Näin netissä rautalankatähtiä, jotka oli tehty polttamalla. Tein työtä käskettyä, sillä halusin nähdä omin silmin idean toimivuuden. Kieputtelin puolalankaa pahvitähden ympärille sikin ja sokin. Vanha herra vähän kohotteli kulmiaan, kun käskin heittää tähdet takkaan. Takasta tuli ulos varisevia tähtiä. Kopistelemalla ja vesihanan alla sain tähdet puhtaiksi palaneesta pahvituhkasta ja noesta.
Tukin tuhkatähdet ulkoseinään taitettavasta mitasta vääntelemäni tähden seuraksi. Asetelman pohjana on kaksi vintage-kassia, jotka sain kesällä ystävänystävänystävän sukulaistädin jäämistöstä (KLIK). Kassit peittävät sopivasti seinää rumentavan pistorasian. Jämälangoista virkkasin ruusuja kukkimaan kuusen ja katajan oksille.
SPR:n Kontissa on tuunauspiste, josta saa ostaa nippeleitä, nappeleita, lankoja, pitsejä, pikkuesineitä, tapetinpaloja ja kankaita. Sen kun täyttää pussin ja menee kassalle punnituttamaan aarteensa. Ei maksa paljon. Aarteita on hyvä käyttää koristamiseen ja somistamiseen, kun tekemisen tuska iskee. Vielä kun viitsii limpsoa kirpparin akkainlehdistä kauniita kuvia, voi sommitella aitoa kierrätysdisainia.
No niin näyttää olevan! (Mun kuumaliimapistooli on hukassa!?)
VastaaPoistaViikon jatkoa! :D
Ota kuumis siitä, mihin sen viimeksi jätit ;)
PoistaMuuten hyvä vinkki, mutta se oli Tuppo, joka sitä käytti luonaan sen ainoan kerran, kun kapinetta on käytetty. Kyllä se vielä jostain löytyy...
Poistaihailen taitojasi!
VastaaPoistakaunis.
Hyvää joulun odotusta 🤶🎅
Joulu tulla jolkottelee!
PoistaOmpa hyvä idea, tuota pitää kokeilla. Minulla ei ole takkaa, mutta eiköhän pihallakin voi polttaa. Kyllä on taas niin kaunis asetelma sinulla.
VastaaPoistaVoisikohan samalla tekniikalla tehdä vaikka sydämiä?
PoistaMielenkiintoisia kokeiluja! Tuo asetelma on komia!
VastaaPoistaMutta mielenkiintoisin on tuo paperikassi! Sellaisiahan pitäisi tehdä. Taitaa olla noita paperikassejakin jemmassa.
Varmasti sulla on paperikasseja jemmassa, sillä sun jemmat näyttää loppumattomilta!
PoistaTuo tähtihomman minäkin vielä kokeilen voi olla että jopa hiljakkoin... kiitos ideasta. Sinulla näitä syntyy mitä voi aina ihastella itse en ole kovin askartelevaa sorttia mutta joskus jotain.
VastaaPoistaHyvää joulunodotusta.
En minäkään ennen ollut askartelevaa sorttia, mutta joutoajan myötä hurahdin ;)
PoistaTähtihommaan olus matskua muutaman aitalankavyyhdin verran. Tosin ne olisivat valmiiksi jo kranssin muotoisia. Nyt voi sanoa, että sinulla on uusia ideoita meille tuhkatiheään.
VastaaPoistaTuhkatiheään, heh.
Poista