8.8.2021

Onni on oma puutarha

 
Olen kotoisin maalta, missä oli iso puutarha. Oli kukkamaat ja oli vihannesmaat. Sitten maailma vei kaupunkeihin opiskelemaan ja tekemään töitä. Koko aikuisiän olen asunut kerrostaloissa kaupunkien keskustassa. Parveke on ollut tai ei ole ollut. Parvekkeella kasvoi tai ei kasvanut. Useimmiten ei kasvanut, kiitos tiheiden työkomennusten.


Yksitoista vuotta sitten palasin "maalle" anoppilaan, vaikka nimellisesti kaupungissa asunkin. On kukkamaat  ja kasvimaat. On saappaat, lapiot ja kottikärryt. On kirvat ja rusakot, paahtava kuivuus ja läpimärkä sateen lutuutus.


Tykkään rätätä hilloja ja mousseja, joiden raaka-aineiden kypsymistä olen seurannut keväästä satokauteen. Tykkään koristella leipomukseni oman maan marjoilla, kukkasilla ja yrteillä.  

 

Tämän kevään ja kesän kakkusissa on iisoppia, saksankirveliä, rosmariinia ja minttua. Näet orvokkeja, kehäkukkia, kurkkuyrtin kukkasia ja ruusuja. Näet mansikoita, vadelmia ja viinimarjoja. 

Kirsikat, persikat ja pensasmustikat eivät ole oman puutarhan satoa, sillä leveysaste ja puutarhurin taidot eivät salli niiden kasvaa tällä kartanolla.
 

Onni on oma puutarha.

Vanha rouva

18 kommenttia:

  1. Oikeassa olet. Vaikka kaikki ei menestykään, niin hauskuus on kokeiluissakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rohkenin ostaa elämäni ensimmäisen runkoruusun, joka on kyllä kukkinut koko rahan edestä. Meinaan yrittää sen talvettamista lehtikasassa (ei ole kellaria) pottupellon kuivemmassa päässä. Mitä sanot?

      Poista
    2. Kannatan. Mietiskelen, että kannattaisiko se laittaa vähän pötkölleen. Tavallisesti ruusuissa on jalonnuskohta pian juurenniskan yläpuolella. Jos se on näkyvissä, pistäisin sen talveksi maan alle. Sitten loppukasville havuja, lehtiä, pakkaspeitettä tms. Voi talvehtia paremmin kuin kosteassa kellarissa, jossa on homevaara.

      Poista
  2. ihailen kättesi töitä,kauniita kakut,kukat

    VastaaPoista
  3. hei olen runkoruusun saanut talven yli meneen ,että oon purkista poi ja "makuu" ase toon maahan kaivanut joskus en muistanut mihin kaivoin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä minäkin olen suunnitellut. Hortonomikin vahvisti keinon päteväksi.

      Poista
    2. non hyvä kun hortomikin samaa mieltä

      Poista
  4. No nyt on VÄRIä ja paljon!!!
    (Minustahan ei olisi puutarhuriksi, koska hämähäkit. Paitsi, jos siinä MUKA jotenkin siedättyisi? Pah.)

    VastaaPoista
  5. Ihanaa olisi omistaa oma puutarha. On minulla sentään takapiha, 5m x 2,5m ja sinne mahtuu monta kukkaruukkua ja paljon kotiloita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kotiloita meillä ei ole vielä näkynytkään. Pidä hyvänäsi!

      Poista
  6. Olen kanssasi aivan samaa mieltä! Oma puutarha on onni ja on se paljon muutakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea, iloa, työtä, hikeä ja joskus jopa verta =)

      Poista
  7. Kaunis puutarha ja ihastuttavia kakkuja! Puutarhatyöt ovat mukavaa puuhaa. Ja leipominen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki on mukavaa puuhaa, kun ottaa oikean asenteen (paitsi ikkunanpesu ja silitys).

      Poista
  8. Onni on se että joku osaa myös käyttää niitä😜

    VastaaPoista