29.10.2017

Omenapuun värivinkki

Ensilumi satoi viime yönä. Aamulla maailma oli vitivalkoinen ja täynnä rätsien tappelua. Pihlajanmarjat taitavat kohta saada kyytiä.

Kiertelin aamutuimaan puutarhassa katselemassa lumen kauneutta.

Talviteloille laitettu kasvimaa näyttää puhtaalta ja graafisen koskemattomalta:

 

Lieneekö tiennyt talven tuloa, mutta viimeisen kuukauden olen iltapuhteina kutonut sukkia. Ihan perustaviksia, kun ei töiden jälkeen puhti riitä pitsien, röyhelöiden eikä palmikoiden värkkäämiseen. Kummasti ne nämäkin vaan lämmittävät!

  

  

 

 

Vähään aikaan en taida villasukkiin päin vilkaista, sillä nyt on kaikki langanloput kudottu. Puikoilla on nyt jotain ihan muuta. Vinkin  luomuksen väristä löydät omenapuun lehdestä ja talon seinästä. 

Lumiterveisin Vanha rouva


19 kommenttia:

  1. Meillä onneksi jäi vähän vielä lunta.
    Kivat sukkatekineet, saa hyvin esille sukan, kun kuvaa sitä.
    Mä annan langanloput lastenlapselleni (10v.) kova väsäilee vähän kaikkea niistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puujalka on Vanhan herran synttärilahja! Siis minulta sille.

      Poista
  2. Kotikutoiset villasukat on aina hyvät, röyhelöillä tai ilman. Itsellä kuluu sukkia kyllä kovasti, vaan puikot ei pysy käsissä. Kirjoitan siis Joulumuorille ja pyydän sukkia ja lapasia vuosittain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mites ne puikot silleen tipahtelee? Onneksi on Joulumuori!

      Poista
  3. Ahkera olet ollut töiden jälkeen. Minulla ei ole puhti riittänyt neulontahommiin ollenkaan. Puna-valko-mustaraitaisista sukistasi tulee mieleen salmiakkisuklaa. Eivät ole siten mitään perustavis-sukkia vaan jatkumoa kettukarkkisukille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etkös se sinä sitten olekaan se Sohvin Joulumuori?

      Poista
    2. Meillä pitää vielä yksi muori vattumaan laidalla majaa, sieltä tupsahtelee sukkia ja joskus leipomuksiakin melkein kuin mannaa taivaalta! :D Maksutapoina käyvät tekninen tuki, ristikon täyttöseura sekä oikein herkistellessä pusunpöräytykset poskelle.

      Poista
  4. Aivan ihania villasukkia! Ja kuinka monet! (: Oot ahkeroinu. Lunta on ilokseni täälläkin, vähän valaisemassa päiviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähään aikaan en kyllä sukkia tee. Villatakin tekeleen olen purkanut jo kahteen otteeseen...

      Poista
  5. Vai perustavissukkia - siis parhaimpia ja ihanimpia juuri vilujalkoja lämmittämään sopivia! En tykkää talvesta, siinä ei ole mitään mukavaa, vetäydyn peiton alle enkä tule sielä ennen pois ennenkuin aurinko taas lämmittää tarpeeksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtuuko sinne sun peiton alle muitakin talvipakolaisia?

      Poista
  6. Siis täh, noin monet sukat ja noin vain suit sait... Sulla on kyllä hyvä värisilmä, esmes nuo raidoituksetkin ovat niin raikkaita <3
    Täällä lumi tuli ja lumi meni ja tänään tuli räntää... Lumi tuloo ja menöö :)
    Mitähän sieltä onkaan taas tulossa..............

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt tulee räntääääääääää, äääääääh.

      Poista
  7. Onpa siinä monta nättiä sukkaparia.. on niissä ollut tikuttelemista. Meillä lumi kävi pikavisiitillä, maa on jälleen musta. Leppoisaa alkavaa viikkoa sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Telkkaria katsellessa syntyvät pikkuhiljaa.

      Poista
  8. Ahkerana olet ollut villasukkien kanssa ja on kyllä kivoja väriyhdistelmiä. Ja nyt niille löytyy jo tarvettakin.
    Lunta oli tullut yöllä useampi sentti ja piti aamukävelyn jälkeen jäädä lumitöihin. Kohta pitäisi kiirehtiä töihin, mutta jos sitä ennen muutaman kierroksen saisi puikkoja kilkutella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kilkuttelepa menemään, minä puran ja kudon, kudon ja puran yhtä penteleen villatakkia.

      Poista
  9. Hyvä jysäys mikä sukkatehdas siellä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keneltäkähän olisin oppinut? Oon tarpeeks monta vuotta katsellut sun leipomistehdasta, sukkatehdasta ja koristetehdasta, niin kai maar mää nyt jotain opin ;)

      Poista