27.5.2019

Patiolla villisti

Aikaisemmin keväällä leikkasin pationkaiteen valloittaneen kärhön alas ja hoksasin samalla, että onpas tukikehikko päässyt säädyttömään kuntoon. Otin rumiluksen pois. Ei kestänyt kuin 30 vuotta ;)

Kun Vanha herra alkoi tiedustella, mitä haluaisin syntymäpäivälahjaksi, minulla oli heti toive valmiina: uusi pation ritelikkö, pliis hani.

Aamuvarhaisella saapui Vanhan herran bestis tekemään minun syntymäpäivälahjaani. Vanha herra oli ennalta maalannut puutavaran ja toimi itse timpuroinnin aikana passarina ja vatupassimiehenä.

Olipa hauska kuunnella salaa kahden ikiystävän hekottelua. Puolesta sanasta toinen otti heti kopin ja niin juttu polveili eteenpäin. Eikä Vanha herra ole yleensä mikään suupaltti.


Miesten rakentaessa minä kävin rantaretkellä tarkastelemassa sammakonkukkatilannetta. 
Löysin veikeän kaksihaaraisen puun ja tepastelin kaikenmaailman sorsalintujen räpylänjäljissä.

 

Kotikartanolle palatessani minua odotti paikkamaalausta vaille valmis pationkaide. 


Edelleen hekotteleva mieskaksikko oli vailla synttärikahveja. 
Saamansa piti mangorahkalla ja kermavaahdolla täytettyä rullapullaa,
jonka koristelin mansikoilla ja mustikoilla.

 

Päivällinen olikin sitten jotain muuta. 
Rannassa hortoillessani keräsin kaksi pussillista nuoria villivihanneksia. 


Nuoret maitohorsman versot pääsivät pesun jälkeen pariksi minuutiksi suolalla ja sitruunamehulla maustettuun veteen. Myllytin pikkuriikkisen mustapippuria päälle ja leikkasin ehtaa voita höyryävien kotimaisten villiparsojen kyytipojaksi. 
Maistui keväältä!

 

Toinen pussillinen piti sisällään nuoria nokkosia. Pesin, ryöppäsin, valutin ja myllytin monitoimikoneessa tuusannuuskaksi. 
Puolet pakastin vastaisen varalle ja puolesta tein piirakan.


Piirakan pohjalle silppusin pari punasipulia, jotka maustoin timjamilla ja mustapippurilla. Päälle murustelin fetajuustoa. 
Lisäsin nokkostuusannuuskan ja kermamaidon (2 dl kermaa ja 2 munaa). 
Paistoin 180 asteessa puolisen tuntia. 
Maistui taas keväältä!

Vanha rouva

20 kommenttia:

  1. Taatusti maistui keväälle, herkullisella sellaiselle. Nokkosta olisi jo omassakin pihassa. Kiitos muistutuksesta.
    Lämpimät syntymäpäiväonnittelut! Sait hienon lahjan, jota kelpaa katsella seuraavat 30 vuotta.

    VastaaPoista
  2. Onnittelut syntympäivän johdosta, tuollainen täsmälahja onkin kaikkein parhain :)
    Kun vaan hoksaisi käyttää noita villiyrttejä ja "kotimaista villiparsaa" :)

    VastaaPoista
  3. Onnea! Lahja on upea. Tarjoilut näyttävät makoisalta. Nokkosia olen paistanut lätyiksi. Horsman versot ovat vielä kokeilemata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lättyjä meilläkin taitaa olla listalla seuraavaksi.

      Poista
  4. Siellä ollaan taas oltu niin tolokkuna! Komia on kaide, kyllä tommoset timpurit on kakkukahvit ansainnu. Kuola valuu taas, pitikö se lähteä hortoilemaan itsekin. 😋

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hortoile vaan. Teillä on lääniä, missä hortoilla.

      Poista
  5. Seuraava vaihe: Patiolla viulisti... (nimimerkki Lukihäiriö iski)
    Hieno synttärilahja ja hieno kaakku! Horsmien suhteen olen vähän epäluulonen :O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on harva se aamu paha lukihäiriö, kun yritän pöpperössä saada jotain tolkkua sanomalehdestä. Älä ylenkatso rentunruusua - minä aioin tehdä siitä horsmahilloa!

      Poista
  6. Lämpimät onnittelut syntymäpäiväsankarille.

    VastaaPoista
  7. Komea aita tuli, ja herkullisen näköistä tarjottavaa laitoit esille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaide on hyvä ja passaa talon toiseen kaiteeseen.

      Poista
  8. SyntymäpäiväONNITTELUT ja onnittelut oikein mallaavasta pationkaiteesta (Vanhalle herralle kehut ja terveiset!)!!!
    Onpas taas herkkua; tuota rullapullaa olisin minäkin tykännyt päästä maistamaan. Villivihannekset eivät ole mulle tuttuja. Paitsi nokkosen taimet, joilla äiti onnistui keittomuodossa huijaamaan minua kun olin aika pieni tyttö. Luulin pinaattikeitoksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nokkossoppa maistuu pinaattisopalta. Ainakin minun mielestäni. Siis hyvää.

      Poista
  9. ...myöhästyneet Onnittelut!!
    Upean lahjan sait!!!
    nokkonen tuttu,horsmat:;ei vielä nappaa;)

    VastaaPoista
  10. Onnittelut jälkijunassa synttäreille ja synttärilahjalle!
    Vähänkö prameat syötävät tekaisit timpureille, ökein.

    VastaaPoista
  11. Oi mikä ihana piirakka! Nokkosia kyllä löytyy ,pitäisköhän testata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Testaa ihmeessä. Paitsi että ainakin meillä nokkoset alkavat olla liian isoja. Jos niittäisit ja odottelisit uutta kasvua?

      Poista