21.8.2014

Rouvastelua lohenpunaisessa

 

Kesälomakohteeseemme Tenolle on meiltä matkaa 699 kilometriä. Homma menee niin, että Vanha herra ajaa ja minä huolehdin muonituksesta. Muun ajoajan saan tehdä mitä lystään. Lukea en voi, sillä juuri kun uppoudun hurjiin ja huimiin seikkailuihin, vinkuu oma sankarini suklaata tai appelsiinia tai muuten vaan on juttutuulella (normaalioloissa kotona saa sanoja kiskoa hohtimilla suusta). Joten yleensä matka-ajankuluni on jokin käsityö, joka on helppo nakata syrjään palvelutapahtuman alkaessa.

Tämän kesän matkakäsityö oli kassi. Ostin talvella kirpparilta bambukahvat nostalgiapuuskassani. Muistan nimittäin mummuni keikutelleen kädessään 1960-luvulla virkattua kesäkassia, jossa oli bambukahvat.

Ajomatkan aikana sain aikaiseksi puuvillalangasta nelosen virkkuukoukulla pitkulaisen pötkön, jonka neuloin sivuilta yhteen. Yläreunat jätin auki kymmenen sentin matkalta, jotta pussukkaan saa jotain sisäänkin. Pussukan yliluottelin parsinneulalla kahvoihin kiinni.

Ihan näpsäkkä kassista tuli. Pitäisiköhän siihen tehdä vuori? Ei voi tietää...

Värin sain päähäni elämäni ensimmäisistä omakasvattamistani miekkaliljoista, joissa on aavistus vaaleanpunaista, ripaus oranssia ja paljon, paljon lohenpunaa.

Nyt sitten mekko päälle ja kaupungille rouvastelemaan!

Vanha rouva


6 kommenttia:

  1. Nätti kassi ja ihanat värit... hienoa tän kanssa on mennä rouvastelemaan♥

    VastaaPoista
  2. Ou,ou,hieno kassi,vaikka malli on yksinkertainen(jollainen pitää automatkalla ollakkin),niin tosi kaunis tuli. Kyllä se on vaan hyvä,että olet taas kotimaisemissa ja saa lukea kivoja postauksia:)

    VastaaPoista
  3. "On meillä hauska rouva, tää vanha rouva hei,
    kun rouva menee torille niin kassi heiluu näin"....... jopa onkin ilosen värinen kassi, kalastajan rouvalle sopii hyvin lohenpunanen. :)

    VastaaPoista
  4. Luonto tarjoaa upeita värimalleja kasseihin. Ja kaunista tulee matkalla joen rannalle :D

    VastaaPoista
  5. Oi oi hienot on rouvan kukkaset ja kassi, kukan väri on oikein ihanan kaunis, kuin samettia tai karkkia jota tekisi mieli nuolaista. Kassi on hauskan näköinen, liekö se nyt siun kästyölles tehty, ku määt virkkauskerhoon voit sujauttaa työn ja omat evväät kassiin:))
    Mie muute löysin kassin kirpparilt 0.50 € mut tarvitsin siitä vaan nuo rottinki ( bambu) kahvat.

    VastaaPoista
  6. Miekkaliljat ovat sitten komeita katseltavia! Komia se on kassikin, laita vielä yksi miekkalilja rintapieleen kun kassin kanssa lähdet liikkeelle!

    VastaaPoista