Tänään kiikutin bling-blingit ullakolle odottamaan seuraavaa joulua. Tilalle halusin jotain maanläheistä ja rauhallista. Puun ja kellastuneen paperin sävyjä.
Kaivelin varastosta vanhan pyykkilaudan ihmisten ilmoille. Se sai seurakseen kaulimen, puisen avainlokerikon ja puukahvalla varustetun maitopäälärin. Sinne tänne laittelin paperista sykeröä (halvalla sain poistomyynnistä enkä ollenkaan ymmärrä mikä moisen syltyn oikea käyttötarkoitus on) ja latinan kielen sanakirjasta synnytettyjä kukkasia.
Piti vasiten käydä hakemassa kiemurainen peikonpähkinän oksa, jotta taiteellinen vaikutelma olisi optimaalinen. Vanha herra ei asiaa oikein hahmota, raukka. Olin vailla kiemuroita, sillä pyykkilauta-asetelmaa vastapäätä nostin suoraryhtisen aarteeni:
Pari viikkoa sitten Punaisen Ristin kierrätyskaupan nurkassa nököttivät nämä umpipuiset A-tikkaat. Jopa Vanha herra ymmärsi hullaantumiseni ja maksoi hövelisti hankintani - kymmenen euroa. Tikkaista on nyt rapsuteltu vanhat maaliroiskeet pois ja tikkaat on pesty ja puunattu. Pintaan vetelin mahonginsävyistä petsiä. Ostin viisi metriä valkoista välipitsiä, jolla korvasin hiutihankautuneet narut.
Ensimmäinen versio tikkaiden olohuoneasusta oli sangen romanttinen, mutta koska Vanha herra kehitteli pienoisen kriisin liioista pitsiliinoista, päätin tehdä pitsitikkaista kukkatikkaat.
Samaan syssyyn tikkaiden petsauksen kanssa tuli saatettua päätökseen myös ikuisuusprojekti. Kotipellon Tanni esitteli aikoja sitten tekemiään tarjottimia, joihin rakastuin päätä pahkaa. Ruuskasin liiterin ja löysin puisen laatikonkannen, jossa oli metalliset kulmavahvikkeet. Vetelin petsiä lootaan ja hain kierrätyskeskuksesta ovenrivat (sain halvalla eli ilmaiseksi, koska kierrätyssedällä ei ollut vaihtorahaa). Nyt voi kahvinkeitintä siirrellä sinne ja tänne kulloinkin vallitsevan kriisin mukaan ;)
Tuunausterveisin
Vanha rouva
