Ei todellakaan. Pakkopullaa ja ahdistusta. Vanha herrakin tuskailee, miksei tunnu miltään. Aamukahvilla sen lopulta hoksasimme: viime vuonna tähän aikaan olimme elämämme matkalla (KLIK) ja nautimme elämämme jouluaterioita (KLIK). Ei kumma, ettei nappaa eikä innosta. Plääh.
Pakotin itseni liikkeelle, sillä tällä hetkellä ainoa oikea paikka joulunviettoon lienee pimeä keittiönkaappi. Kuurasin sitä varten keittiön lattiasta kattoon. Kuinka usein sinä kuuraat keittiön pienintä sopukkaa myöten ja inventoit siinä samalla ruokatavarat?
Pesin liesituulettimen suodattimen, jääkaapin ja sen takusen sekä koko huushollin lamput ja lampunkuupat. Hinkkasin tiskipöydän teräskannen ihmesienellä ja uunin etikalla. Työtä tehdessäni löysin itsestäni pienen innon kipinän, ehkä.
Tuon pienen kipinän sytyttivät kukkaan puhjenneet joulukukat. Leikkelin ruippanoiksi venähtäneet hyasintit kakkuvuokaan ja toiseen samanmoiseen vapautin rumasta muovipurkistaan amaryllikseni.
Siivottavaa piisaa, jos Vanha herrakin pitää asetella kaappiin joulunviettoon. Laittaisinko hänelle sijan saunanlauteiden alle, vaatekomeron perälle tai kentien kirjahyllyn ylimmälle orrelle? Mietin sitä sitten, kun olen luutunnut em. paikat.
Sen verran energiaa moinen joulunalusurakka vaati, että piti saada oitis uutta puhtia tilalle. Innostuksen uusia tuulia odotellessani taidan ottaa taas yhden talvipullan. Ota sinäkin.
Vanha rouva
Hillittyä innostusta on toki ilmassa, mutta ei kaappisellaista :D
VastaaPoistaKiitos pullasta, ja hyvää joulunaikaa sinne teille!
Kyllä se tästä jouluksi muuttuu, tahdoin tai en ;)
PoistaSiistiä jälkeä olet tehnyt, puhtaalta näyttää.
VastaaPoistaPaljon kiitoksia makoisasta pullasta ja ihanaa jouluaikaa teille ♥
Nyt on saunakin pesty, joten ei muuta kuin kylpemään.
PoistaHyvää joulua myös sinne.
VastaaPoistaHyvää joulua!
PoistaNo onpas kauniit pullat! :) Se on hassua, että siivouskin voi joskus olla melkoisen inspiroivaa puuhaa.
VastaaPoistaMinä tykkään siivoamisesta, mutta joskus laiskottaa niin mahdottomasti.
PoistaKylläpä nuo siivotut ja prikulleen järjestyksessä olevat hyllyt hivelee pedantin silmää, kiitos! Ja pullat, nam!
VastaaPoistaMulla taitaa jäädä siivoamiset ja moni muu juttu tekemättä tänä vuonna...Sama se.
Kiva, että "joku" jaksaa. :)
Ai, onko meitä kaksi pedanttia?!
PoistaKadehdittavan siisteihin riveihinpä olet kuiva-ainekaapin saanut! Minulla rönsyilee sieniä ja siemeniä minne sattuu ko. kaapissa. Joulumieli sentään tulla jolkottaa samaa tahtia laululahjojen viennin ja ruokalahjojen teon kanssa. Lämpöisää ja lupsakkaa joulua sekä onnellista uutta vuotta!
VastaaPoistaLaululahjoja meiltä ei kukaan ONNEKSI saa, mutta ruokalahjoja on muutama odottamassa saajiaan. Hyvää joulua!
PoistaKävin perjantaina linja-autolla kaupungissa ja kyllä alkoi tuntumaan joululta. Kaupoissa kauhea ruuhka ja maantiellä mahdottomat letkat joululiikennettä. Sitähän se joulu on, mahdotonta hössötystä =) Rauhallista ja lämmintä joulumieltä sinne teille.
VastaaPoistaJustiinsa hössöttäminen sapettaa. Muuten menee mukavasti ;)
PoistaVastaus kuuraamiskysymykseesi: hyvin harvoin.... Ajattelen, että kuka ihme käskee siivota just jouluksi?? Tein sellasen pintasiivon, mikä siivoushetkellä tuntu hyvältä. Siivoan paikkoja paremmin sitten kun huvittaa....jos huvittaa....
VastaaPoistaTakaraivossani asuu mummu, joka käskee ja kovaa! Mummu nimittäin siivosi jouluksi, pääsiäiseksi ja juhannukseksi kuin raivohullu. Siivoamispakko iskostettiin minuun niin syvään, että saan oitis hirveitä omantunnontuskia, jos laistan hommasta. Tosin, kyllä minä tykkään siivota ;)
PoistaMinä voisin tulla mukaan puuhaan tuossa joulupullan kohdalla :)
VastaaPoistaTervetuloa, sinä ihana!
PoistaKuulin eilen, että siivousta ei voi tehdä huonoilla välineillä. Siinäpä vastaus kuurauskysymykseen. Minulta ei löydy hyviä välineitä (enkä hanki). Leppoisaa joulua.
VastaaPoistaÄlä hankikaan! Siivoamista varten sinulla on riuska isäntä ja tytär ;)
PoistaMinä kans olen aina tykännyt siivouksesta.tiptop olin nuorenpana.Poikani on mahottoman tarkka siivooja:) sanoo miniä:)
VastaaPoistaMutta sinun siivous vimmasi on jotain ihan hurjaa,iloa puhtauden riemua,perässä tulen sillä viimessä vaunussa.....
...mutta joulupullatkin jäi tekemättä...etkai pane pahaksesi jos otan kaksi,tapaninpäiväksi ,päiväkahaville.Tiedän :) että ymmärtäisit tälläistä personakkeri-pullahiiriä:)"nam hyvää oli" :))
Kiitos Vanha rouva ,kun olet siellä....
Ihanaa rentouttavaa joulun aikaa....