29.5.2014

Eksoottinen monniskontti

Kuopsutin kaikessa rauhassa kukkamaata, kun viereeni mönki tämä kaveri. Meinasin saada läklätyslaakin.

 

Vanha herra oli ollut kokemassa verkkoja ja toi näytille verkoissa lymyilleen taskuravun! Se ei ole meikäläisten rantojen vakiasukki, vaan ilmeisesti se on seilannut tänne jonkun valtamerialuksen painolastitankin salamatkustajana.

Aikamme ihastelimme eksoottisen otuksen saksia ja panssaria, mutta sitten otus kalisteli koipiaan siihen malliin, että sen teki mieli takaisin merille. No ei muuta kuin otus vesinappoon ja napon kanssa merenrantaan.


Tässä rapu poseeraan ilta-auringon valossa. Hieman sitä piti tönäistä, että se tajusi kääntyä kannoillaan ja koikkelehtia törmän reunasta syvyyksiin.


Olipas siinä monniskontti!

Vanha rouva


25.5.2014

Sammakonkukkia ja räkätinmunia


Vanha herra vei minut katsomaan pakenevaa merta - kun tuuli puhaltaa idästä, vesi karkaa kauas kotirannasta ja paljastaa rantakivikot ja hiekkapankit. Kahlasimme saappaat lotisten lepikon ja pajukon läpi. Eteemme aukesi hennosti vihertävä kaislikko, jota täplittivät iloisenkeltaiset sammakonkukat. Tuolla lapsuuden nimellä kutsun edelleen rentukoita, noita henkeäsalpaavan kauniita kevätkukkasia.

 

Loikin kiveltä kivelle ja kahlasin hiekkapankkien reunustoja. Vanha herra käyttäytyi hillitymmin ja tyytyi istumaan kivennokassa seuraamassa tiirojen kosiopuuhia. Minä etsin ja löysin aarteita:


Bongasimme kaksi rannan asukkia tositoimissa:

 

Arkkitehti Harakan emännälleen suunnittelema kotipesä on sen verran umpinainen, ettei asukkaasta näkynyt pyrstöäkään. Sen sijaan rouva Räkättirastas on hyvin seurallinen, joten hänen kotipesänsä ikkunat antavat joka suuntaan.


Sinisenvioletteja miniorvokkeja kasvaa rannoilla siellä täällä. Liekö suo-orvokki?
Muutama rantatuomikin on uskaltautunut kukkaan. 


Polttiaiset nostavat terhakasti latvaansa risujen seasta, joten kohta padassa porisee nokkossoppa.
Kyykkiessäni nokkosapajilla huomasin ison rusakon loikkivan syvemmälle rantapöheikköön. 
Herätinkö sen päiväunilta?

Vanha rouva

19.5.2014

Saisinko mansikkakakkua muttei sitä salaattia, kiitos

Täytin lauantaina 18-vuotta, taas kerran ;)

Juhlan kunniaksi kaukaisin vieras ajoi 476 kilometrin päästä luokseni ja pesi lahjaksi kaikki ikkunat. Tuosta vain suit sait. Voi että minulla on IHANA sisko!

Aamutuimaan saapui lisää tuikitärkeitä vieraita, Nuori rouva kera Pikkuihmisen. Lahjaksi sain runkoverenpisaran, jonka Pikkuihminen oli ihan itse minulle valinnut kukkakaupassa. Sen takia, että siinä kasvaa MANSIKOITA.

Vanha herra oli lahjonut aiemmin minua kaksilla kumisaappailla ja toivonut siinä sivussa tarjottavaksi mansikkakakkua.

Mansikkakakkua piti elämäni miesten siis saada. Sitruunaisen mansikkakakun ohje löytyi Maku Kaneli & Sokeri 3/2014 -lehdestä. Täytteenä ja kuorrutteena on kerman ja mascarponen sekoitus. Täyteläistä, mutta ah niin samettista.

Em. lehdessä oli räntättynä myös pehmeiden ja hyvin, hyvin suklaisten whoopie-leivonnaisten ohje. En ole moisia muotileivonnaisia ikinä aikaisemmin tehnyt, mutta hyvinhän nuo onnistuivat. Täytteenä on tummaa suklaata ja vaahtoutuvaa vaniljakastiketta.

 

Kolmanneksi tarjottavaksi tein Valion ohjeella Päärynä-kinuskikakkua, jonka kruunaavat sinihomejuusto ja tummat viinirypäleet. Kinuskikastikkeen puuttuessa lorauttelimme päälle tumman täyteläistä balsamiviinietikkakastiketta.


Ihan miehiä varten leivoin myös mansikka- ja mustikkapullia. Vanhalla herra ja Pikkuihmisellä on nimittäin yhteinen pöytähupi: he lohkaisevat pullasta puolikkaan ja kastavat sen juomaansa, isompi kahviin ja pienempi mehuun. Sitten he lutkuttavat kostean pullan suuhunsa ja huokaavat yhtenä miehenä Aaaaah!


Pikkuihminen on hyvin kasvatettu 3-vuotias miehenalku. Kiltisti hän söi neljä karjalanpiirakkaa munavoilla ennen kuin siirtyi makeisiin tarjottaviin. Kakkua hän pyysi kauniisti: Saisinko tuota mansikkakakkua muttei sitä salaattia, kiitos.

Vanha rouva, 18 v.

6.5.2014

Aatetta jaloa ja ylhäistä mieltä

Vanha herra sai Työn päiväksi hoitaakseen tuunausprojektin. Mitä meni juuri ennen vappua löytämään puuliiteristä kaksi vanhaa puuovea. Siinä se sitten mittasi ja leikkasi, sahasi ja porasi syksyllä kaivamani kukkamaan vieressä. Saapas nähdä, mitä kaunista touhusta syntyy... näytän sitten valmiin tuunauksen, jahka paikkamaalaukset on tehty.


Herran tuunaillessa päivätolkulla minä kerkisin kunnostaa kasvimaani. Siemeniä, saati taimenia ei kasvilootiin voi vielä haaveillakaan, sillä maa on litimärkä ja lapionpiston syvyydestä vielä umpiroudassa. Siispä minä keskityin narsissien ja ruusujen kanssa somistelemaan kevätkylmää kotikartanoa.

 

Vanha herra jatkoi koko vapunseudun tuunaamistaan, joten minun piti keksiä itselleni muuta puuhaa. Leivoin mangopiirakoita ja kanelipullaa. Katselin kukkasia ja bongasin pikkulintuja. Luin kirjaa ja kudoin kalapaitaa... samaan aikaan kukkamaan seutuvilta kuului ärräpäitä ja muita voimallisia lausahduksia.

 

Kerkesin myös koluta oman puutarhavarastoni ja löysin viime kesänä Lapin Otolta lahjaksi saamiani ruosteisia piikkilankoja. Yhden lankanipun kieputtelin ympyrälle ja koristelin ökysti. Rustasin lastunauhasta valkean rusetin ja karhensin sen silkoista runsautta pellavaisella narunpätkällä. Lykkäsin piikkien vastapainoksi pitkän lasikristallin rusetin keskelle roikkumaan. Koko kruusaus keekoilee nyt takan reunuksella.

 

Vanha herra totesi vapun jälkeen, ettei kerinnyt edes simaa juoda, saati tippaleipää syödä, kun oli niin äksöniä tuunausrintamalla. Sen siitä saa, kun Aate on jalo ja mieli ylen ylhäinen!

Vanha rouva

2.5.2014

Ja minähän en jumppaa!

Pari kuukautta sitten olin pilkillä. Kotirantaan kävellessäni hoksasin rantakaislikossa jotain suurta ja vihreää. Tutkin suurta ja vihreää lähemmin ja kohtasin pahimman painajaiseni - jumppapallon.

Painelin palloa aikani ja kaappasin sen sitten syliini. Siinä minä sitten taivalsin pilkkihaalareissani miehenkorkuisen kaislikon seassa kohti kotia.

Säilöin pallon puutarhavarastoon. Tunnustan heti ja rehellisesti, etten kertaakaan ajatellut käyttäväni palloa jumppaamiseen, vaan mielen pohjalla kaihersi jokin epämääräinen Musta tuntuu, että jumppapallosta saa tehtyä jotain kivaa... -ajatuksenpoikanen. Poikanen muhi ja myllersi, kunnes yhtenä kauniina päivänä siitä tuli aikuinen ajatus: Jumppapallosta tulee jättiläispajupallo!










Palasin rantaruovikkoon katkomaan pajuja. Niitä tarvittiin kaksi isoa sylillistä. Jumppapallo sai päällensä kanaverkkohaarniskan. Sitten aloin pujotella pitkiä pajunvitsaksia verkon silmukoista sisään ja ulos. Monta kerrosta pajupunosta tarvittiin, jotta vihreä pallonpinta ei enää pilkistänyt punoksen lomasta läpi. Pajunpallolle tuli läpimittaa yli metri ja painoakin sille karttui ihan kohtalaisesti!

Kiikutin pajupallon rauniopuutarhaani alppiruusun suojaksi. Mereltä kun ottaa ja puhaltaa tuuli, on ruusuparalla tekemistä. Vaan nytpä se on suojassa.

Nyt tarvitsisin toisen, hieman pienemmän jumppapallon, jotta punoisin toisen, hieman pienemmän pajupallon.

Vanha rouva