30.12.2019

Menneet ja tulevat

Vuodenvaihteessa on tapana katsoa taaksepäin, mitä tuli tehtyä. Sitten on tapana katsoa eteenpäin ja laatia suuria suunnitelmia. Tässä muutamia menneitä tekoja ja muutamia tulevia suunnitelmia.


Värien huikeita yhdistelmiä näkee, kun avaa värisilmänsä. Maailmalla ja meillä, muualla ja kotona. Lupaan myös ensi vuonna kunnioittaa maailman ihaninta värikarttaa - maailmaa itseään.


Aikansaeläneiden tavaroiden uusia käyttömahdollisuuksia on mieluisaa miettiä. Nämä georgialaiset puuovet ovat päätyneet ravintolan sermeiksi ja tilanjakajiksi. Minun oveni päätyivät puutarhaan humalakaariksi (KLIK).

 

Ruoka vasta saakin esteettisen mielenlaadun laukkaan. Kuvissa on kauniita herkkuja kauniista maista. Näkemiäni ideoita olen maistanut, kokeillut ja esillepannut. Enkä aio lopettaa.


Puutarhan istutukset ja koristukset näyttävät kauniilta vierailla pihoilla. Lupaan ja vannon katsella vastakin pihoja ja puutarhoja parastamissilmillä.


Veikeitä valaistusideoita Sloveniasta, olepa hyvä. Hattutemppua olen jo kerran testannut. Minun versiossani hatut pääsivät salakapakkaan konjakkipullojen varjostimiksi. Ensi vuoden hattutemppua varten olen jo jemmanut pari pyöränrengasta ja eriparisia lyhtyjä.


Ehtymätön idealaari etsivälle löytyy museoista. Voit olla varma siitä, että jotain jää sieluun ja muistuu pitkienkin aikojen perästä mieleen. Niin kuin nuo kuusenkoristenauhat (KLIK).


Jonain kauniina päivänä lupaan tehdä runsaat ja yltäkylläiset verhoasetelmat. En välttämättä kotiin, mutta ehkä töihin johonkin salaperäiseen itämaiseen huoneeseen.

 

Olen koko ikäni tehnyt töitä matkailun parissa. Olen nähnyt sisustuksia, esillepanoja, somistustapoja ja -trendejä. Ikinä en niiden seuraamiseen väsy. Niistä ammennan - ellen muuta, niin ihastuksen huokailuja.


Koti kertoo asujastaan. Sen takia on mielenkiintoista piipahtaa kylässä ja nauttia omanäköisistä, erilaisista, omintakeisista ja uskaliaista ideoista. Sitten syttyy ajatus: "Mitä jos meillekin..."


Sukulaiset, ystävät ja työtoverit, ikuiset peilit ja mielipidevaikuttajat. Mitähän mieltä nämä ensi vuoden työtoverit ovat siitä, että aion nostaa heidät paraatipaikalle kristallilasien viereen?


Kaikki taiteet ovat hyväksi, mikäli mielii saada edes yhden idean ihmisikänään. Niin opetti mummu. Siksi minä lupaan lukea, katsoa, haistaa, maistaa, koskea ja tunnustella koko tulevan vuoden.

Vanha rouva


13 kommenttia:

  1. Värikäs vuosi!
    Tasainen ,sileä ...
    Kaikkea HYvää uudelle alkavalle vuodelle! 2020!
    Kiitos ,kun olet siellä:)

    VastaaPoista
  2. Huikea vuosi! Tarkoitin mennyttä, ei kun tulevaa, eikun ne tais mennä jo ihan sekasin..
    Mahtavaa uutta vuotta ja ennennäkemättömiä ideoita toivotellen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mihin temppuihin meidän Merri yltääkään, se jää nähtäväksi ;)

      Poista
  3. Kuinka värikästä, mutta värikäshän olet itsekin. Pirskahteleva sekä ihana! <3
    KIITOS kuluneesta (ääh, eikun eletystä ja elämästä ammennetusta) vuodesta!
    Kaikkea hyvää, ennenkokematonta, maukasta, ihanaa, silmiä hivelevää, inspiroivaa, lämmintä, tuoksuvaa...uudelle alkavalle vuodelle ja vuosikymmenelle!
    Liisaa kompaten: kiitos, kun olet siellä (ja välillä täälläkin!)!!! Vanhalle herralle myös loistavaa alkavaa vuotta!

    VastaaPoista
  4. Ihanaa ideoiden ja toteutumisen värittämää uutta vuosikymmentä! Olen unelmoinut kuplavolkkarin "raadosta" pihalle kukkia varten. Ja aina se unelma nostaa päätään, kun kuvia näkee. Sinullakin mukana niin makee auto.

    Ja sitten tuo puuhella, tuolit ja...kyllä kuvista innostuu ideoimaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä innostuu välillä vähän liikaakin, Vanha herra sanoo ja toppuuttelee muodon vuoksi.

      Poista
  5. Sulla on vuoteen mahtunut todella monenlaista ihanaa. Minun vuoteni ei ollut hyvä. On mennyt sairastellessa ja sitten vielä niin käsittämättömän suuri suru. Toivotaan,että tää alkanut vuosi olisi onnekas meille molemmille ja teille molemmille siellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää uutta vuotta - siihen on pakko uskominen, oli kuinka tahmeaa tahansa.

      Poista
  6. Mukava tietää, että täällä voin taas tänäkin vuonna katsella värikästä elämän menoa. Kultyyri on ihmiselle hyväksi, muuten elo tuntuisi puurtamiselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puurtamista, pakertamista ja pinnistelyä ehkäisee sohvalla makaaminen kirjan kanssa.

      Poista
  7. Väriä riittää elämässä kun osaa katsoa <3

    VastaaPoista