Omenapuu

Kuvasin kukkivan omenapuumme kesäkuun 16. päivä, kun auringonpaiste oli jo illanvärinen. Vanha herra kehotti kuvaamaan kukkaset heti, sillä hennot terälehdet saattaisivat lentää maahan mereltä puhaltavassa yötuulessa. 

Ostimme omenapuun anopilleni äitienpäivälahjaksi melkein kymmenen vuotta sitten. Anoppi toivoi, että hän edes kerran elämässään näkisi omenapuun kukassa omalla pihallaan. Kun puu lopulta suostui toissavuonna kukkimaan ensimmäisen kerran, anoppirukka ei enää jaksanut kukasta kiinnostua. Viime vuonna kukkia oli muutama enemmän ja satoa yhden, ison ja punaisen omenan verran. Nyt, kun anopin kuolemasta on kaksi vuotta, hänen omenapuunsa on riehaantunut vallan ja kokonaan. Toivottavasti omenakarnevaali ilahduttaa pilvenreunalla jalkojaan heiluttelevaa anoppia!

 

Koko vuoden olemme vahtineet puuta. Pupujussit kävivät sitä talvella tervehtimässä käpälänjäljistä päätellen, mutta turhautuneena Vanhan herran suojaverkkoon ne pomppivat naapurin puolelle ja nakersivat aikuisen puun melkein alastomaksi! Lumien sulettua Vanha herra koristeli puun muttereilla - halusi taivuttaa oksia ilmavammiksi. Sitten leikkelimme liikoja kasvuja pois ja puhelimme puulle lempeästi aina ohi kävellessämme. Puu palkitsi meidät huimaavalla kauneudella.



 

 

Ja suurella sadolla! Koko syyskesän olemme jännittäneet, pysyvätkö punaposket puussa. Jos ei tuule, niin sataa kaatamalla. Jos ei ottokatti pompi puun alla lintujahdissa, niin oravat poimmittavat kävyillä. Omenavarkaita ei sentään ole vielä yhytetty puun lähettyviltä.

 

 

Muutama hetki täytyy vielä odottaa, sillä siemenet ovat vielä valkoisia. Mutta ihan kohta saamme satoa ihan herkutella asti!

 

Vanha rouva

 

PS. Omenapuun lajiketta en muista. Liekö Huvitus? Suomalainen kumminkin. Vieressä kasvaa muuten toinen omenapuu, venäläinen Borgovskoje, joka ei ole vielä tehnyt kukan kukkaa, omenoista puhumattakaan. Se pieni ero ;)