Joulu hujahti ohi täydellisessä eristyksessä. Kun valtiovalta suosittelee, käskyä sitten totellaan hämäläis-pohjalaisella jääräpäisyydellä huolimatta kolmesta rokotuksesta ja influenssapiikistä. Mikäs oli kotona möllöttäessä, kun herkkuja piisasi. Sohvanpohjalta saattoi sen verran kohottautua, että säännöllisin väliajoin nappasi suuhunsa suklaakonvehdin taikka pikkuleivän. Lukemista piisasi ja telkkarista tuli yltiöimeliä jouluelokuvia Ameriikan malliin.
Koti pyntättiin jouluasetuksille hyvissä ajoin. Seuraavassa kaksi tämän vuoden uutta joulukotkotus:
Viimevuotinen joulukylä (KLIK) muutti takanreunalta seinähyllylle. Vanha herra teki kylään kolme joulupuuta. Liiteristä löytyi komiaksi kirjottu ajopuu, jonka VH sahasi kolmeksi pökyläksi. Häämatkalta tuodut kolme bulgarialaiskäpyä naulattiin puuvarsiin roustuneilla vuosikertanauloilla. Aika somat hääpuut, sanoo näppärän herransa vaimo.
Pitihän minunkin kantaa suomuni käpyyn. Netissä joku näppärä oli tehnyt paperista ympyröitä ja liimannut niitä tavallisen joulupallon ympärille. Hauskoja olivat. Minulla ei kuitenkaan pinna olisi kestänyt leikkoa paperista loputonta määrää ympyröitä.
Romukaupassa hoksasin isoja muovisia kuusenpalloja, jotka maksoivat 50 senttiä kappale. Sillä siunaamalla hetkellä muistin siskoni pari vuotta sitten lahjoittaman pänikällisen metallisia reikiä (maalipurkin kanteen tehtävä reikä maalin sävyttämistä varten). Loppu olikin pelkkää ulkokäyttöön tarkoitetulla kuumaliimalla liimaamista. Ihan heppoisissa oksissa reikäkäpyni eivät jaksa roikkua, sillä painoa yhdelle kävylle kertyi puoli kiloa!
Vanha rouva
Sinulta eivät kivat vinkit lopu. Joulukylä on kivan näköinen. Tontut pois ottamalla sitä saattaisi katsoa ympäri vuoden. Hääpuut ovat todella somat.
VastaaPoistaReiät saivat ansaitsemansa uuden elämän. Kaikelle löytyy käyttöä, kuten blogiasi seuraamassa huomaa.
Tonttuja kylä kaipaa!
PoistaJoulukyläsi on soma. Kun syntyy uusia tonttuja, pitäähän asumuksiakin olla. Haikein mielin tonttuja ja joulukylää pakkaa komeroon joulun jälkeen.
VastaaPoistaTonttuja toivottavasti syntyy lisää, kunhan joulunajan koristeluähky laantuu.
PoistaMinusta nuo tontut voisivat asua esillä ympäri vuoden. Hauskat nuo käpypuut. Kaikkea keksitkin!?
VastaaPoistaHuomenna on vuoden viimeinen päivä. Mukavaa vuoden vaihtumista! ♥
Riittää, että huushollissa on kaksi livetonttua läpi vuoden ;)
PoistaOnnea on hääpuutaitoinen mies ja metallisia reikiä lahjoittava sisko! Eläköön myös mahtavat inspiraatiot!
VastaaPoistaTuota joulukylää voi laajentaa vielä "vuoriston" kasvaessa uusien hyllyjen muodossa pitkin seinää.
Mies ja sisko ovat mun elämäni suurimpia lahjoja!
PoistaMainio joulukylä! Onnellista ja inspiroivaa uutta vuotta sinulle ja siipalle! <3
VastaaPoistaHyvää uutta vuotta!
PoistaTuo amaryllikset joulupurkkiin täytyykin muistaa ensi jouluna, hyvän näköiset. Ja pojalta täytyy muistaa pyytää mökiltään laudanpätkiä taloja varten. Aikaisemmin unohdin. On siinä taas vanhalla ihmisellä paljon muistamista 😁
VastaaPoistaIdearikasta Uutta Vuotta Sinulle.
Muistaa muistaa, jaksaa jaksaa =)
PoistaHieno joulukylä <3 Nuo käpyjoulupuut ovat todella hieno idea ja näyttävät hienolle!
VastaaPoistaKiitos kiitos. Välitän terkut hääpuusepälle!
PoistaHieno kylä ja nuo käpy puut on kyllä todella mainiot.
VastaaPoistaKylästä saattaa ajan kanssa tulla kaupunki =)
Poista