18.9.2017

Metsäretki ja sen seuraukset


Metsä ja suonlaita olivat viikonloppuna syvän ruskan sävyjä täynnänsä. Hengitin syvään ja yritin säilöä maan, turpeen ja suopursuvarvikon väkevän tuoksun talven varoiksi.

Suon laidalla kasvoi korkeaa juolukkaa. Tarkoituksenani oli kerätä juolukanlehtiä kesäisen vihreänä, mutta kylmä oli kerinnyt puraista varvikkoa. Se oli muuttanut värinsä ruskan punaiseksi, keltaiseksi ja rusehtavaksi. Niihin sävyihin oli tyytyminen - ilolla.

 

Samaa punaista sävyä löytyi myös metsänreunan haperoista. Niistä syntyi oiva lisuke keitetyille potuille: sipulia, haperoita, voita, suolaa, pippuria ja tuoretta timjamia. Hytkytystä pannulla ja se on siinä. Kyytipojaksi rievää, Kinnusen myllyn hiivaleipäjauhoista leivottua. Päälle voita.

 

Metsäretken ja ruokahetken jälkeen oli autuas olo. Vielä riitti valoa mennä pihalle askaroimaan. Vanha herra kiipesi linnunpöntölle ja löysi sieltä varpusten taidonnäytteen:


Minä en moiseen taideteokseen yltänyt, mutta sain kuin sainkin aikaiseksi tämän:

 

Kynin saksilla neljä puutarhakaupan kellokanervaa ilkosilleen. 
Kieputtelin kanervanoksat metallirenkaaseen. Lykkäsin kranssin keskelle tervatuoksuvan puusydämen killumaan. 


Syksyn tuoksut ja maut antavat puhtia. Syksyn värit tuovat iloa ja mielihyvää.
Rakastan syksyä.

Vanha rouva


22 kommenttia:

  1. Niin on hienot ruskan värit suolla. Kaunis tuli juolukkapllerostakin. Ja taas kranssi! Tuosta leivästä mun oli pakko haukata ison palan,ohoh,meni puolet:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanha herra söi sen toisen puolen, joten mulle ei jäänyt kuin yksi leipä ;)

      Poista
  2. Minä aina niin kovin jaksan ihailla tuota lintujen taitoa tehdä pesä. Miten taidokkaasti on risut pyöritelty ja sinne "laastia" sekaan. Ainakin jotkin linnut siis laittavat esim. savea sinne tueksi ja lopputulos on jotain aivan mykistävän hienoa! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitureita ovat. ENtäs sitten touhuaminen pesänrakennusaikaan, sitä on niin mukava seurata.

      Poista
  3. Voi apua, kuinka upea suo! Haperoita, rievää ja kransseja, oletpa ollut ahkerana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odotapas, kun lähdetään suppilojahtiin vaarojen rinteille. Oikein odotan sitä värien ilotulitusta.

      Poista
  4. Aivan mahtavia kuvia ruskasta, on se vaan hieno.
    Kivan kranssin oot tehnyt ja toi sydän on kuin piste iin päällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sydän muuten tuoksuu oikealta tervalta!

      Poista
  5. Olipa voimaannuttavia kuvia. <3 Ihania. Ja valtavan kaunis tuo kanervakranssi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm... voimannuttavia kuvia... mitenkäs minä nyt semmoisia olen saanut aikaiseksi?

      Poista
    2. No semmoisia hyvän mielen kuvia, joita katsellessa päivä paranee, pääsee hetkeksi mielikuvamatkalle. ;)

      Poista
  6. Terveisiä Rokualta. Syksy oli värittänyt sielläkin suot kullalla ja juolukat punaisella. Puistossa ei tatteja näkynyt. Tatistajia oli kyllä pitkin kankaita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt ei vaan ole tattivuosi. Nyyh!

      Poista
  7. Oi, nyt olet kyllä kuvannut parhaat palat syksystä :)
    Ja tuo kanervakranssi on ihana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Edellisen pihlajnamarjakrnassin kävi köpelösti - tintit nokkivat marjat kartanolle. Miksi ne eivät mene pihlajapuihin, miksi minun vaivaiseen kranssiini? Nyt toivon kovasti, etteivät ne hoksaa kanervakranssia ;)

      Poista
  8. Mulle tämä syksy on vähän liikaa. Koko ajan palelee ja tekis mieli alkaa talviunille... varsinkin kun vesisateessa vispaa liian pitkää pyörämatkaa menemään päivittäin ja jokaisen päivän tyyli on sarjaa uitettu koira. MUTTA kauniillehan se luonto kyllä näyttää! Voitaisko lähettää johonkin toive sellaisesta kauniista aurinkoisesta syyspäivästä niin määkin voisin astua ulos vapaa-aikanakin ja ihailla väriloistoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kuule, toiveita lähtee sarjatulena joka päivä!

      Poista
  9. Vau, kuinka upeita kuvia ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ittelläs on niin upeita perhoskuvia ja maisemia, että ihan heikottaa ;)

      Poista
  10. Voi miten kaunis suokuva. Nyt tekisi mieli päästä suon reunaan, mutta täällä on suot niin kaukana, ettei sinne enää jaksa polkupyörällä lähteä tällä iällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suolla käynti on kätevää naäin virtuaalisesti - ei kulu paikat eikä kaadu pyörä ;)

      Poista
  11. Voi kuinka ihania nuo juolukanlehtipallo ja kanervakranssi <3
    Mä purin just jemmasta toissa talvena sähkölangan ympärille kieputetun havukranssin rippeet pois ja tuumasin siihen uusiokäyttöä. Mutta kun halkaisija on 80 cm, niin esim. metsäkanerviakin pitäisi kerätä vaikka ja kuinka...
    Herkun näköiset limput, eikun rievät :)

    VastaaPoista