6.10.2015

Aasinsiltoja ylitse ja lomitse

Pohjanmaan visiitilläni pääsin Alahärmän kirkolle. Halusin käydä kirkkomaalla, sillä sen multiin on haudattu yksi itsenäisen Suomen mielenkiintoisimmista sotaherroista: Nikke Pärmi. Pärmi vaikutti ennen sotia kymmenen vuotta kotikaupungissani Oulussa ja jätti jälkeensä niin paljon tarinoita, että vain legendan mittoihin yltävä mies voi sen tehdä. Olen lukenut Nikestä ja hänen piruistaan muutaman kirjan. Nyt pääsin kunnioittamaan tuota itsepäistä, itsenäistä suurmiestä.

Niken synnyinseudun kirkko se vasta komia onkin! Niken viimeistä leposijaa etsiessäni kohtasin suntion, joka kertoi komian kirkon saaneen arvolleen sopivan tunnustuksen: Suomen kaunein kirkko. Radio Dein kuuntelijat nimittäin äänestivät tänä vuonna arkkitehti Josef Stenbäckin suunnitteleman harmaakivikirkon maan kauneimmaksi. Lapuanjoen rannalla sijaitseva rakennus on tornillinen pitkäkirkko. Kansallisromantiikan ja uusgotiikan piirteitä yhdistävän kirkkorakennuksen julkisivut ovat graniittia ja tiiltä. 

Alahärmän kirkon henkeä on myös tuossa oikeanpuoleisessa kirkkorakennuksessa. Se on vuonna 1906 valmistunut Vuolijoen kirkko, jonka kuvasin kesäisellä Oulujärven matkalla. Silloin en tiennyt, että Intsun ansiosta pääsen ihailemaan tänä kesänä myös toista Josefin luomusta. 

 

Mielenkiintoisiksi nämä kirkot tekee minun kannaltani se, että arkkitehti Josefin velimies Konrad Kivekäs oli suomalaisen sanomalehdistön tienraivaajia. Vuonna 1877 Konrad perusti Oulussa oman sanomalehden nimeltä Kaiku. Kivekäs oli hyvin suomenmielinen, kiivas ja kiukkuinen. Onneksi Mincken-vaimo osasi pitää miehensä kärkkään kielen kurissa. Konrad luki kaikki vähänkään tärkeinä pitämänsä lehtiartikkelit vaimolleen ennen niiden julkaisemista. Konrad ja Mincken on haudattu Oulun hautausmaalle. 

Alahärmän hautausmaalla on paljon vanhoja hautamuistomerkkejä. Ajan kuluttamia, mutta yhtä kaikki kauniita ja vaikuttavia. 

 
   
 

Suntio neuvoi Pärmin haudan lisäksi tien toisen suuruuden haudalleHäjyt tulivat jo edellisellä Pohjanmaan visiitilläni tutuiksi Kauhavan puukkomuseossa (KLIK):


Kirkonmäellä kohtasin vielä yhden mielenkiintoisen miehen - entivanhasten aikojen sotepalvelutuottajan:

 

Miten voikaan pieni piipahdus vieraan paikkakunnan kirkonmäellä herättää niin paljon mietteitä, sytyttää monta lamppua ja rakentaa aasinsiltoja vuosisatojen ja sukupolvien ylitse ja lomitse?!

Vanha rouva

6 kommenttia:

  1. Vanhojen hautojen yksilölliset ristit ja muistokivet on kauniita.

    VastaaPoista
  2. Juu,kyllä se niin on ,että retki tuonne Alahärmän kirkolle ikäänkuin kruunasi meidän kaikki reissut!

    VastaaPoista
  3. Vanhat kirkot ja hautuumaat on tosi mielenkiintosia,niissä on paljon tarinoita ja historiaa.
    Sie pääsitkin kunnioittamaan kuuluisaa sotilasta/sotaherraa.

    VastaaPoista
  4. Kyllä sä niin hyvin markkinoit Etelä-Pohjanmaatakin, että sun pitäis oikein työkses tehdä tuota ;)
    Kesän Isokyrö- ja Kauhava-kuvat ja nyt Alahärmästä.
    Hienoa, että sait kokea reissullas monta mukavaa asiaa - ja suht tiiviissä ajassa!
    Mutta vielä on paaaaljon näkemättäkin... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen tehnyt 35 vuotta töitä kotimaan matkailun parissa. Olen samaa mieltä erään Niksi-Pirkkaan kirjoittaneen ihmisen kanssa, ettemme me välttämättä tarvitse kalliita ulkomaanmatkoja, vaan riittää, kun menemme naapurikylään tai -maakuntaan. Joka kotimaan kolkassa on mielenkiintoista nähtävää, riittää kun on mieli viritettynä haltioitumisen tasolle. Ja siinä haltioitumisessa auttaa hyvä paikallisopas, kirjallisuus, musiikki tai historiankirjat. Jutunjuurta suomalaisilla kyllä löytyy, kunhan viitsii kaivella ja kuunnella.

      Poista
    2. No niinpä niin - siksi se ;)
      Tässähän se on kyllä erinomainen markkinapaikka - EePeenkin erinäisille tapahtumille :).
      Koskas oot aatellut ottaa KooPeen haltuus? ;)

      Poista