Jäähän tuli päivän kairaamisella viiden sentin kuoppa. Enää ei olisi tarvinnut kairata kuin muutama kymmenen senttiä, mutta aurinko meni meren taakse ja pojat sitoivat kairat potkureihin. Iltahämärissä pojat potkuttelivat takaisin kotirantaan, istahtivat kotirappusille ja söivät eväät.
Sen koommin ei omatekoisia kairoja ole tällä kartanolla nähty. Nyt ne löytyivät puohin takanurkasta. Ripustin ne alahuonerakennuksen seinään jääkauhan kanssa. Tuskanhiki nousi Vanhan herran otsalle vielä neljänkymmenen vuoden jälkeen.
Ohikulkija pysähtyi portille ja katsoi epäuskoisena kairoja: Ei hel-tti, onko noita vielä olemassa?
Vanha rouva
Muistan nuo vanhat kairat, isälläkin oli tuollainen, jonkin aikaa! Olipa melkoinen kertomus...olisin sitä enemmänkin lukenut! Hyvä että kotiportailla pääsi eväille kuitenkin!
VastaaPoistaSensuroin kaikki poikien repliikit - painokelvotonta tekstiä...
PoistaNo juu,tuo on taas sitä sinun kauneutta. Kauneushan on katsojan silmissä:) Mä näen vähän ruostettakin.
VastaaPoistaTässä iässä on ruostetta vähän siellä ja täällä, ystäväiseni ;)
PoistaMikä mahtava kertomus, ja miten upea asetelma, ihanaa ruostettakin ( tää oli Intsulle hihi, hih )
VastaaPoistaMitähän Intsusemme tuumii, kun näkee puutyömme tulokset??!!
PoistaMullakin on kaira, risa, mutta siinä on silti enemmän sitä, mikä kairaa :D
VastaaPoistaOnkohan tuo sun puohi sama kuin puori täällä (eteläisemmäs pääs) :) Vissisti on.
Puohi on täkäläistä kieltä. Mulle se on liiteri, hämäläinen kun oon.
PoistaOn siinä kalasoppa ollut kovan työn takana, kun noilla on pitänyt jäähän reikä tehdä =)
VastaaPoistaNykyaikana jotkut näkyy tekevän reikiä moottorisahalla. Mutta ei ne saa yhtään sen enempää kalaa. Ahti suo, jos on sillä päällä, oli kalju kalikka tai terävä saha.
Poista