28.9.2015

Vaivaisrimpsu ja risuhässäkkä

Tein risuhässäkän ajopuista ja vaivaiskoivun oksista, joita keräsin kesän Tenon reissulla (KLIK). Vanha herra ruuvasi järeimmät puut isoksi ympyräksi. Päälle ladoin ohuempia oksia ja sidoin ne rautalangalla ympyrään. Sitten seurasi työläin vaihe. Katkoin tunturista keräämiäni vaivaiskoivun oksia tulitikun mittaisiksi pätkiksi. Pätkät kieputtelin ohuella rautalangalla pitkiksi rimpsuiksi. Rimpsut kiedoin ajopuuympyrään.

Tällä hässäkällä on kokoa ja painoa. Se painaa niin paljon, että ulkoseinään kiinnittäminen vie kolme jytyä rautanaulaa. Sen halkaisija on toista metriä. Vakuudeksi laitan kaksi kuvaa: lähikuva vaivaisrimsuista ja kaukokuva, jossa mittatikkuna on Vanhan herran käsi.

Vanha rouva

 

24.9.2015

Lattialta sohvalle


Koska käteni eivät annan myöten vääntää matonkuteesta muodikasta pitsimattoa, sovelsin matto-ohjetta hieman ohuemmassa ja hieman pienemmässä mittakaavassa. Virkkasin valkeasta nauhalangasta kaksi pyöreää tyynynpäällistä. Yhdistin päälliset toisiinsa virkkamalla ja reunaan lisäsin vielä aaltoa.


Nyt on puusohvan päällä jo aika monta itse tehtyä pitsityynyä. 
Mutta lisää mahtuu ;)

Vanha rouva





22.9.2015

Syyskuussa

 

Syyskuussa luonto riehaantuu värileikkiin. Illat ovat jo tummia, mutta joskus tihentyvän pimeyden läpäisee valo: aurinko, sateenkaari, lehtien kulta. Pieni ihminen tiirailee taivaalle milloin kultaista kehrää, milloin tuikkivia tähtiä, milloin mustanpuhuvia sadepilviä. Ihmiselle on suotu nöyrän katselijan rooli Luojan suuressa syysnäytelmässä.

 

Syyskuussa luonto jakelee eriskummallisia lahjojaan. Ensin merestä nousi kampela, tuo mulkosilmäinen ja hyvänmakuinen ihmekala, jonka Vanha herra on edellisen kerran narrannut 25 vuotta sitten näiltä vesiltä. Sitten viltin päälle lennähti uppiniskainen perhonen, joka ei kutittelusta huolimatta suostunut leväyttämään auki kauniita siipiään.

 

Syyskuussa luonto esittelee designiaan. Miten kauniisti sininen kukka tulee esiin punastuneita lehtiä vasten! Miten ihmeessä se on rakentanut keskelleen valkoisten viivojen arkkitehtuuria? Entäs sitten ekopakkaamisen mestariluomus - härkäpapu. Ensin on paksu ja pitkä palko. Sisäpinnan pehmoinen nukka hellii pulleita papusia. Vasta kun kalvakka kuori on puristettu keitetyn pavun pinnalta pois, paljastuu raikkaan vihreä herkkunen, niin mehevä ja niin hyvänmakuinen.


Syyskuu on ihmeellinen kuukausi. Vielä on ilmassa ripaus kesää, mutta jo aimo annos syksyä. Talvelle tietä tekevät niin oravat kuin ihmisetkin. Kunhan vain muistaisivat välillä pysähtyä hengittämään putoavien lehtien tuoksua.

Vanha rouva

18.9.2015

Bestiksiä ja tuunauksia

Tervetuloa opastetulle kirpparikierrokselle. Kierroksen aikana näet vanhoja ja kauniita esineitä, jotka Vanhan rouvan haukan katse on pelastanut varmalta poltto- / kaatopaikka- / hävitystuomiolta. Vanha herra on ne kiltisti rapsuttanut / maalannut / kantanut / ripustanut / manannut / ja taas rapsuttanut.

Ensimmäisenä kohteena kierroksellamme olkoon umpipuinen pikkuhylly. Sillä on ikää vajaa 70 vuotta. Hyllyn on ensimmäiseen huusholliinsa hankkinut anoppini bestis. Sain pelastettua pahasti reissussa rähjääntyneen hyllyn viime hetkellä bestiksen liiterinnurkasta. Kaameassa kunnossa se oli, mutta hellän rapsuttelun, paklauksen ja maalauksen jäljiltä se on kuin uusi. Nyt hylly seisoo apunani hellanurkassa. Siinä on suolatörppö, maustepönttö, valkosipuliruukku sun muita tuiki tarpeellisia köksäjuttuja.

Vieressä oleva koiranaulakko on Vanhan herran kansakoulutyö. Kun muutimme taloon, kaivoin sen ullakolta esille, putsasin ja ripustin hellan viereen. Vanha herra vähän toppuutteli, mutta minkäs teki - hellyttävä puutyöäherrys ansaitsee paikkansa synnyintalon seinällä.


Kierroksemme jatkuu keittiönpiirongin luokse. Välikössä on ulkomaantuliainen. Taannoisella Marokon matkallamme (KLIK) kävimme viikonloppukirpparilla. Meluisat ja hymyilevät myyjät olivat levittäneet tarjottavansa maahan isolle kentälle Marrakeshin vanhan kaupungin muurien ulkopuolelle.  Kuljimme tuhannen ja yhden vaatteen ja korvattoman kupin paratiisissa hiljakseen. Joimme välillä minttutettä ja jatkoimme haahuiluamme.

Ja siellä, keskellä alumiinipatoja ja kengännauhakasoja, oli tarjotin - raskas kuin mikä, kruusattu kuin mikä ja seisoo sirosti neljällä tassulla. Keskellä on peili (alkuperäinen meni tietysti rikki lentokonematkan aikana, joten Vanha herra vaihtoi vanhan hiotun peilin uuteen). Myyjän mukaan tarjotin on peräsin 1920-luvulta. Uustuotantoa se ei ainakaan ole päätellen siitä likamäärästä, mitä jynssäsin messinkikiemuroista hammasharjalla. Passaa hyvin keittiönkaapin kaveriksi, sillä sekin on peräisin liki sadan vuoden takaa.


Seuraavassa kohteessamme on jo jotain sinulle tuttua (KLIK). Pikkuhiljaa puisten pökkelöiden joukko on kasvanut. Mukaan löytyi yksi lampunjalka, tuo keskellä oleva hoikkavartaloinen, minkä päällä tököttää valkoinen kynttilä. Viimeisin hankinta, etualan nelikanttisjalkainen, löytyi kirpparilta kymmenen sentin hintaan. Se oli kaamean harmaanruskea. Tällä kertaa minä itse tartuin pensseliin ja santapaperiin. Vanhaa herraa tarvittiin steariinialusen (maalipurkin kansi) ruuvaamisessa, minulta kun on kielletty kaikkien mekaanisten ja sähköisten miestyökalujen käyttö.


Kierroksemme jatkuu keittiöstä olohuoneeseen. Pyydän kiinnittämään huomiota taloudessamme hyvin epätyypilliseen kodinkaunistajaan eli melkein aitoon tyylitauluun:


Painava ja paksukehyksinen taulu osui silmiini anopin bestiksen kirpparikasassa. Kahdeksankymppinen leidi on alkanut realisoida ylimääräisiä krumeluurejaan ystävilleen, jotka piipahtelevat tuon tuosta kahville. Eli siis bestis pakkomyy. Minä satuin kahville ja  pakkomyynnin uhriksi. Mielelläni minä parilla roposella taulun ostin, vaikka kotona odotti vanha ja kulunut tuomio: Susta on tulossa mummo! Perustelin hankintaani sillä, että pitäähän joka taloudessa yksi kultataulu olla. Sain vastaukseksi: Pah.


Ripustin taulun mielestäni henkevästi. Bestiksen krumeluuritaulun vastapainona on anopin hillitympi kukkataulu, jota rakastan. Mikä lie toritaulu, mutta anopin nuorikkona tähän taloon tuoma. Aina olohuoneessa ollut. Niin olkoon nytkin. Keskelle ripustin valkovenäläiseltä taidemaalari Pesiniltä suoraan hänen ateljeestaan ostamani ison öljyvärimaalauksen nimeltä ФИГУРА НА СТУЛЕ, mikä suomeksi kuuluu TUOLILLA ISTUVA HAHMO. Symboliikka olkoon vaikka tämä: kolme naista, kolme näkemystä.


Ruusutuolini ovat muuten tuunattuja ullakkolöytöjä nekin. Näin ne kauan sitten siskonmiehensiskonmiehen ullakolla pölyisinä ja jousensa ulos singonneina kaatopaikkarojuina. Ruinasin ne itselleni ja kunnostutin ammattilaisella. Nyt niissä on romanttinen ruusukangas, edellinen oli reipas raitakangas.

Nyt on aika päättää opastettu kirpparikierroksemme. Mitä tästä opimme? Opimme, että kannattaa pitää silmänsä auki, taivutella puoliso urotekoihin ja nauttia lopputuloksesta, jota ei saa kaupan hyllyltä valmiina, vaan jonka kylkiäisinä saa mieluisia tarinoita ja palasia menneen maailman glamourista.

Kiitos mukanaolosta kierroksella ja tervetuloa uudelleen ;)

Vanha rouva

15.9.2015

Kakkulapiolle töitä


Raparperit piti saada säilöön. Pakastin ja tein hilloketta, mutta vielä vaan jäi varsia käyttämättä. Niin minä sitten hoksasin tehdä raparperi-juustokaakkua.

Käytin pohjaan Myllyn parhaan pyöreää piirakkataikinaa makeaan leivontaan. Kaulin pohjan ohueksi ja vuorasin sillä irtopohjavuoan pohjan ja reunat.

Täyteeseen tulee 3 munaa, 2 dl sokeria, 1 tl vaniljasokeria, 1/2 sitruunan menu ja koko sitruunan raastettu kuori, 750 g maitorahkaa ja 5 rkl vaniljakreemijauhetta. Kaikki sekaisin ja vuokaan. Sitten annetaan paistua 200 asteessa uunin alimmalla tasolla puolisen tuntia.

Otin vuoan uunista ja peitin pinnan raparperipaloilla. Päälle ripottelin muutaman ruokalusikallisen fariinisokeria. Jatkoin kakun paistamista vielä reilun puoli tuntia.

Annoin kakun ässehtyä viileässä seuraavaan päivään, vaikka se tarkoittikin Vanhan herran hätistelemistä. Raukka taisi nukkuakin kakkulapio kaverinaan.

Seuraavan päivänä lopsautin kakun vuoasta ja koristelin. Kakun sisältä paljastui tämä:


Tuhdin rahkainen ja raikkaan sitruunainen sisusta, johon kirpakanmakea raparperipäällys toi pikkuisen potkua. Nyt pääsi Vanha herrakin käyttämään kakkulapiotaan - ja käyttikin sitten aika ahkerasti.

Vanha rouva



11.9.2015

Ihanaa kaatopaikkatavaraa

 

Naapuri oli kärräämässä kaatopaikalle kahta valurautaista puutarhatuolia. Muutama puupinna oli päässyt päivettymään, muuta vikaa tuoleissa ei ollut. Tuoleille oli kuitenkin langetettu tappotuomio, sillä tilalle oli jo hommattu trendikkäät polyrottinkiset sohvat.

Kerrankin Vanhalla herralla välähti! Se lupasi kiikuttaa naapurin romut meille vesikärryllä. Naapurin kävi sääliksi vanhaa miestä, sillä tuolit painavat todella paljon - umpirautaa kun ovat. Naapuri kuskasi tuolit meidän kartanolle peräkärryllä ja kiitteli kovasti, että kaatopaikkakeikasta tuli yllättävän lyhyt!

Vanha herra irrotti puupinnat ja hioi niistä vanhat petsit pois. Sitten pinnat saivat minun lempparivärini. Nyt metkasti kiikkuvat tuolit komistavat Paukkupuutarhaani. Niin passelit, että ihan naurattaa, vaikka kaatopaikkatavaraa ovatkin!

Vanha rouva

8.9.2015

Lootia ja säilyttimiä


Olen ominut yhden nurkan autotallista. Nurkassa on vanha höyläpenkki työtasonani ja vanha keittiönkaappi tykötarvekaappinani. Kaappi on käynyt pieneksi, joten jotain piti keksiä valtoimenaan rehottavan nauha-kangas-paperi-liima-saksi-tilpehööripaljouden taltuttamiseksi.

Sain kaupasta taannoisena hedelmienhamstrauslauantaina ison pinon puisia hedelmälaatikoita. Osa on isompia, osa pienempiä, mutta kaikki tuiki sopivia askartelutarvikkeilleni. Puhdistin ja maalasin laatikot ja kiikutin omaan nurkkaani. Joku kaunis päivä otan ja kirjoitan laatikoihin niiden sisältöä kuvaavan tekstin.

Vanha herra teki minulle kolmikerrossäilyttimen. Löysin liiteristä vanhanaikaisen puisen lumilapionraadon, mistä ei ollut ehjänä kuin varsi. Sahautin varren kolmeen osaan ja käskin ruuvata osat koristelemiini keksirasioihin. A vot, nyt minulla kolmikerrossäilytin saksilleni, liimapuikoilleni, teipeilleni ja kynilleni.

Vanha rouva

1.9.2015

Purkitettu ja pakastettu kesä


Purkitin ja pakastin kesää talteen talven varoiksi koko armiaan lauantain.

Pesin, halkaisin, poistin kivet ja viipaloin viisi kiloa isoja unkarilaisia luumuja. Sekoitin luumuviipaleisiin azorilaista hunajaa ja pakkasin pakastepusseihin. Saman hunajakäsittelyn sai myös ämpärillinen vaaleita karviaisia, jotka ensin myllytin monitoimikoneella tuusannuuskaksi. Vanha herra saksi kiltisti karviaisista karat ja tupsukkeet pois. Kiltti mies!

Nyt on mistä keitellä talven tullen kiisseliä ja lappapuuroa - piirakoista puhumattakaan.

 

Karviaisia päätyi myös maailman helpoimpaan karviaispiirakkaan. Painelin murotaikinan piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Hurautin vuoan  täyteen kokonaisia karviaisia ja päälle kaadoin marmeladisokeria desin verran. Sitten murotaikinasta ristikko karviaisten päälle. Uunissa piirakat olivat puolisen tuntia 200 asteessa. Jäähdytin hyvin, jotta karviaiset kerkisivät asettautua marmeladiasentoon!


Piirakoitten paistuessa keittelin hilloja. Ensin tein punaherukoista ja mansikoista punaista hilloa. Sitten keittelin keltaisista karviaisista ja banaanista keltaista hilloa. Hillon perusohje löytyy hillosokeripussin kyljestä. Ennen purkittamista hurruuttelin hillot tasaisiksi sauvasekoittimella.


Löysin kaupasta makeita ranskalaisia päärynöitä. Kuorin ja lohkoin ne kattilaan ja mausteeksi kaavin yhden vaniljatangon ja raastoin yhden sitruunan kuoren. Keittelin hillosokerilla ja tuloksena oli mitä aromaattisin herkkuhillo, jonka ylellisyyskerroin kasvoi kohisten, kun surruuttelin hillon lopuksi samettisen sileäksi.

Eihän sitä pelkällä makealla koko talvea pärjää, joten pakko oli tehdä viisi kiloa etikkakurkkuja hiukopalaksi.

Kurkut saivat seistä yön yli kylmässä vedessä pation nurkassa ja aamulla harjasin ne puhtaiksi. Sitten veistelin kurkut giljotiinilla viipaleiksi ja ladoin mausteiden kanssa purkkeihin. Perusmausteitani etikkakurkuissa ovat valkopippuri, valkosipuli ja tilli. Muut mausteet vaihtelevat mielitekojeni mukaan.

Tällä kertaa puolet kurkuista saivat mukaansa perinteisiä mustaherukanlehtiä. Puolet kurkuista saivat venäläisen tujauksen tammenlehdistä ja roseepippurista. Liemenä on vesi-etikka-sokeri-suola-seos. Nyt kurkut ässehtyvät ainakin jouluun asti, että maut kerkiävät tasaantua.


Kun minä ähräsin hillojen ja piirakoitten kanssa, Vanha herra tuuskasi joutessaan kaksi maijallista punaherukkamehua. Kiltti mies!

Vanha rouva