Vanhan herran keräämiä Kupittaan saven norsuja on siunaantunut sen verran, että niiden laiduntaminen yhdessä laumassa on vaikeaa. Norsut ovat kuitenkin sen verran kauniita, ettei niitä aina haluttaisi pimeään kaapiin teljetä.
Nyt vihdoinkin on missä laiduntaa: tuunasimme vanhan kirjakaapin norsujen kodiksi!
Idea iski, kun Vanha herra toi maalikaupasta kaatopaikkatuomion saaneen tapettikirjan. Levitin samansävyisiä tapetinpaloja olohuoneen lattialle ja mietin, minkälaisen kollaasin tekisin tauluksi. Pyllistelin lattialla etuperin ja takaperin ja silmäni iskivät tummanruskeaan kirjakaappiin. Kaappi on anopin peruja. Reissussa rähjääntynyt, kolhiintunut ja klenkka eivätkä lasiset liukuovet mene kunnolla kiinni. Katsoin anovasti Vanhaa herraa ja hän katsoi takaisin hyväksyvästi.
Vanha herra liisteröi tapetinpaloja taustavaneriin. Minä maalasin kaapin kalkkimaalilla kahteen kertaan. Lopuksi vahasin. Kannoimme kaapin takaisin olohuoneeseen ja kas, olohuone näyttää ihan uudelta. Muutos maksoi muutaman kympin ja nyt on kaappi samaa sävyä kuin ruusutoolit. Kaappi passaa nyt myös seinään ja mattoon (KLIK).
Ilta-auringon valossa norsut töräyttelivät ilmoille kiitoksensa uudesta kodista.
Vanha rouva
Taidanpa tutustua hiukan tarkemmin kalkkimaaliin. Kaapin maali hivelee silmää. Taustan hieno tapetointi sopii hyvin upealle norsulaumalle.
VastaaPoistaKalkkimaali tuntuu nyt olevan suurta hittiä. Tavallisista maalikaupoista löytyy ja ainakin K-raudoissa myytävää kotimaista merkkiä voi sävyttää Tikkurilan värikartan mukaan.
PoistaKaapista tuli kaunis ja norsuille edustava olopaikka. Enpä muuten tiennyt, että Kupittaalla tehtiin myös norsuja.
VastaaPoistaKupittaalla tehtii norsuja. Ensimmäinen norsumme on mummoni peruja. Se oli aikoinaan ovistopparina. Sen kärsä katkesi, kun äkäpussi pikkusiskoni pamautti oven kiinni. Kärsää sitten yhdessätuumin liimattiin, ettei olisi tullut koivuniemenherrasta ;)
PoistaNo nyt kelpaa norsujen töräytellä, oikein paraatipaikalla. :)
VastaaPoistaParaatipaikalla ovat. Hetken verran. Sitten jossain muualla. Niin se naisen mieli muuttuu.
PoistaVoi että kuinka hienosti siellä ollaan yhdessä sisusteltu. Mä olen noista ihanista tuoleistani luopunut. Katsos ei ole enää tilaa. Mutta norsut tänne kyllä mainiosti sopisi:)
VastaaPoistaSun pitää ensin raivata enkelikaapisto tyhjäksi, jotta norsut mahtuvat tilalle. Mihin enkelit?
PoistaMahtava paikka norsuille, tykkään noista norsuista.Mullakin on muutama norsu mutta ei kupittaan vaan Afrikasta ym. maista tuotuja.
VastaaPoistaJo ne tuskastuivatkin kaapin pimennossa olemiseen ;)
PoistaKalkkimaali on kyllä kätevää käytössä. Komea on norsujen esillelaittopaikka.
VastaaPoistaVähän liian kätevääkin... kohta on kaikki pikkuesineet sudittu sillä.
PoistaIhana, ihana, ihana - koko ryhmä on niin ihana! Mä tykkään ja loisto tuunaus, nyt norsut tulevat niin kauniisti esille väri valinta täydellinen - kyllä sinulla on silmää!! Ja tuo ensimmäinen iso kuva hivelee minun silmääni! UPEA!!!!
VastaaPoistaHähää, mä jotenkin ajattelin, että tykkäisit. Siksi nimitänkin uuden elämän saanutta hyllyä Tanniksi! Mulla ois vielä vaikka kuinka monta tapettikirjaa - mitäs niillä tapetoitaisiin? Ideoita???
Poista