28.10.2015

Tulppa on poissa

Tulppa on poissa, koska Intsun voimalla onnistuin! Innoissani uudesta onnestani päätin kokeilla banaanikakkua.

Varsin luotettava tapaus, sanoisin. Ettei suorastaan idioottivarma, kun kerta minultakin onnistui.

Vanha herra tykkäsi ja sehän se on tärkeintä!


Banaanikakkuun tarvitset:

  • 200 g voita
  • 2 dl fariinisokeria
  • 3 munaa
  • 4 dl vehnäjauhoja
  • 1,5 tl leivinjauhetta
  • 2 tl vaniljasokeria
  • 1 tl kanelia
  • 3 dl soseutettua banaania

Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat yksitellen vatkaten. Sekoita joukkoon keskenään sekoitetut kuivat aineet sekä banaanisose. Tasoita ja kaada kunnostettuun kakkuvuokaan. Paista 175 asteessa alatasolla noin 50 minuuttia. Jäähdytä. Anna ässehtyä viileässä ainakin yön yli, että maut kerkiävät tasaantua.


Minä koristelin kakun suklaasulalla (100 g suklaata ja 1 rkl voita), jonka liruttelin kakun päälle huoneenlämpöisenä. Ei siis kannata kaataa kattilakuumaa suklaasulaa heti kakun päälle, ellei halua kaapia sitä lusikalla tarjoiluastian pohjalta. Suklaakuorrutteen päälle laitoin tähtianiksia (ei kannata syödä, ellei satu tykkäämään kovasta, rouskuvasta kuoresta), sillä ne ovat vaan niin nättejä. Ripottelin tähtien tuikkeeksi suolakiteitä ja raakasokeria. 

Vanha rouva

24.10.2015

Skandinaavisia merituulia

 

Monta aikaa olen noolannut nenä pitkällä viirinauhoja, joita nuoret ja kauniit ihmiset ripustelevat rennosti sinne sun tänne Ruotsissa ja Tanskassa.

Löysin kirpparilta pitsiverhot, joilla oli leveyttä yhteensä 13 metriä. Valoverhojen alareunassa oli koko leveydeltä paksu luonnonvalkoinen brodyyrikaitale. Koko 13 metriä maksoi vajaa viisi euroa - haloo! 

Sitten vaan limpsomaan parhaat päivänsä nähnyt alulakana kolmioiksi. Yhteen lakanakolmioon kiinnitin brodyyrin ja toisen lakanakolmion ompelin päälle oikeat puolet vastakkain. Käänsin kolmiopussin ja huolittelin yläreunan samalla, kun ompelin kolmiot vieretysten kanttinauhaan. Päihin ompelin lenkit, jotta nauhat on helppo ripustaa rennosti sinne sun tänne Suomessa.

Hoplaa, viiriverho oli valmis!


Kuhunkin kammarinikkunaan ripustin kaksi viiriverhoa. 
Yhden yksinäisen viiriverhon ripustin vessaan:



Olin niin tohkeissani trendikkäistä pohjoismaisista viireistäni, 
että samaan syssyyn sommittelin uuden kranssin vessan seinään:


Kranssiin liimasin viime kesän Tenon reissulta tuomani luonnonantimet, jotka keräsin talteen Varanginvuonolta. Jäämeren rantaan nakkaamat rakkolevät ja kuningasravun panssarit juhlistavat tämän huushollin uusia skandinaavisia merituulia ja niissä lepattavia pitsiviirejä.

Vanha rouva

21.10.2015

Kolme kivistä naapuria


Olen vuosien varrella ottanut paljon valokuvia. Nyt teetin nipun isoja kuvia, joita aion pakkosyöttää vaihtuvien näyttelyiden muodossa kaikille taloon piipahtaville. Pääsymaksua en peri, mutta ihailun pitää olla runsasta ja ylitsevuotavaa ;)

Valjastin näyttelyripustukseen vanhan 3-lasisen ikkunan. Liimasin valokuvat tapetinpaloille, jotka kiinnitin puukehyksien takapuolelle maalarinteipillä.

Tässä kuvat ilman kehyksiä:

 

Näyttelyn nimi olkoon "Kolme kivistä naapuria".

Vasemmalla: Suomalaista kiveä Utsjoella
Keskellä: Venäläistä kiveä Pietarissa
Oikealla: Norjalaista kiveä Varanginvuonossa


Katso, minä rustasin näyttelyvalotkin. Löysin kirpparilta kuusi pikkuista lampunvarjostinta. Ujutin niiden läpi valonauhan. Venytin varjostinvalot piirongin päälle koko näyttelyn pituudelta. 

Kelpaa näyttelyä nyt tihrustaa illan tullen. 
Vanha herra tosin väittää, että minun valoni ovat yhtä tyhjän kanssa. 
Hoh, mitä se kauneudesta ymmärtää?!

Vanha rouva



19.10.2015

Mitäs nyt sanotte, siskot?

Minulla on tunnetusti huonot välit kahvikakkujen kanssa. Kakkukyhäelmäni litsahtavat pannukakuiksi, lässähtävät märäksi juntaksi, pursuavat yli äyräidensä, saavat palovaroittimet kiljumaan kurkkutorvi suorana, ovat mauttomia, äiteliä, taikinaisia, kammottavan kuivia sahajauhoja...


Valittelin osaamattomuutani Intsulle ja Väkertäjälle. Intsu innostui antamaan IDIOOTTIvarman suklaakakkuohjeen ja Väkertäjä löi vettä myllyyn ja vannotti kättä päälle -meinigillä minua kokeilemaan. Hullua ei tarvitse montaa kertaa yllyttää. Noudatin ohjetta (KLIK) kieli keskellä suuta. Leivoin kakun ja se käyttäytyi uunissa ja uunista oton jälkeen kuin mallioppilas. Koristelin kakun suklaasulalla ja -raasteella, muutamalla rosepippurilla ja tomusokerilla.

Vanha herra: Tämä on semmoista kakkua, ettei se varmaan kauan säily. Tämä pitää syödä äkkiä pois... maiskis, nami, mmm... Kysy muuten Intsulta, onko sillä muita tämmöisiä ohjeita.... maiskis, mmm, nami... Tai kysy siltä, voisko se muuttaa meille!

Herra söi kakun kahdessa päivässä.

Vanha rouva


18.10.2015

Maailman paras mango

Tässä mangokakku, joka piti koristella ruusupuskasta kuin ihmeen kaupalla vielä löytyneillä ruusuilla. Mangokakun pohjana on tavallinen kaurakeksimuru-voi-seos. Mangotäytteeseen laitoin kermaa, mascarponea, tomusokeria, mangososetta sekä liivatetta. Mitään muita mausteita en kakkuun tukkinut, sillä kakun salaisuus on aidossa, täyteläisessä ja hedelmäisessä mangossa.

Mangososetta myy täkäläinen etninen sekatavarakauppa, joka on maahanmuuttajien ruokataivas. Menin kauppaan uteliaisuuttani ja jouduin keskelle miehiä ja naisia, jotka puhua pajattivat mitä oudoimmilla kielillä. Tuskin kerkisin lykätä kalpean naamani ovesta sisään, kun mustanpuhuva kauppias ja muut asiakkaat unohtivat muut hommansa ja alkoivat kilvan esitellä minulle elintarvikkeita notkuvien hyllyjen, kylmäkaappien ja pakastimien sisältöä. Kun yhteistä kieltä ei meinannut löytyä, koko sekalainen seurakunta oli neuvomassa käsineen, jalkoineen, ilmeineen ja eleineen. Se oli hauskaa ja voi että me naurettiin!

850 gramman purkissa on Intiassa tuotettua sileää mangopyrettä: 95 % mangoa, sokeria ja sitruunahappoa. Maku on maailman huipulta - toista kuin markettien litkut ja soseet. Täyttä kamaa! Vanha herra ihastui mangoon niin kovasti, että nyt se lappaa pyrettä kaurapuuron ja viilin päälle. Minä puolestani en tyydy enää mihinkään vähempään, sillä Laila on täydellistä myös hinnaltaan, vajaa 3 euroa purkilta.

Mangokakkuun en saanut uppoamaan koko purkillista. Niin minä leivoin mangokakkusia, joihin tarvitaan:

  • 250 g voita
  • 7,5 dl vehnäjauhoja
  • 1 rkl soodaa
  • 0,5 tl kardemummaa
  • 2 tl kanelia
  • 1 tl neilikkaa
  • 2 dl sokeria
  • 2 dl fariinisokeria
  • 4 dl kuutioitua pakastemangoa 
  • 1 dl siirappia
  • 4 dl huoneenlämpöistä piimää
  • 1 dl mangososetta

Sulata voi ja jäähdytä. Yhdistä kuivat aineet. Lisää sulaneet mangokuutiot. Sekoita siirappi sulatetun voin joukkoon. Lisää piimää ja voi-siirappiseosta vuorotellen jauhoihin. Sekoita mangosose taikinaan. Kaada taikina pahvisiin pikkuvuokiin. Paista kakkuja 175 asteessa n. 50 min. Jäähdytä kakut ja anna ehdottomasti maustua seuraavaan päivään. Kuorruta. Minä sekoitin kuorrutteen mangorahkasta, kermavaahdosta, mangososeesta ja vaniljakreemijauheesta. Pursotin kuorrutteen kakkusten päälle ja koristelin löräyksellä mangososetta ja hippusella suklaaraastetta.


Mangosose on hyvää myös salaatinkastikkeena. Kokeilin sitä porkkana- ja punakaaliraasteen kanssa. Mehukasta tuli ja Vanha herra suostui syömään. Voitto se on sekin, kiitos Lailan!

Vanha rouva

14.10.2015

Valoa pimeään

Taiston piti kiivetä pöydän päälle, sillä se hoksasi ulko-oven edessä jotain mielenkiintoista. Nyt se röhkii hyväksyvästi, sillä Vanha herra on tehnyt taikojaan ja tuonut valoa pimeään:

















Vanhoja ikkunoita meillä piisaa. Onneksi Koso-täti vinkkasi liki vuosi sitten, mitä ikkunoista voi värkätä kasviskopin lisäksi.


Vanha herra kasasi ja väsäsi. Nikkaroi ja keppuroi. Maalasi ja rapasi. Minä seisoin hengittämättä vieressä, jottei inspiraatio vain mene ohi. Välillä taputin ja kehuskelin, leivoin ja saunotin, rapsutin ja laulelin.

Lopputulos ylitti kummankin toiveet:


 

Valolyhtyyn tarvittiin neljä porstuan ikkunaa ja kaksi huussin pikkuikkunaa. Toiseen päätyyn nikkaroitiin umpikolmio, sillä liikenevää vanhaa lasia ei ollut tarpeeksi. Toiseen päätyyn saatiin lasikolmio ja se pääty passattiin portille päin. Pohjaa lyhdyssä ei ole, vaan lyhty seisoo paloturvallisen laatan päällä. Rahaa projektiin kului saranoitten verran.


Laitoin lyhtyyn kaksi lasimaljaa kynttilöille. Koristeeksi tukin kaksi lasista merimerkkiä, meren äärellä kun asutaan. Saatan ripustaa kattoon vielä jonkun tuikkukipon, kunhan kekkaan semmoisen vanhanmallisen tai kun herrani sen minulle rautalangasta ja lasipurkista tekaisee.

Terveisin Valaistuneet Vanha rouva ja Taisto

13.10.2015

Hoksautuksia

























Tuunasin kulahtaneet risutähdet jäkälöityneillä männynoksilla. Kiinnitin oksat spiraalilangalla. Nyt tähdet lentelevät alahuonerakennuksen ikkunassa. Mutta ne eivät suinkaan ole yksin!

Tähtien alapuolella on sammalmättäitä ja kuusennäreitä. Ties mitä vielä sammalpedille tupsahtaa, kunhan aika ennättää... Koko metsämaisemaa vahtii risulintupariskunta. Myrskytuuli riepotteli kasvimaan vahteina päivystäneet linnut pörhölleen. Onneksi Vanha herra kekkasi ehdottaa, että nostetaan linnut räystään alle. Sinne tuuli ei niin helposti pääse niitä pöllyyttämään.


Risulinnut lennähtivät ikkunalle ja niiden tilalle kasvimaan laitaan rustasimme vähän painavampaa tavaraa. Se ei ihan heti lennä puhureiden matkaan:

 























Olin kompastua merenrannassa ruostuneisiin rautasiipiin. Mitä lie karhin teriä, jotka joku neropatti on upottanut mereen pois silmistään. Kannoin siivet kartanolle ja pyysin Vanhaa herraa tekemään niistä jotain kaunista. Hetken kuluttua pihasta kuului sirinää ja kolinaa. Sitten minulle kiikutettiin ruostetähti. Herrani sen ihan itse hoksasi hitsata.

Kovin on hoksaavaisella päällä tämän kartanon isäntä, ei voi muuta sanoa. Minä vikisen tyytyväisenä vieressä.

Vanha rouva


12.10.2015

Ikkunasta pökkelöön

Kesäkukkaset on kiikutettu kompostiin ja maa on jäätynyt.

Ennen lumentuloa on kiva saada kartanolle edes jotain katseltavaa harmauden ja pimeyden huijaamiseksi. Siksi iski koristeluvimma.

Kävimme metsäretkellä ja hoksasin tienvieressä kaadettuja mäntyjä. Alaoksat olivat kauniisti sammaloituneet ja harmaantuneet. Napsin niitä koppaani.

Päällystin oksilla keväällä tekemäni koivukranssin. Kiinnitin spiraalilangalla. Päälle sommittelin pellavasydämiä.

Kranssi pääsi ikkunaan.

Ikäkulu ikkuna löytyi liiteristä. Vanha herra sen pesi ja puunasi ja melkein jo maalasi valkeaksi, mutta onneksi kerkisin hätiin. Ikkuna on kaunis semmoisenaan, ruosteineen päivineen.



Ovenpielussommitelmaan pääsi myös Tenolta roudaamani puupökkelö. Sain sen lahjaksi majapaikkamme Otto-isännältä. Hän oli sen nähnyt vuosi sitten Norjan puolen rantapusikossa ja oli kuulemma heti ajetellut minua. Pökkelö pääsi kunniapaikalle.


Taisto-possu alaritsillä vahtii pihaantulijoita. Röhkisi mielissään, jos tulija olisit juuri SINÄ!

Vanha rouva





10.10.2015

Kasviskoppi


Siinä ne nyt nököttävät. Nuhjuisiksi halatut ja tainnoksiin pussatut. Nallepariskunta ikiomassa mökissään. Minun niin tekisi mieleni liittyä heidän seuraansa.

Kolme vuotta olen hiljaa ja hivuttamalla vihjaillut herralleni kasvihuoneesta. Semmoisesta ihan pikkuisesta, minne voisin laittaa kylmänarat basilikat sun muut hienohelmat. Sekä minitomaatit ja mansikka-amppelit.

Kolme vuotta olen vikissyt hiljaa, mutta tasaisen tappavasti. Nyt se on siinä, kasvimaan laidalla. IKIOMA KASVISKOPPI! Kolme pitkää vuotta manguin ja kolme vaivaista tuntia herra puursi ja pakersi. Hauskasti herrani kopin rakensi maahan upotetun, kasvilavana toimineen vanhan ikkunanpokan päälle. Ruuvasi ja passasi niin lujasti, ettei koppi siitä ihan heti nurjahda, hönki merituuli kuinka lujaa tahansa.

Koko projektiin upposi siis kolme vuotta väsytystä, kolme tuntia rakennusta ja kolme euroa rahaa.
Kannattiko? KANNATTI!

Voi että minä olen iloinen.

Vanha rouva


8.10.2015

Taidetta arkisista askareista

Se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Kun näin taidekeraamikko Tarja Salorannan esittelypöydän Seinäjoen käsityömessuilla, minun oli aivan pakko pysähtyä.

Tarja yhdistää taidekeramiikkaansa aikaa ja aatteita kestäviä käyttöesineitä. Puukauhat, metallivadit, tarjottimet, emalinapot, paistinpannut sun muut esineet, monen mielestä arvottomat ja parhaat päivänsä nähneet, saavat ripauksen ylellisyyttä ja aimo annoksen ajatusta Tarjan käsissä.

Niin kuin nyt tämä tarjotin. Se on saanut uuden elämän keramiikkataulun kehyksinä. Keramiikassa on Akseli Gallen-Kallelan kuva "Kvinna son halstar mujkor" eli Muikunpaistaja vuodelta 1886.

Hopealla silattu arkinen askare koristaa nyt keittiötäni - paikkaa, missä minä paistan muikkuja.


Sitten katseeni kohtasi seinällä roikkuvan aarteen. Kylmät väreet kulkivat selkäpiissäni ja kyynel nousi silmäkulmaan, kun Tarja avasi taideteoksensa taustaa.

Vanha isäntämies oli tuonut keraamikon työhuoneelle aitanperukoilta löytyneen lapion. Risan, ruostuneen, pitsiksi hiutuneen. Oli sanonut, että Tarja näkee esineen kauneuden ja palauttaa lapiolle arvoisensa vanhuuden.

Niin tapahtui. Lapio sai kantaakseen keramiikkalaatan, jossa on taiteilijan äidin laulukirjasta laulu nro 185: Ahkeruus on ilomme.

Kuljin esineen kanssa edestakas. Punnitsin ja harkitsin - muka - mutta päätös oli lyöty lukkoon sillä siunaamalla, kun taideteoksen näin.

Teos pääsi liki satavuotiaan pirttimme ovenpieleen, missä se seurustelee puuseppäpapan veistämien ovien ja sivustavedettävän itulootan kanssa. Kaikilla on pitkä tarina kerrottavanaan.


Käy kurkkaamassa Tarjan ateljeeseen

Vanha rouva

6.10.2015

Aasinsiltoja ylitse ja lomitse

Pohjanmaan visiitilläni pääsin Alahärmän kirkolle. Halusin käydä kirkkomaalla, sillä sen multiin on haudattu yksi itsenäisen Suomen mielenkiintoisimmista sotaherroista: Nikke Pärmi. Pärmi vaikutti ennen sotia kymmenen vuotta kotikaupungissani Oulussa ja jätti jälkeensä niin paljon tarinoita, että vain legendan mittoihin yltävä mies voi sen tehdä. Olen lukenut Nikestä ja hänen piruistaan muutaman kirjan. Nyt pääsin kunnioittamaan tuota itsepäistä, itsenäistä suurmiestä.

Niken synnyinseudun kirkko se vasta komia onkin! Niken viimeistä leposijaa etsiessäni kohtasin suntion, joka kertoi komian kirkon saaneen arvolleen sopivan tunnustuksen: Suomen kaunein kirkko. Radio Dein kuuntelijat nimittäin äänestivät tänä vuonna arkkitehti Josef Stenbäckin suunnitteleman harmaakivikirkon maan kauneimmaksi. Lapuanjoen rannalla sijaitseva rakennus on tornillinen pitkäkirkko. Kansallisromantiikan ja uusgotiikan piirteitä yhdistävän kirkkorakennuksen julkisivut ovat graniittia ja tiiltä. 

Alahärmän kirkon henkeä on myös tuossa oikeanpuoleisessa kirkkorakennuksessa. Se on vuonna 1906 valmistunut Vuolijoen kirkko, jonka kuvasin kesäisellä Oulujärven matkalla. Silloin en tiennyt, että Intsun ansiosta pääsen ihailemaan tänä kesänä myös toista Josefin luomusta. 

 

Mielenkiintoisiksi nämä kirkot tekee minun kannaltani se, että arkkitehti Josefin velimies Konrad Kivekäs oli suomalaisen sanomalehdistön tienraivaajia. Vuonna 1877 Konrad perusti Oulussa oman sanomalehden nimeltä Kaiku. Kivekäs oli hyvin suomenmielinen, kiivas ja kiukkuinen. Onneksi Mincken-vaimo osasi pitää miehensä kärkkään kielen kurissa. Konrad luki kaikki vähänkään tärkeinä pitämänsä lehtiartikkelit vaimolleen ennen niiden julkaisemista. Konrad ja Mincken on haudattu Oulun hautausmaalle. 

Alahärmän hautausmaalla on paljon vanhoja hautamuistomerkkejä. Ajan kuluttamia, mutta yhtä kaikki kauniita ja vaikuttavia. 

 
   
 

Suntio neuvoi Pärmin haudan lisäksi tien toisen suuruuden haudalleHäjyt tulivat jo edellisellä Pohjanmaan visiitilläni tutuiksi Kauhavan puukkomuseossa (KLIK):


Kirkonmäellä kohtasin vielä yhden mielenkiintoisen miehen - entivanhasten aikojen sotepalvelutuottajan:

 

Miten voikaan pieni piipahdus vieraan paikkakunnan kirkonmäellä herättää niin paljon mietteitä, sytyttää monta lamppua ja rakentaa aasinsiltoja vuosisatojen ja sukupolvien ylitse ja lomitse?!

Vanha rouva