7.8.2017

Loman ensimmäinen päivä


Ensimmäisenä loma-aamuna halusin metsään. Eväät mukaan ja menoksi. 
Metsässä me tuoksuttelimme mäntykankaan tuoksuja ja ahmimme jäkälikön värejä.

 

  Kanerva on puhjennut kukkaan. 
Sen olivat huomanneet muutkin kuin me. Kimalaiset, mehiläiset ja perhoset.



Kanervan varvuista on tehty ennen vanhaan luutia. Puuttomilla seuduilla kanervan kovasta puuaineesta on saatu polttopuuta. Skotlannissa kanervasta on rakennettu kattoja ja majoja. Karjan kuivikkeeksi ja kotieläinten rehuksi kanerva on myös ollut vallan sopivaa. Jauhoihin lisätyt kanervankukat ovat jatkaneet leipätaikinaa tiukkoina aikoina. Tämän takia kanervaa ei ennen muinoin suvaittu sisällä huoneissa, sillä sen uskottiin tuovan köyhyyden mukanaan.


Kanervanoksista olen tehnyt kransseja. 
Nyt en kuitenkaan kranssia värkännyt, sillä valkokukkainen kanerva mykisti minut tyystin.




Somasti kului muutama tunti metsän hiljaisuudessa. Samalla tuli kerättyä sadan kukan kimppuuni kukkanen numero 83.
Eväistä huolimatta kotona piti oitis panna kattila tulelle ja kiehauttaa herkkukeitto nälän karkottajaksi:

 

Tomaattikeittoa ja oman maan yrteillä. Simppeliä, kermaista ja täynnänsä meheviä tomaatinpalasia.
Kyytipojaksi lämpimiä voileipiä.
Nyt jaksaa jatkaa lomaa.

Vanha rouva

Ps. Metsäretken kruunasi punamullalla silattu maalaismaisema.

    

18 kommenttia:

  1. Kaunista ja hyvää lomaa.

    VastaaPoista
  2. Voiko enää ihanammin lomaa aloittaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin alkoi, linnunlaululla ja männyntuoksulla.

      Poista
  3. Ihanaa ja virkistävää lomaa! Ja voi että, tomaattikeitto on min herkkua. Saisko maistaa? ;)

    VastaaPoista
  4. Nyt ne parhaat lomailmatkin taitaa olla vasta tulossa joten oikein ihanaa lomaa sinulle ♥

    VastaaPoista
  5. Ihanaa lomaa, kukikasta ja värikästä ja kaikkea :)
    Joko kalenteri on täynnä suunnitelmia...

    VastaaPoista
  6. Ihanaa lomaa! 4 kertaa olen käynyt kurkkimassa joskos olisit paikalla tiedät kyllä missä, mutta aina vissiin ollaan menty ristiin. :D Sitten jos ja kunhan saan asunnon lähempää tulen kolkuttamaan teidän kotiovea! Hakemukset on jo vetämässä ja odotan tuloksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paras tulla kotiovelle, sillä olen vaihtelevasti tiedät kyllä missä ;)

      Poista
  7. No niin,nythän sulla on LOMA! Ja heti romanttisesti Vanhan Herran kanssa metsäretkelle:)

    VastaaPoista
  8. Jonain päivänä havahdutte siihen, että takapenkillä on salamatkustaja. I wush I wish I was there also :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä kaunista päivää innolla ja autuudella odotellessa...

      Poista
  9. Minä täällä jälkijunassa blogeja seurailen, niin taitaa sulla olla jo loma lopuillaan. Toivottavasti olet saanut rentoutua ja kerättyä kaikkea hyvää talvea varten.... Mutta onhan kanervissa värit kohdallaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loma tuli ja meni. Nyt yritän iltasella keräillä makuja talteen.

      Poista