6.2.2018

Vaatekaapin pohjimmaisia

 

Olen virkaillut puhdetöinä mustasta bambulangasta erikokoisia ympyröitä. 
Ihan omasta päästäni ilman ohjetta, saati käyttötarkoitusta. 

Vaatekappia järjestäessä iski idea yhdistää kulahtanut punainen villatakki ja kasa mustia ympyröitä. 



Nyt minulla on tuunattu punainen pitsitakki. Takuulla ainoa laatuaan.
Eikä tullut järin kalliiksi.


Samaisella vaatekaapinjärjestämiskerralla hoksasin Vanhan herran sukkalaatikossa käyttökelvottomiksi huopuneet kaupan villasukat. Ne olivat kitsahtaneet niin pahasti, ettei herra saanut vedettyä niitä edes varpaittensa suojaksi.

Ei muuta kuin sakset, sukkapuikot, neula ja lankaa esiin. 


Illan äherryksen tuloksena syntyivät ranteenlämmittimet, jotka voi vetäistä vaikka nahkakintaitten päälle.
Nyt niitä tarvitaan, sillä ulkona paukkuu pakkanen ja viima puree luihin ja ytimiin.

Vanha rouva

14 kommenttia:

  1. Nyt on kyllä niin nätit ranteenlämmittimet että! :) Ja villatakista tuli kanssa hauska.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikkea sitä keksii tehdäkin, ettei vaan tarvitse silittää, imuroida, pestä kylppäriä ;)

      Poista
  2. Villatakkihan on nyt kuin suoraan Marimekon katalogista. Hieno!
    Ranteenkämmittimet ovat myös tosi nätit. Mistä löysit neulemallin tuohon reunaan? Onko se omasta päästä? Olisiko mahdollista saada siihen ohje?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reunus on norjalaisen Tine Solheimin kirjasta "Leikkiä langoilla". Helppo ja hauska ja antaa ilmettä sukkiin, tumppuihin, vilatakkeihin ja tyynynreunuksiin. Olen käyttänyt sitä moooooonta vuotta enkä ole kyllästynyt.

      Poista
  3. Hienosti tuunattu molemmat. Nuo ranteenlämmittimet varsinkin ovat tosi söpöt ♥
    Sinun pitäisi nyt tulla minun seurakseni siivousta tekemään. =) Löydän koko ajan niin paljon tuunattavia "aarteita", vaan kun ei aika riitä muuhun kuin raivaamiseen. Täällä piisais materiaalia vaikka mimmoiseen tuunailuun ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei taitaisi tulla meillä raivauksesta mitään, kun alettaisiin vaan tuunailla ;)

      Poista
  4. Tulipa komea takki! Minäkin olen virkannut ympyröitä. Ratas-matto on kahta kierrosta vaille valmis, mutta sopivan värinen kude loppui. Uutta kerää odotellessa aloitin pyöreäsuisen korin virkkaamisen. Sopivan helppoa ja paksun kuteen virkkaaminen on tällaiselle hätähousullekkin sopivaa puuhaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naapurin rouva virkkaa niin ihania mattoja, että ihan huimaa. Minä en ole vielä uskaltautunut.

      Poista
  5. Jees, huolin tuon tuunatun neuletakin, ja huolin myös nuo rannekkeet!
    Mä olen taannoin virkannut yhden ympyrän pipoon... Hyvä alku sekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaahas, mun pitä sitten riisua ilkosilleen pakkaseen...

      Poista
  6. Tekemäsi lämmittimet ovat kyllä hienot. Manasin tässä taannoin, että kolmisormihanskoissani on liian lyhyt resori. Pitääpä tuumailla, jos saisinkin ympättyä niihin lisälämmittimen.

    VastaaPoista
  7. Hei löysin kivan blogin ja selailin plogiasi jonkun verran. Sinähän se varsinainen keksijä olet. Ihanan himmelin olit tehnyt. Olen muutaman vuoden etsinyt jospa joku myisi himmeleitä. Mutta ei. Entinen on nuoren tytön tekemä noin 20 vuotta vanha. Meillä on myös pelargonia mikä on melkein 15 vuotta vanha ja minkä nimi on vanha rouva joten nimimerkkisi perusteella löysin tieni tänne . Enkä voi vastustaa jatkoa joten liityn lukijaksi. Käy kurkkaamassa minunkin blogiani jos vaikka kiinnostaisi jatkossakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa mukaan Nila. Tulen vastavierailulle tuota pikaa (vähän jo kurkkasin, mutta piti lopettaa, kun vastaan tuli ihania vanhoja tavaroita), kunhan keskityn ja otan aikaa.

      Poista