28.1.2017

Kriisinhallintaa


Tänään kiikutin bling-blingit ullakolle odottamaan seuraavaa joulua. Tilalle halusin jotain maanläheistä ja rauhallista. Puun ja kellastuneen paperin sävyjä.


Kaivelin varastosta vanhan pyykkilaudan ihmisten ilmoille. Se sai seurakseen kaulimen, puisen avainlokerikon ja puukahvalla varustetun maitopäälärin. Sinne tänne laittelin paperista sykeröä (halvalla sain poistomyynnistä enkä ollenkaan ymmärrä mikä moisen syltyn oikea käyttötarkoitus on) ja latinan kielen sanakirjasta synnytettyjä kukkasia.

 

Piti vasiten käydä hakemassa kiemurainen peikonpähkinän oksa, jotta taiteellinen vaikutelma olisi optimaalinen. Vanha herra ei asiaa oikein hahmota, raukka. Olin vailla kiemuroita, sillä pyykkilauta-asetelmaa vastapäätä nostin suoraryhtisen aarteeni: 

 

Pari viikkoa sitten Punaisen Ristin kierrätyskaupan nurkassa nököttivät nämä umpipuiset A-tikkaat. Jopa Vanha herra ymmärsi hullaantumiseni ja maksoi hövelisti hankintani - kymmenen euroa. Tikkaista on nyt rapsuteltu vanhat maaliroiskeet pois ja tikkaat on pesty ja puunattu. Pintaan vetelin mahonginsävyistä petsiä. Ostin viisi metriä valkoista välipitsiä, jolla korvasin hiutihankautuneet narut.

 

Ensimmäinen versio tikkaiden olohuoneasusta oli sangen romanttinen, mutta koska Vanha herra kehitteli pienoisen kriisin liioista pitsiliinoista, päätin tehdä pitsitikkaista kukkatikkaat. 


Samaan syssyyn tikkaiden petsauksen kanssa tuli saatettua päätökseen myös ikuisuusprojekti. Kotipellon Tanni esitteli aikoja sitten tekemiään tarjottimia, joihin rakastuin päätä pahkaa. Ruuskasin liiterin ja löysin puisen laatikonkannen, jossa oli metalliset kulmavahvikkeet. Vetelin petsiä lootaan ja hain kierrätyskeskuksesta ovenrivat (sain halvalla eli ilmaiseksi, koska kierrätyssedällä ei ollut vaihtorahaa). Nyt voi kahvinkeitintä siirrellä sinne ja tänne kulloinkin vallitsevan kriisin mukaan ;)


Tuunausterveisin 
Vanha rouva


17.1.2017

Puujalkajuttu


Vapaapäivän kunniaksi kässehdin ympäri huushollia. Siirtelin tavaroita paikasta A paikkaan B. Kaivelin kaapeista sinisiä asioita esille, sillä tällä haavaa maailma on kauniin sininen.
Ikkunalaudalle laitoin sinisen lasipallon, Valko-Venäjän Grodnosta käsipakaaseissa kotio kannetun.
Pöydänkulmalle lykkäsin maljallisen kuivattua ruiskukkaa.

Muutama viherkasvikin näkyy selviävän talvesta hengissä. Lisäkukkaset eivät olisi pahitteeksi, mutta taitavat vielä saada flunssan, jos rupean niitä kotio kukkakaupasta kantamaan.


Vanha talomme pitää sisällään vanhoja tavaroita. Minä pidän niiden hengestä ja ulkomuodosta. Vähän naarmuisia, vähän kolhiintuneita ja paljon elämää nähneitä.

Niin kuin nyt tuo keittiövaakakin. Siinä se keittiön työtasolla jököttää kulho täynnä punaisia hedelmiä. Siitä on Vanhan herran hyvä noukkia tomaatti - ei se niitä jääkaapista löydä.

Piirongin päälle nostin vanhan puukaulimen. Ties mitä herkkuja sillä on aikoinaan kaulittu. Olkoon kaapin päällä kertomassa, kuka tässä talossa määrää kaapin paikan ;)

Kammarin lasivitriinin päälle nostin kaksi ruskeaa vaarinkaljapulloa, jotka ilmestyivät vintin muhista remonttia tehdessämme.


Kammarin kaapin oveen ripustin puujalan. Kai se sukkamuotti on? Löysin sen antiikkipuodista. Siellä se roikkui ovenpielessä yksistään ja unohdettuna. Nyt puujalka killuu kaapin hantaakissa. Vanha herra siitä oli veistelevinään puujalkajuttuja, mutta sulki suunsa visusti, kun kerroin hankkineeni sen lähestyvä merkkipäivä mielessäni:

- Ei kai toi mun synkkärilahja suinkaa oo?
- Saattaapa ollakin, jos puujalkajutut ei pian lopu.

Puujalkajutut loppuivat siihen paikkaan ja rauha palasi kammariin. Jatkan kässehtimistäni.

Vanha rouva

14.1.2017

Everstinna lähtee visiitille

Everstinna oli vailla hattua. Pariisiin tai Pietariin ei everstinrouvalla ollut aikaa matkustaa (eikä kyllä budjettikaan suurensuuri ollut, sillä everstipuoliso on köyhtynyt ja reissussa rähjääntynyt, koska joutui keisarinvallan päätyttyä asettumaan pikkuiseen provinssikaupunkiin Pohjanlahden perukoille), joten everstinnan täytyi tyytyä paikallisen tuunarin tekeleeseen.


Siinä lähtöasetelma. Sitten siihen tuunaamiseen. Oli olemassa kaksi hattua. Toinen paperinarusta ja toinen lastusta. Toinen saatu ja toinen 20 sentillä kirpparilta ostettu.


Sitten oli tilpehööriloota täynnänsä tilkkuja, pitsinpätkiä, perhokaupan halvennuksesta hamstrattuja sulkia sekä turkiksenkappale naapurinrouvan armosta. Plus kirppareilta koluttuja pitsiliinoja ja paljettihuiveja.


Tuunari pujotti neulansilmään lankaa ja alkoi pistellä kahta hattua yhteen. Kopsakka lastuhattu sai tukea lerppua paperihattua. Hatunteossa kului aikaa ja siihen tarvittiin nuppineuloja, hakaneuloja, teippiä ja hitusen sensuroituja sanoja sekä pikkuriikkisen liimapistoolin autuaaksitekevää kiinnipitoa.

 

 

Everstinna oli tyytyväinen hattunsa hintaan - se kustansi hänelle vain vaivaiset 7 euroa ja 80 senttiä kaikkinensa. Tekopalkkaa tuunari ei raaskinnut everstinnalta veloittaa, sillä hän tuntee hyvin everstinnan tukalan taloudellisen tilanteen. Tuunari lupasi hövelisti tehdä uuden hatun myös kevätsesongiksi, sillä lehmuksenvihreät sulat somistavat oivasti everstinnan kunnallisneuvoksetar Å:ltä saamaa edellissesongin violettia harsohattua. Vielä kun jostain löytyy lehmuksenvihreää samettia ruusukkeen verran, niin jo on keväthattu kuin uusi.

Tuunausterveisin 
Vanha rouva

PS. Everstinna ja hänen hyväntekijänsä kunnallisneuvoksetar Å. elivät ihan oikeasti 1800- ja 1900-lukujen taitteessa. Minulla on työni puolesta suuri kunnia painaa kummankin rohkean naisen hattu silloin tällöin päähäni ja kertoa heidän tarinaansa.


6.1.2017

Uuninkupeessa

Pakkasta paljon. Aurinkoa paljon. Jostain kumman syystä tuultakin paljon.


Kun pukee villaista alle, vetää huopikkaat jalkaan ja kääriytyy untuvatakkiin, niin johan tarkenee. 
Raikkaan merivaelluksen jälkeen oli niin soma palata pirttiin uuninkupeeseen kyhnyttämään. 
Kukkaämpäri ilahduttaa, vaikka joulu meni jo.


Pakkassään paras ruoka on padallinen höyryävää seljankaa, punaista ja sakeaa. 
Jälkiruokana maistuu konjakkitujauksella mehustettu karpalokakku.


Uuninkupeessa on mukava värkätä lisää ruusukkeita lautasliinoista, jotta saan kolmannen rinkulan eteistä koristamaan. Katso, miten erilaiset kransseista tuli, kun ruusukeen halkaisija on sentin isompi!


Taidan mennä ottamaan kakkua lisää.

Vanha rouva