12.9.2014

Mistä näitä ihania rouvia siunaantuu?

 

Tässä on Giljotiinipuutarhani keväällä ja syksyllä. Pakersin tämän osan takapihaa kukkamaaksi sen takia, että ison ja vanhan kuusen maanpinnassa olevat juuret haittasivat Vanhan herran nurmikonleikkuuta. Eivät haittaaa enää. Isoja kiviä kuskasin kahden kultaisen naapurini pihasta kottikärryillä ja pontevalla naisenergialla (sekä muutaman ärräpään säestämänä). Pohjalle levittelin juurimattoa ja sanomalehtiä. Naapuri kippasi päälle kompostinsa. Vanha herra rakensi giljotiinin.

Sitten istuttelin ihanien rouvien minulle antamia ihania kasveja. Syyshortensian sain synttärilahjaksi herrani serkkurouvalta, joka myös antoi kaivaa puutarhastaan ison kopallisen humalanjuurakoita. Pyöreän tuijan kiikutti minulle Nuori rouva ja hopeapajun Naapurin rouva. Kuunliljat muuttivat meille 600 kilometrin päästä Hämeestä ikiomalta äitirouvaltani.

 

Jotta vaaleanvihreät ja valkeanhohtavat kasvini erottuisivat edukseen, ostin kolme säkkiä hiilenmustaksi sävytettyä puukatetta. Eikös näytäkin aika hienolta, vaikka itse kehunkin?


Kerrataanpa vielä eri puutarhojeni nimet muistin virkistykseksi:

Kuunsirppipuutarha
Paukkupuutarha
Hyötypuutarha
Englantilainen rauniopuutarha
Giljotiinipuutarha

Nyt minulla on suunnitteilla Pengerpuutarha. 
Saas nähdä, mitä siitä tulee - ja milloinka.

Vanha rouva


8 kommenttia:

  1. Upea kukkamaa, ihanat nimet näillä siun puutarhan eri osilla. Tuo katteen käyttö on suurta viisautta ( ja sitähän siulla on) nyt ei tarvii kitkeä.
    Myö ollaan koitettu hävittää kieloja, kun niitä on miljoonia tässä mäellä, mutta toivotonta ajan haaskuuta,se taitaa olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mää voisin tulla hakemaan niitä sun kielojasi. Justiinsa keväällä käytiin kuokkimassa serkkulikan mettsänlaidasta kielonjuurakoita Giljotiinipuutarhan takaosaan. Tasan ei käy onnen lahjat!

      Poista
  2. Jäämme mielenkiinnolla odottamaan pengerversiota :)
    Mukavia nimiä, hauskuutta puutarhailuun.
    Ja hyvin passaa tuo tumma kate, viherrykset erottuvat hyvin.

    VastaaPoista
  3. Vanhat rouvat ovat ihania,sitkeitä, voimakkaita ja naisellisia ja oivallisia esikuvia nuorille rouville kekseliäisyydessään, viisaudessaan, pitkämielisyydessään ja pehmeässä kauneudessaan.

    Aurinkoa viikonloppuusi!

    terveisin

    Kivipellon Saila

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melkein parahdin parkumaan kommenttisi luettuani. Kekseliäs kyllä taidan olla, mutta pitkämielisyydellä en voi kehuskella. Viisas - riippuu asiasta. Pehmeä sitäkin enemmän ;)

      Minun elämäni viisain, sitkein, voimakkain ja naisellisin Vanha rouva oli mummuni, pientilan emäntä Hämeestä. Siinä vasta sisupussi ja pehmeä syli!

      Poista
  4. Aivan ihanan giljotiinipuutarhan olet pakertanut.. tykkään tuhannesti:)
    ps. Mulla on vaan parveke, sinne yritämme ukko-kullan kanssa aina loihtia jotain. Tänä vuonna kävi huonosti, ruusuhärmä tappoi kaikki meitin ihanat ruusut!

    VastaaPoista
  5. Onpa upea - ja nämä ennen ja jälkeen kuvat on kyllä mielenkiintoisia! Kiitos vinkistä!
    Leppeää viikonloppua - pomppasin tänne katsomaan kosotädin blogista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa vaan pomppimalla tai ilman!

      Poista