28.4.2015

Ainakin 150 munaa

Olen värkännyt koko kevään tätä kranssia. Kranssin strategiset mitat ovat: ¨kokonaiskorkeus 60 cm, -leveys 55 cm ja kiertävän osan leveys 15 cm.

Laskeskelin tarvinneeni tähän työhön 150 kananmunan kennot, lukemattomia kuumaliimapuikkoja sekä pari desiä valkoista lateksimaalia. Sekä HERMOT, jotka työn hitaan etenemisen seurauksena ovat hieman heikolla hapella.

Ei kennojen repiminen ja ruusukkeiksi liimaaminen rakettitiedettä ole, ei. Eivät hermot sen takia pinteessä ole. Vaan sen takia, ettei kahden hengen huusholli saa tyhjennettyä 150 munan kennoja ihan hetkessä. Varsinkin, kun Vanhan herran pitää vahtia kolesteriarvojaan. Joten munaruokia ei voi joka päivä laittaa ruokalistalle.

Tammikuussa aloitin munaprojektini ja nyt sain kranssin valmiiksi. Helkutin hidasta hommaa minun mittapuullani, mutta tulihan siitä komea!





Kranssin pohjana on rautalankaovaali, jonka päällystin moneen kertaan kierretyllä sanomalehdellä. Tein kranssista ovaalinmallisen, jotta se muistuttaisi niistä 150 syödystä munasta. Laitanko yläpäähän muhkean rusetin vai enkö laita? 

 

Nyt on sitten vanhoilla munakennopalloilla kaveri seinällä, jihuu!


Vanha rouva

22.4.2015

Kyyhkynen minulle kujersi

Risusavotta on siinä vaiheessa, että oksat on silputtu pensaiden alle ja risut vääntyvät pikkuhiljaa uuteen olomuotoon.

Ensimmäiseksi taivuttelin sydänrautalangan avulla sydänriipuksen. Ruostesydän pääsi kristallin kera sitä koristamaan.

Sitten väänsin parikymmentä kranssipohjaa. Jos nyt alat haukkoa henkeäsi, mihin minä moisen määrän kransseja tukin, niin älä hauko suotta - jostain syystä joutilaita kransseja ei ole koskaan jäänyt kartanolle lojumaan.

Pikkukranssit koristelin langanlopuista virkkaamillani kukkasilla.

Vanhan herran perhopakista löytyi sulkia. Ei kai mies muutaman sulan puuttumista huomaa, eihän? Sidoin sulat, ruostesydämen sekä tervarusetin kranssiin.


Pilppusin vanhan villakangastakkini ympyröiksi. Ympyrät saksin spiraaleiksi ja pyörittelin ruusukkeiksi. Ruusukkeet liimasin risukranssin alaosaan. Keskelle kranssia riipus sävy sävyyn ja puuvillainen rusetti kaupan päälle.


Tässä näitä härpäkkeitä olisi, vassokuu.


Kransseja lehahti tutkimaan kaunis, kukertava kyyhkynen.


Vanha rouva, kyyhkysen mallinen

19.4.2015

Kaadoin juuri kolme koivua!

Pikkuihminen on voimiensa tunnossa. Metrin mittainen pätkä nimittäin oli rehvastellut kotonaan, että kaatoi kolme koivua!

Todellisuudessa mies kihnutti kyljessäni, kun metsuri päräytti moottorisahan käyntiin ja kaatoi kolme umpimätää koivua kartanolle.

Kun puut oli kieritelty liiterin eteen kasaan, kannoimme oksat isoon kekoon. Tai siis minä kannoin ja retuutin. Saksin oksista risut talteen, jotta kerrankin  minulla olisi mistä ottaa, kun haluan  tehdä risuaskarteluja. Merenrannassa kahdeksankymmentä vuotta kasvaneiden koivuvanhusten oksat ovat muuten jännän kiumuraisia ja kluhmuisia.

Pikkuihminen kaivautui risukasaan. Se oli linna, jossa asui iso lohikäärme.


Risukasa ei kovin kauan kiinnostanut Pikkuihmistä, sillä vieressä oli jotain paljon mielenkiintoisempaa - LÄTÄKKÖ! Lätäkön rannalle kannettiin lapio, ämpäri, kastelukannu, nappo, katiska ynnä muuta lätäkkörekvisiittaa.

En halua ajatella Nuoren rouvan ilmettä, kun Pikkuihminen meni kotiin yltä päältä ravassa, risuja taskuissa ja naamataulu leveässä hymyssä - olihan hän kaatanut kolme koivua, selättänyt pelottavan lohikäärmeen ja kalastanut katiskaan makrilleja!

Vanha rouva

13.4.2015

Palomestarin palttoonnappeja

 

Viikonloppuna vietettiin seurapiiritapahtumaa - Pikkuihmisen 4-vuotissynttäreitä. Päivänsankari itse esitti juhlan teeman näin: Äiti on antanut luvan, että sinä saat tehdä minulle paloautokakun.  No mikäs siinä, jos kerta lupa oli annettu korkealta taholta.

Minä vatkasin ja veivasin, värjäsin ja rakentelin. Kakkupohjista tuli punaisia ja keltaisia. Kakkupohjien välissä oli banaania ja vadelmahilloa. Ylileveän paloauton päälle laapin punaiseksi värjättyä maitokreemiä (kondensoitua maitoa ja kermavaahtoa). Paloauton renkaiden virkaa toimittivat keksit. Auton lavalla oli lakutikkaat, paloletkukieppi sekä vara-auto.

Itsekriittinen leipuriminäni ei ollut ollenkaan tyytyväinen paloauton malliin. Pikkuihminen ilmeisesti oli, koska heti ovella hän nyhki äitiään helmasta ja huokasi silmät loistaen: Äiti katso katso, se on paloauto!


 

Mitä olisi seurapiiritapahtuma ilman pikkuleipiä? Se olisi kuin jetset-kutsut ilman timantteja. Joten nelivuotias Pikkuihminen sai kahdet pikkuleivät.

Ensimmäiset pikkuleivät ovat Palomestarin palttoonnappeja. Leivoin ne kauramurotaikinasta. Keskelle painoin amerikanpastillin. Kummasti pastillien pinta kesti 225 astetta - mutta eikös sen Palopäällikön palttoon pidäkin olla palonkestävä?

Toiset pikkuleivät ovat Palavia sydämiä. Alla on kaaviloidusta murotaikinasta paistettu sydän ja päällä punaisesta ja keltaisesta tomusokerikuorrutteesta maalattu liekkimeri. Taitaa palomiehen rakkaus olla tulisen sorttista!

Vanha rouva

11.4.2015

Kielletty pehmeä paketti


Uusi neulatyynyni pääsi hetimmiten tositoimiin. Ompelin nimittäin Pikkuihmiselle kaksi kalatyynyä, kun satuin kalakangasta kaupunkireissullani näyteikkunassa bongaamaan. Paketoimme Vanhan herran kanssa tyynyt lahjapakettiin ja lähdimme viemään pakettia Pikkuihmiselle.

1. kommentti: Tää on pehmeä paketti! Yhyy!

2. kommentti: Hei, täällä paketissa on kaloja!

3. kommentti: Miksi näitä kalatyynyjä on kaksi?

Ensimmäinen vastaus: Toinen on sinulle ja toinen kohta syntyvälle...

4. kommentti: En kyllä anna sille mun tyynyä!

Toinen vastaus: Jaa. No sitten varmaan panet pään toiselle tyynylle ja peffan toiselle tyynylle.

5. kommentti: Höh. Ei peffa tarvitse tyynyä!

Kolmas vastaus: Ei vai?


Vanha rouva, 
joka viime keväänä joutui panttamaan piponsa Suuren Kalastajan pyllynpehmikkeeksi

8.4.2015

Kas näin heiluu tyyny!

 

Minua on pitkään pänninyt onneton neulatyynyni. Tyyny on imenyt neulat sisäänsä. Sakset, ratkoja, mittanauha sun muut hilavitkuttimet ovat olleet uppeluksissa ompelupakin uumenissa. Vaan eivät ole enää!

Tein uuden neulatyynyn vanhasta takistani. Vuorikankaaseen oletkin jo tutustunut (KLIK). Nyt pääsi käsittelyyn takin päällyskangas. Leikkasin aprikoosin värisestä villatuukista neljä kolmiota ja yhden neliön. Suikero hantaakiksi. Sisälle tukin littuun nukutun tyynyn täytteet.

 

Korkeutta neulatyynyllä on 35 cm hantaakin kanssa. Pohjakappaleen sivun pituus on 16 cm. Kahdelle sivulle mallasin taskut takin helmasta, missä oli käänteet jo valmiina.

Nyt voin kuskata neulatyynyni kaikkine tykötarpeineen vaikka pottumaan laidalle, jos ompeluinspiraatio sattuu iskemään juuri siellä!

Vanha rouva

5.4.2015

Pääsiäisherkkuja

Zakuska-pöytäni ehdottomiin pääsiäisherkkuihin kuuluvat rahkapiirakka ja siirappileivokset.

Teen pääsiäispiirakan vehnäspohjalle. Sekoitan käsin 6,5 dl vehnäjauhoja, 2 tl kardemummaa, 1/2 tl suolaa, 3/4 dl sokeria ja 100 g pehmeää voita. Lisään lämpimän maidon, johon olen liottanut 25 g hiivaa. Vaivaan taikinan tasaiseksi ja kaulitsen sen heti piirakkavuokien pohjalle. Tästä määrästä tuli kaksi pitkulaista vuokaa.

Voitelen reunat kananmunalla. Kaadan vuokiin rusinoiden päälle rahkaseoksen (rahkaa, kermaa, kananmunaa, sokeria, vaniljasokeria, sitruunankuoriraastetta). Kohotan jonkun aikaa. Paistan 225 asteessa vajaan puoli tuntia.






Siirappileivoksia varten vatkaan 6 kananmunaa, 3 dl sokeria sekä 3 dl siirappia kuohkeaksi vaahdoksi. Lisään vaahtoon 3 dl kuumaa kahvia ja 150 g voisulaa koko ajan vatkaten. Lopuksi sekoitan taikinaan keskenään sekoitetut kuivat aineet (8, 5 dl vehnäjauhoja, 2 rkl kanelia, 1 tl neilikkaa, 2 tl leivinjauhetta) sekä 2 dl paloiteltua säilykepapaijaa. Paistan kakun laakeassa uunivuoassa 175 asteessa. Annan kakun jäähtyä peitettynä.

Kuorrutan kylmän siirappikakkulevyn seoksella, missä on purkillinen mascarponejuustoa, pari desiä vaahdotettua kermaa, pari ruokalusikallista vaniljakreemijauhetta, tomusokeria sekä appelsiininkuoriraastetta. Lopuksi pursotan kakun pinnalle pikkupesiä, joihin upotan suklaamunat. Ripottelen pinnalle vieläraastettua appelsiininkuorta. Sitten leikkaan kakkulevyn leivoksiksi.


Tänä vuonna keksin mämmiä inhoavalle Vanhalle herralle Aurinkoisen. Vispasin maustamattomaan luonnonjukurttiin purkillisen mascarponea ja purkillisen pehmää rahkaa. Lisäsin desin verran tomusokeria sekä veitsenkärjellinen keltaista pastaväriä. Kylmään hetkeksi ja juuri ennen tarjoilua päälle viime kesän marjasatoa: puolukoita, tyrnimarjoja ja hilloja.

Kyllä oli herran naama muikea, kun hän pisteli Aurinkoista ruokalusikalla. Mutta niin oli minunkin, kun lusikoin mämmiä kera sokerin ja kuohukerman syötyäni ensin rahkapiirakkaa ja siirappileivoksia!

Vanha rouva

4.4.2015

Risuja ja hopeamunia


Ensin syntyi roikkuva risusydän. Koivurisujen alla on sydänmenmallinen ulkoriipus. Päällystin sen risuilla ja lisäsin kippurahännän. Kilikello pääsi kalkattamaan risusydämen keskelle.

Sitten syntyivät säänkestävät hopeamunat. Kipsi- ja sideharsomunat eivät menesty ulkoilmassa, sillä välillä sataa räntää, välillä vettä ja sitten paiskoo rakeita. Ruttasin muovimunien päälle folioteippiä. Suttasin päälle mustaa tussia ja levittelin tussin foliolaskosten väleihin ennen kuin tussi kerkisi kuivua.


Munille piti olla pesä, joten sitten minä värkkäsin semmoisen. Taittelin koivurisuja rullalle sikinsokin ja sidoin  ne puolalangalla pesän malliseksi rutuksi. Pesän kummallekin puolle pistelin pitkiä risuja ja sidoin ne ylhäältä yhteen pisaranmalliseksi katokseksi.

Pesän täytin Vanhalta herralta nyysimilläni höyhenillä ja muutamalla komealla fasaanin perssulalla. Varmemmaksi vakuudeksi kiinnitin höyhenet rautalankaan, sillä tämän kartanon siivekkäillä on paha tapa käydä yön aikana pihistämässä minun taidepläjäysteni tykötarpeita. Nyt saavat siivekkäät käydä ihan rauhassa nyhtämässä höyheniä ja koputtelemassa hopeamunia.

Taitavat talitintit ihmetellä, minkä sortin tipusia moisista munista kuoriutuu. Toivottavasti harakat eivät kuitenkaan vie hopeamunia mennessään, vaikka kaikelle kiiltävälle persoja ovatkin.

Vanhan herran on nököttänyt pilkillä ja minä olen rakentanut pesää lankalauantain kuluksi.

Vanha rouva


3.4.2015

Keltaista ja vihreää

 

Vanhan herran vanhemmat viettivät nuoruudessaan muutaman vuoden Ruotsissa. Isä kävi töissä ja äiti hoiti kotia ja pientä poikaa. Siinä hommassa tarvittiin josjonkinlaista taloustarviketta. Noilta ajoilta, yli viidenkymmenen vuoden takaa, ovat peräisin huushollimme vaaleankeltaiset emaliastiat. Vihreäreunaisten astioiden pohjassa komeileva leima kertoo ruotsalaisesta alkuperästä.

Emaliastiat ovat oivia pääsiäiskoristuksia. Ämpärin täytän koivun ja sireenin oksilla. Vateihin istutan pääsiäiskukkasia ja rairuohoa. Hedelmät ja suklaamunat ovat myös omiaan vatien täytteeksi.

 

Juuri ennen pääsiäistä tein oivan löydön vanhojen tavaroitten kaupasta: ruotsalaisen emalimukin ja puolen litran vetoisen mittanekan. Siinä ne nyt komeilevat kaapin päällä, keittiön kukkoina.

Eivät taida appivanhemmat usko silmiään, kun katselevat pilven reunalta miniänrätkyn kotkotuksia. Että heidän vaatimattomattomat tarvekalunsa koristavat pojan huushollia vuoden suurimman juhlan aikaan!

Vanha rouva