Projektia pukkaa

Muutama aika sitten Vanha herra sahasi ja porasi monta päivää suuren puutarhaprojektinsa parissa. Minä katselin vierestä ja kävin välillä ullakonportaista sihtaamssa, että projekti nousee niille sijoille, mihin olin ajatellut sen nousevan. Kuvitteleminen ja päivähaaveileminen on minulle ihan helppoa, mutta Vanha herra ei ole siinä lajissa kovin kummoinen. Ihmetteli vaan kovaan ääneen, että miksi pakanassa pitää pystyttää ovet kukkamaan laitaan. Hänpä ei osannut mielikuvitella sitä, mitä minä näin jo valmiina. Kas tässä oikealla hieman utuinen kuva pilvikirsikan takaa kuvattuna. Tässä vaiheessa ovat nauhukset jo nousseet maasta taivaita kohti puolisen metriä.

Nyt näet liiterin perukoilta löydetyistä ovista tehdyn kukkakaaren kokonaisuudessaan. Etkös vain osaakin kuvitella sen, minkä minäkin: miten muutaman viikon päästä kaari on peittynyt humalaan sekä päivänsineen ja miten amppelikukat rönsyilevät yli äyräidensä ja miten tämä rouva istuu kaarensa alla kiitollisena elämän ihanuudesta.

Vanha herra onnistui tässä oviprojektissaan yli odotustensa ja vielä vähän kun häntä hellin lätyillä ja mansikkahillolla, niin jo alkoi pukata seuraavaa projektia. Siihen oli tykötarpeet haettu muutama aika sitten merestä.

Ja niin pääsi merenpohjasta itätuulilla paljastunut ruostunut kettinki komistelemaan rauniopuutarhaani. Vanha herra pystytti tolpat ja kiinnitti kettingin sopivasti siihen kohtaan peränurkkatonttiamme, missä ei lauta-aitaa ole ollenkaan.

Herran ährätessä kettingin kanssa minä kannoin kaunistusprojektiin oman korteni ja pystytin raunioihin kaksi pajupylvästä pajukorien seuraksi. Pajupylväiden nokkaan sidoin rautalangalla kristallit kimaltamaan.

 

Sitten iski IDEA! Ja niin me raahasimme liiterin perukoilta kolme vanhaa pölkkyä rauniopuutarhan vierelle. Ruuvasimme kaksi pölkkyä korkkiruuviaidantolppapidikkeillä (Vau, mikä sana!) maahan ja naulasimme kolmannen katoksi. Sitten seurasivat tikapuut, joita pitkin mieliekuvittelin kasvit kiipeämään kohti taivaita.

Rauniopuutarha laajeni heti tuplasti, kun Naapurinrouva heivasi isot luonnonkivensä meille. Kärräsimme niitä kaksi päivää takapuoli pitkällä ja kädet rakoilla. Rakensimme muurin ja tyhjensimme sisustaan kaksivuotisen kompostimultamme. 

 

Istutukset monipuolistuvat vielä, mutta toistaiseksi uudessa tarhassa kasvaa syyshortensia, kaksi laakakatajaa, jättikuunlilja sekä kallio- ja metsäkieloja. Koska kasvit ovat vielä pikkuvauvoja, piti mielikuvitella paikkaan joku väriläikkä. Väriläikän virkaa toimittakoon violetti kosmoskukka violetissa ruukussa:

Vanha herra innostui kontolleen langenneesta maalausprojektista niin paljon, että kukkaruukun lisäksi kanervanvärillä peittyi myös hänen ikioma miljoonalaatikkonsa. Tiedäthän sen salaisen paikan jossain siellä autotallin perukoilla? Se on se loota tai kaappi, joka on täynnä tuikitarpeellisia ja harvinaisia muttereita, nipstaakeja ja ruuveja. Joita ilman ei voi elää... No, miljoonalaatikko tyhjentyi pyydettäessä ja ilmestyi kuin ilmestyikin kasvimaalle:

Mitä miljoonalaatikossa kasvaa, se selviää muutaman viikon päästä. Kasvun ihmettä odotellessa ja kipeitä kinttuja ja rakkoisia kämmeneiä parannellessa jätän sinut nuuhkimaan omenankukan tuoksua ja ihailemaan taivaan sineä:

Rakkain terveisin 

Vanha rouva