Seurapiiritapahtuma ja mitä siitä seurasi

Seurapiiritapahtumaa juhlittiin viime viikolla.

Sain vieraakseni Stanstan. Hän ajeli onnikalla Rovaniemeltä äitinsä luota päiväseltään vasiten minua tapaamaan. Takaisinmeno tökki pahemman kerran, sillä onnikka hyytyi alle puolenkilometrin päässä onnikka-asemalta. Siellä likkaparka istui onnikassa ja kutoi sukkaa, kun ei muutakaan voinut.

Uhkasin etukäteen, että pistän stadilaisen pukkaamaan lunta, mutta Vanha herra antoi armon käydä oikeudesta ja pukkasi itse.

Me saimme keskittyä olennaiseen: puhumiseen. Ja puheesta meillä ei ollut puutetta, ei totisesti. On se vaan jännä, että tuntemattoman ihmisen kanssa puhetta saattaa tulla solkenaan, mutta jonkun tutun kanssa ei saa sanotuksi sanaakaan.

Kun Stansta istui iltayöstä hyytyneessä onnikassaan odottamassa starttaamista kohti Rovaniemeä, minä olin niin henkeä ja ideoita täynnäni, etten meinannut saada unta.

Yösydännä otin sukkiin tarkoitetun langan ja aloin kutoa Stanstan suusanallisten ohjeiden mukaan. Sen verran olivat ohjeet menneet puhetulvassamme ohi korvieni, että kierrepiposta tuli valtavan iso. Semmoinen, jota nuoriso roikottaa takaraivollaan kesät talvet. Pipo peitti koko pääni aina solisluihin asti. Vanhan herran mukaan se oli oikein pukeva. Käänsin alareunan kolmeen kertaan ja sain naamani näkyviin. Seuraavaa pipoa tehdessäni olen viisaampi?

Ennentekemättömän pipon kunniaksi Vanha herra tarjoili lasillisen konjakkia.

Stanstan uskomaton energia sai minut saattamaan loppuun myös jo ennen joulua aloittamani virkkuutyön.

Valkoinen ja pehmoinen hartiahuivi on virkattu nelosen koukulla tanskalaisesta Lana Cottonista. Siinä on 50 % villaa ja 50 % puuvillaa.

Etsin ohjetta kauan, mutta toteutin huivin kuitenkin vanhalla ja hyväksi havaitulla ohjeella, jonka löydät  viiden vuoden takaisista Neulomuksistani (KLIK).

Huivia oli mukava virkata, mutta loppuunsaattaminen olisi venynyt ja vanunut ilman innostusta, ideoita ja ihmisystävällisyyttä tarjoillutta seurapiirikaunotarta.

Vanha rouva