matkaltapaluukakun. Porkkanakakun tietysti. Meikkasin kakun tuorejuusto-voi-kreemillä ja koristelin aivoilla ja kurpitsahirviöillä. Osui ja upposi.

Nyt on paljon sulateltavaa. Matkan anti oli haltioitumista edistävä, tunteita herättävä ja rakkautta lujittava. Suosittelen kotimaanmatkailua. Pitkä ja pimeä syksy valaistuu kummasti.

Vanha rouva