31.1.2016

Kairajuttu

Vanha herra lähti kaverinsa kanssa kalaan. Pojat halusivat uittaa jään alle pari verkkoa. Aamuhämärissä pojat potkuttelivat muutaman kilometrin. Sitten he ottivat kairat esiin ja alkoivat kairata. He kairasivat ja he kairasivat. Nälkäkin pojille tuli, mutta eväät olivat jääneet kotiportaille. Pojat söivät lunta ja jatkoivat kairaamista. Pojat kairasivat ja kairasivat.

Jäähän tuli päivän kairaamisella viiden sentin kuoppa. Enää ei olisi tarvinnut kairata kuin muutama kymmenen senttiä, mutta aurinko meni meren taakse ja pojat sitoivat kairat potkureihin. Iltahämärissä pojat potkuttelivat takaisin kotirantaan, istahtivat kotirappusille ja söivät eväät.


Sen koommin ei omatekoisia kairoja ole tällä kartanolla nähty. Nyt ne löytyivät puohin takanurkasta. Ripustin ne alahuonerakennuksen seinään jääkauhan kanssa. Tuskanhiki nousi Vanhan herran otsalle vielä neljänkymmenen vuoden jälkeen.

Ohikulkija pysähtyi portille  ja katsoi epäuskoisena kairoja: Ei hel-tti, onko noita vielä olemassa?

Vanha rouva

27.1.2016

Häämatkalla

Kävimme tänään häämatkalla. Ajoimme tiheässä räntäpyryssä satakunta kilometriä pohjoiseen Kemin kaupunkiin.

Turkkilaisten, japanilaisten ja italialaisten matkailijoiden seurassa oli rattoisaa olla. Kaikki kuljimme salista toiseen hartaina, sillä lumilinna on aina suuri kummastuksen aihe.

Miten ihmeessä merivedestä saadaan jäädytettyä kokonainen linna? Miten ihmeessä jää- ja lumiveistäjät luovat taideteoksensa? Miten ihmeessä kukaan haluaa olla linnassa yötä?


Liukuriin emme uskaltautuneet, 
mutta kahvit sentään joimme tuimassa seurassa:


Jääveistoksia on aina yhtä ihana kummastella. 
Tänä vuonna teimme tuttavuutta näiden kanssa:




Loppujen lopuksi päädyimme makuusaleihin:


Koska emme osanneet valita oikeaa kammaria yöpaikaksi,
jätimme linnalle hyvästit ja ookasimme takaisin kotiin.

Nyt on sauna lämpiämässä. 
Saunan jälkeen lienee paikallaan keittää kakkukahvit.

Vanha rouva


24.1.2016

Hulmuhelmainen unelma

Viime kesänä (KLIK) Intsu vei minut Lankavaan Kauhavalle. Meinasin saada järtaslaakin kaiken sen lankaihanuuden keskellä.

Sitten toppasin kuin seinään lenkkimohairhyllyjen eteen. Hiplasin ja hipelöin, silittelin ja tunnustelin. En voinut vastustaa kiusausta, sillä niin ihanalta, pehmeältä ja suloiselta tuo E-vitamiinilla, AloeVeralla ja Jojoba-öljyllä käsitelty luksuslanka tuntui hyppysissäni.









Väreikseni valikoituivat punaisen vivahteet. 
Jaa miksi? No siksi:


Unelmoin pehmeästä, laajasta, kevyestä.
 Semmoisesta, mihin voi kääriytyä, kun ulkona paukkuu pakkanen ja kun maailma murjoo.
Semmoisen kudoin viitosen puikoilla aina oikein. Lankaa kului 580 grammaa.
Mallia ei ollut eikä ohjetta, ellei semmoiseksi katsota trikootunikaa, josta mittailin suhteita.


Unelmaani tuli sekä eteen että taakse pystylaskokset. 
Semmoiset, joiden ansiosta unelma laskeutuu hieman A-mallisesti, hulmuavasti.



Leväytin valmiin unelmani lumihangelle kuvattavaksi. 
Tiellä kulki lenkkeilijöitä, jotka katsoivat hieman pitkään. 
Katsokoot, sillä heillä ei ole hulmuhelmaista mohairunelmaa!

Vanha rouva

21.1.2016

Limppupakkanen

Aamulla valkeni talvinen totuus: kaksikymmentäseitsemän (27) astetta pakkasta. Mitä mainioin päivä leipomisaskareille, joten pökköä pesään ja taikina kohoamaan!

Mummu opetti, että jokaikinen taikina pitää tehdä hyvällä mielellä ja kiitollisuudella. Siksi taikinan pintaan pitää painaa kämmensyrjällä risti. Tuo kaunis ajatus ja leivän siunaaminen on säilynyt läpi elämäni.

Ensin tein piimälimppua, jota sain kesällä maistaa ihan livenä Intsun luona (KLIK). Vähän minua jännitti, sillä en ole leivänleipojana kovin kummoinen. Mutta niin hyvän ohjeen on ystävä kallis meille tehnyt, että jopa minä onnistuin!


Limpputaikinan kohotessa paistoin piimäkakun, jonka tuunasin omenanpaloilla. Joku konna oli syönyt kaikki rusinani. Liekö konnan ansiosta tästä kakusta tuli harvinaisen mehevä.


Limppujen paistuessa alustin pullataikinan. Vanha herra rakastaa kanelisolmuja, joten niitä hän sai kolme pellillistä.


Leipomisen luppoajoilla pyöräytin ruis-karvias-puuroa kaksinkertaisen annoksen. Jostain syystä puuro ei meillä kauan säily, siksi kaksi annosta. Hellan kulmalla porisi hiljaa ja hartaasti myös lihasoppa. Joten tänä ehtoona meillä syödään lihasoppaa, jonka kyytipoikana on maailman parasta piimälimppua!


Ulkona paukkuu edelleen pakkasherra ja rökittää meitä -26 asteella. Mutta ei se haittaa, sillä tuvassa on eltaamisen jäljiltä +24,8 astetta.

Vanha rouva

17.1.2016

Sen pituinen se -kranssi

Kuuntelepas,
mitä kaikkea mummu puuhasi:

 

Pannussa turautettiin kahvit aina, kun naapurin Lempi pistäytyi ovesta tupaan. 
Vieraspöytää peitti pitsiliina tai ristipisto, mutta pirtinpöytää kerni tai muoviliina. 
Vieraita varten oli omat kultakupit - omalle väelle kelpasivat kolhot Koitosta ostetut itäsaksalaiset.

Rintarossi koristi mekonkaulusta, kun mummu lähti vastavisiitille Lempin luokse. 
Noilla kyläreissuilla vaihtoi resepti jos toinenkin leipojaa. 
Laakerinlehdet ja anikset, kuivatut sitruunat ja kanelitangot puhuttivat kyläkokkeja.

 

Mittalusikka oli mummulle tärkeä. Sillä annosteltiin salaisia ainesosia kahvikakkuihin ja pikkuleipiin. 
Salaiset ainesosat säilytettiin pienessä peltipurkissa, joka tuoksui taivaan esikartanoilta. 
Pullasuti kutitti mukavasti poskenvierustaa, kun vaari salaa hellitteli tyttärentytärtä.

 

Kippuraiset koivutuohet sytyttivät hellan ja pönttöuunit. 
Leivinuunin lämmitessä mummu käristi läskisoosia ja tujautti pikkupullosta konjakkia kakunkostukkeeksi. 

 

Patasuti roikkui tiskikaapin ovessa, sillä patoja ja kattiloita mummu piti suuressa arvossa ja puhdisti ne huolella ja rakkaudella. Tiskiveden lämmitessä hellanreunalla mummu ompeli pudonneen napin paidanrintamukseen tai parsi rikkihiutuneet villasukat umpeen. 

Pikkupörssistä löytyi aina muutama lantti tikkarinmankujalle.


Sen pituinen se.

Vanha rouva, mummun tyttö

11.1.2016

Tuunaus- ja duunausterveisiä

  

Tuunasin joulunpyhinä pikkuhiljaa virkaheittoja kirjoja uuteen uskoon. 


Pengoin ja putsasin kaikki jemmani: 
kankaat, nauhat, pitsiliinat, tapetinpalat, simpukat, höyhenet, lasihelmet ja pellinpalat. 


Pariin kirjaan pääsivät kirpparilta kymmenellä sentillä ostamani ruusukkeetkin.


Leikoin pitsiliinat palasiksi, 
jotta sain jokaiseen kirjaan jotain pitsistä. 


Päällystin kirjat vanhalla kansakoulumenetelmällä. 
Päällysmateriaali vaihteli tapetista kankaan kautta kirjansivuihin ja tylliin.


Nyt ei ole jemmoissa enää tuunaustavaraa. Pitänee lähteä uusille kirpparikierroksille. 
Samalla voisin viedä nämä kaunokaiset samaan osoitteeseen, mihin kulkivat edellisetkin tuunaukseni. 
Kun tarkkaan katsot, näet pari kirjaani tositoimissa yhdessä tähtituikkujeni ja pitsilyhtyjeni kanssa. 
Siinä ne öllöttävät historiallisen matkailupalvelun kattausrekvisiittana.


Tuunaus- ja duunausterveisin

Vanha rouva





6.1.2016

Loppiaisen valoja


Aamu alkoi viimeisellä silmäyksellä kimmeltävään kuuseen. Sitten purin sen. Lootaan menivät hopeat ja kristallit, possut ja enkelit, pallot ja aateliset. Viimeisenä käärin silkkipaperiin latvatähden, jonka Vanha herra on pienenä poikana kipaissut kyläkaupasta 50 pennillä.


Pöydälle jätin valon palamaan. 
Se tuikkikoon vielä tovin paperikukkasten ympäröimänä lasikipossaan.

 


Punainen amaryllis avasi parahultaan loppiaiseksi neljännen kukkavanansa. Tarkastelin aamun valossa sen kauneutta ja tulin siinä samalla leikkineeksi paparazzia: Vanha herrahan se siellä aamuhetkeä viettää keittiön sohvalla. Toisesta vinkkelistä näkyvät olohuoneen ruusutuolit ja kristallikynttelikkö. 
Mikä ihmeellinen valo kimmeltää kynttelikön alla?

  

Kastemaljanihan se siellä heijastaa valoa kynttelikön kanssa kilvan. 
Ja kuin varmemmaksi vakuudeksi niiden alla on myös jotain valoisaa, kimaltavaa, ihanaa:


Joulupukki kiikutti minulle rullalle käärityn kirjoliinan. Siinä on kukkasia, kiemuroita ja kultakrumeluureja. 
Sehän se antaa valoa aamuhetkeen - ystävän ompelema ja joulupukin kelkkaan tyyräämä. 
Liinan nimi on Ihana Intsu!

 

Pakkasukkoa uhmaten Vanha herra lähti aamun hämyssä verkoilleen ja toi kotio runsaan saaliin ahvenia, siikoja ja kuhia. En millään kerinnyt perkaustalkoisiin, sillä uunissa pötköttivät pulleat leetat:


Kahden aikaan huomasin taivaalla ihmeellisen valon - punaisen ja pullean. 
Tyyräsin Vanhan herran kanssani takaisin jäälle tuota punaista ihmettä ihailemaan:


Aurinko laski melkoisessa holotnassa - pakkasta oli puoli kolmen aikaan päivällä -26°C.
Valo oli huikaiseva, punainen ja väräjävä.
Eikä ollut hyttysiä ;)

Vanha rouva

2.1.2016

Omena-amme

Joulupöydässä shown vei uudentyyppinen hyydykekakku. Nimesin sen  omena-ammeeksi. Amme on täytetty uuniomenahyydykkeellä, lumpeenkukilla ja piparilehdillä.

Ammeeseen tarvitset:

  • 2 dl uuniomenalikööriä
  • 7 liivatetta
  • 5 dl kermaa
  • 250 g mascarponea
  • 1,5 dl tomusokeria
  • 3 tl vaniljasokeria

Liota liivatteita kylmässä vedessä 10 minuuttia. Vaahdota kerma. Lisää kermaan sokerit ja mascarpone. Kuumenna likööri kiehuvaksi ja liota siihen  puristetut liivatteet. Vatkaa likööriliivateseos kermaseokseen. Kaada lasiastiaan hyytymään. Koristele amme kermalumpeilla ja piparilehdillä.

Syö lumme kerrallaan parempiin suihin!
kehottaa Vanha rouva