25.6.2017

Soramontun kukkakimppu

Kävimme serkkulikan soramontulla hakemassa kiviä rauniopuutarhaani. Samalla kuvasin 23.- 27. kukkaset sadan kukkasen kimppuuni.

Suolaheinät ovat koko Suomessa yleisiä monivuotisia ruohoja. Lajinimet "acetosa" ja "acetosella" ovat johdoksia latinan sanasta "acetum", etikka. Suolaheinien lehdet maistuvat happamen suolaiselta, mikä johtuu kaliumoksalaatista, oksaalihapon vesiliukoisesta suolasta. Oksaalihapon vuoksi suolaheiniä pidetään lievästi myrkyllisinä, mutta niin vaan lapsena (ja yhä edelleen) pistelen suolaheinän lehtiä suuhuni, kun mieli tekee hiukopalaa. Venäjällä suolaheinää käytetään paljon ruuanvalmistuksessa: olen syönyt sekä suolaheinäkeittoa että -piirakkaa. Nam.

 

Niittysuolaheinä ja ahosuolaheinä muistuttavat niin paljon toisiaan, ettei niitä ole kansan keskuudessa juurikaan eroteltu. Hauskoja nimiä sille ainakin on keksitty: hapankaali, hierukka, kiloruoho, kissansuolake, koiransuolake, kusisuolake, muikiainen, muiliainen, muikuheinä, peltosuolake, ruskoruoho, siansuolake, suolaheinä, suolakas, suolake, suolakka, suolakukka, suolaruoho, virnasruoho.

Virnat on hernekasvien suku, johon kuuluu noin 140 lajia. Tämä lienee aitovirna, sillä hiirenvirna se ei ainakaan ole! Kaunis ja niin myrkyllinen. Mielenkiintoinen kasvikirjan tieto on se, että lehtien tyven pikku korvakkeissa on tummana täplänä erottuva mesirauhanen. Sen makeaa eritettä muurahaiset rakastavat ja samalla pitävät muut öttiäiset kaukana kasvista.


Peltokanankaali on hämäläisestä lapsuudestani tuttu ojanvierustojen lainehtija! Se saapui Suomeen vasta 1840-luvulla. Passaa kuulemma ihmisravinnoksikin salaateissa. Maku muistuttaa vihannes- tai vesikrassin makua ja mukana on aavistus sitruunamaista kirpeyttä. “Rucolan tyylinen peltokanankaali sopii salaatteihin, mutta sitä voi käyttää myös padoissa ja erilaisissa höystöissä pinaatin tai parsakaalin tapaan. Keltaisen kaunottaren voimakasta luonnetta kannattaa pehmentää valkosipulilla ja suolalla.” (Ote Jouni Toivasen Viettelevät villiyrtit -keittokirjasta).


Suotta ei Oulun kaupunki valinnut tätä kaunotarta kaupungin nimikkokasviksi täyttäessään 400 vuotta vuonna 2005!

Hietapitkäpalko on mielenkiintoinen osa Oulun kulttuurihistoriaa. Toisen maailmansodan aikana hietapitkäpalko yleistyi erityisesti Saksan joukkojen huoltokeskusten kautta satamiin ja rautatieasemille. Saksan armeijan leiripaikoista jäi niiden ympäristöön kymmeniä kasvilajeja, mutta vain hietapitkäpalko on pystynyt levittäytymään laajalle lähinnä rautateitä ja pääteitä pitkin.

Toukokuussa Oulun ratavarret kukkivat paikoin jopa satojen metrien pituudelta valko- ja punervaharsoisina. Missään Suomen kaupungissa ei ole yhtä yleisesti ja runsaasti hietapitkäpalkoa kuin Oulussa. Hietapitkäpalon yleisimpiä kasvupaikkoja ovat ratavarsien ohella maanteiden varret, hiekkakentät, pihat, satama- ja lastausalueet.



Hiekkamontun reunamilta löytyi puolukkamättäitä täynnä kukkasia. Näyttäisi tulevan hyvä puolullavuosi! 

Monta vuotta sitten seilasimme appiukkoni kanssa läheiseen saareen. Tulimme kohdakkain punaisen puolukka-aukion kanssa. Keräsimme ja keräsimme, kunnes minulla oli huppukin täynnänsä punaisia puoloja. Kotona anoppi mittasi 110 litraa. Ei huono saalis parin tunnin uurastuksesta.

Tässä soramontun kukkaset. 
Seuraavaksi taidamme mennä metsään!

Vanha rouva

8 kommenttia:

  1. Tulipa postauksesi oivaan aikaan, sillä eilisen kävelylenkin jälkeen mietin, kuinka huonosti nykyisin tunnen luonnonkasveja. Oman pihan perennojen nimet luettelen unissakin, mutta jokin jo lapsuudesta tuttu piennarkasvi on tyystin unohtunut. Vaikka luonnossa kulkisikin, ei kasvien nimiä tule etsineeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Min olen aika skeptinen haasteiden suhteen, mutta tämä juttu kolahti heti! KOulun kasvioista sen verran monta vuosikymmentä, että mielelläni verestän tietojani ja opettelen uutta. Kävin oikein kirjastossa hakemassa kasvikirjoja ja yhden vanhan kansan uskomuskasvikirjan. Mielettömiä juttuja! Vanha herrakin hurahti sen verran tähän juttuun, että on mielellään kuvauskaverina ja kuskina.

      Poista
  2. Tuo hietapitkäpalko pitää kyllä lähteä bongaamaan! Ihan uusi kasvi. Peltokanankaalin onnistun aina jotenkin missaamaan kukintavaiheessa ja muulloinkaan en sitä tunnista. Se kun ei ole metsälaji, niin on jäänyt opiskelematta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa OUluun bongausmatkalle ;)

      Poista
  3. Hietapitkäpalko on minullekin tuntematon kasvi. Tuo virna, jota minäkin luulen aitovirnaksi, valtaa väkisellä istutusalueeni. En tiedä mistä se meille tuli, mutta on ilmeisesti hyvä mesikasvi. Kukat ovat täynnä kimalaisia kukinta-aikaan. Nytkin, vaikka se ei vielä kuki, siinä on pikkumuurahaisia. Tuon sain karvaasti kokea, kun yritin kitkeä kasveja pois. Hiha oli täynnä kipeästi purevia maamuurahaisia. Peltokanankaalikaan ei meillä vielä kuki.

    VastaaPoista
  4. Nyt äiti ja tytär autoon ja oitis Ouluun bongailemaan. Ilmoittakaa, niin leivon kaakun ja keitän kahvit ;)

    VastaaPoista
  5. Varsin mielenkiintoinen tarina Oulun nimikkokasvilla. Saappaiden pohjissako ne kasvit sinne levittäytyi... ? 😬 Nätti on.
    Mulla on tallessa tädin vanha oppikouluaikainen kasvikirja, ja siitä edelleenkin tarkistan jonkun tuntemattoman 👍🏻

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kun ne oli juhakuormissa ja viljalasteissa. Siitä ne sitten rapisivat Oulun ratapihalle ja satamaan, kun eivät ilmeisesti halunneet lähteä Lappia polttamaan ;(

      Poista