Merenrannan kukkakimppu

Nyt tämä hurahti keräilemään virtuaalista kukkakimppua yhdessä Kivikulman emännän kanssa. Sata luonnonkukkaa on määrä kuvata ja nimetä tämän kesän aikana. Moneen kukkaan liittyy käyttötarkoituksia, uskomuksia ja tarinoita, joita ajattelin tässä samalla etsiä kirjoista ja kansista sekä muistella omasta elämästäni.

Aloitin kesäkukkakimpun kokoamisen merenrantakukista. Etenin vedenrajasta kohti rantatöyrästä. Nämä minä poimin kimppuuni:

Kevään ehdoton suosikkikukkani on rentukka, jota olen kutsunut lapsesta asti sammakonkukaksi. Sitä en ole tiennyt, että rentukan lehdet ovat myrkyllisiä. Ne voivat aiheuttaa mm. polttavaa tunnetta kurkussa, oksentelua, huimausta ja kouristuksia. Tästä huolimatta rentukan nuoria meheviä lehtiä on käytetty salaattiaineksina ja etikkaan säilötyistä kukkanupuista on tehty "kapriksia". Ennen vanhaan Suomessa kerättiin rentukan keltaisia kukkalehtiä ja niitä käytettiin hailakan voin värjäämiseen.

Rentukka kasvaa merenrannalla vesirajassa. Heti sen yläpuolella kasvaa tämä kaunotar:

Orvokit on orvokkikasveihin kuuluva kasvisuku, johon kuuluu 400-500 lajia. Niistä useimmat elävät pohjoisella pallonpuoliskolla. Suomessa kasvaa 17 luonnonvaraista orvokkilajia sekä lukuisia risteymiä. Kolme yleisintä lajia ovat suo-orvokki, aho-orvokki ja korpiorvokki. Erittäin uhanalaisia orvokkeja ovat luhtaorvokki, mäkiorvokki, pahtahietaorvokki, pyökkiorvokki ja rantaorvokki.

Sinisen korpiorvokkimeren keskellä kasvoi mätäs vaaleanpunakukkaista mesimarjaa. Sen toinen nimi on maamuurain. Vanha herra on lapsena kontannut saarten rantoja suupielet punaisena. Sen olisin halunnut nähdä!

Tämä on puna-ailakki, aniliininpunainen yllättäjä. Siirsin viime vuonna rannasta ailakkituppaan kukkapenkkiini. Se ei noussut samasta paikasta tänä keväänä, vaan aivan muualta. Ihana se on siitä huolimatta, itsepäinen ja kulkevainen. Se on muuten vasta 1900-luvun puolella levinnyt Suomen sisäosiin.

  

Seitsemänterälehtinen metsätähti loistaa laajoina kasvustoina valoisilla metsänreunoilla. Erittäin harvassa kasvissa on seitsemän terälehteä. Metsätähteä onkin aikanaan kutsuttu seitsentähdeksi.

Kurjenpolvet on koppisiemenisten kasvisuku, joka kuuluu kurjenpolvikasvien heimoon. Sukuun kuuluu arviolta yli 200 lajia, joista Suomessa kasvaa luonnonvaraisena toistakymmentä lajia.

Olen siirtänyt metsäkurjenpolvimättäitä ystäväni rantamaalta kukkapenkkiini. Voi, miten hyvin ne viihtyvät ja ilahduttavat viikkotolkulla sinisillä kukillaan! Sen sijaan kauppapuutarhasta hankkimani kurjenpolvet änkyröivät ja kituvat.

Kurjenpolvea on ennen käytetty rohtona. Erityisesti verikurjenpolven, haisukurjenpolven ja liuskakurjenpolven kuivattua versoa ja juurta on käytetty ripulin, vesipöhön, virtsateiden tulehdusten sekä vaikeasti paranevien haavojen hoidossa. Kurjenpolvesta on tehty myös suuvettä suu- ja nielutulehduksiin.

Niittyleinikki eli harakankukka, keltakukka, voikukka. Leinikkiä kasvava niitty on komea näky. Leinikki on kirpeä ja myrkyllinen, joten sitä on käytetty vain ulkoisesti. Kansanperinteen mukaan leiniheinää kerättiin vihdaksi ja saunottiin sillä, kun leini vaivasi. Niittyleinikkiä on käytetty murskattuna iholla nostattamaan rakkuloita, jotta noidannuoli paranee. Sitä on käytetty joskus myös syylien parantamisessa. 

Minä teen niittyleinikeistä isoja kimppuja, jotka kuivatan kesäkuumalla vintillä. Keltainen väri säilyy pitkään ja tuo aurinkoa syyspimeisiin iltoihin vaasissa tai kranssissa.

Sarjakukkaisena koiranputki on sukua mm. porkkanalle, palsternakalle, kuminalle, fenkolille ja anikselle. Koiranputki ei ole myrkyllinen, vaan sen nuoret, miedonmakuiset lehdet soveltuvat vaikkapa keittoihin, ja palsternakkamaista juurtakin sopii käyttää.

Koiranputki tunnetaan paikoin myös kattarana, ruiskuheinänä, koirankuminana, pirun persiljana, villikirvelinä tai köyhän harsokukkana. Paholaisviittaukset ovat todennäköisesti lähtöisin kasvin samannäköisyydestä myrkyllisten putkien kanssa. Putkikasvien joukossa on myös myrkyllisiä lajeja, jotka villivihannesten harrastajan on syytä opetella tunnistamaan välttääkseen ennenaikainen koiranputken lykkääminen ;)

 

Lapsena pilpoin koiranputken ontosta varresta palasia ja pujotin ne nauhaan. Pitkät helmet kaulassa ja voikukkaseppele hiuksissa olin niin hienoa neitiä!

 

Voikukka tunnettiin ennen vanhaan leijonanhampaan nimellä, Euroopassa voikukka on tunnettu lääkekasvi jo 1500-luvulta lähtien, ja myöhemmin sitä opittiin syömään myös vihanneksena mm. salaatissa. Pula ajalla kahvin korviketta valmistettiin voikukan juurista, jotka kaivettiin ylös maasta, puhdistettiin, kuivattiin, paahdettiin ja jauhettiin. Voikukka sopii sekä sisäiseen että ulkoiseen käyttöön. Käyttökelpoisia osia ovat lehdet, juuret ja kukat. Voikukan kukat ovat siis syötäviä, ja sopivat vaikkapa salaatin koristeeksi. Niillä on maustettu myös olutta ja niistä on valmistettu kotiviiniä.

Hyvää voikukkalevitettä saa nyppimällä kimpullisen voikukan keltaisia terälehtiä pariin desiin pehmeää margariinia tai notkistetua tuorejuustoa. Levitteen voi maustaa esim. raastetulla sitruunankuorella tai piparjuurella. Passaa hyvin uunituoreen leivän päälle!

Kymmenes kukkani on arvoitus. En kyllä edes tiedä, onko se kukka vai nuppu vai jonkunsortin nuijakuukunen?! Luulisin kuitenkin, että se on sammaleen kukka. Mitä mieltä sinä olet?

Kukkaisterveisin Vanha rouva