19.5.2014

Saisinko mansikkakakkua muttei sitä salaattia, kiitos

Täytin lauantaina 18-vuotta, taas kerran ;)

Juhlan kunniaksi kaukaisin vieras ajoi 476 kilometrin päästä luokseni ja pesi lahjaksi kaikki ikkunat. Tuosta vain suit sait. Voi että minulla on IHANA sisko!

Aamutuimaan saapui lisää tuikitärkeitä vieraita, Nuori rouva kera Pikkuihmisen. Lahjaksi sain runkoverenpisaran, jonka Pikkuihminen oli ihan itse minulle valinnut kukkakaupassa. Sen takia, että siinä kasvaa MANSIKOITA.

Vanha herra oli lahjonut aiemmin minua kaksilla kumisaappailla ja toivonut siinä sivussa tarjottavaksi mansikkakakkua.

Mansikkakakkua piti elämäni miesten siis saada. Sitruunaisen mansikkakakun ohje löytyi Maku Kaneli & Sokeri 3/2014 -lehdestä. Täytteenä ja kuorrutteena on kerman ja mascarponen sekoitus. Täyteläistä, mutta ah niin samettista.

Em. lehdessä oli räntättynä myös pehmeiden ja hyvin, hyvin suklaisten whoopie-leivonnaisten ohje. En ole moisia muotileivonnaisia ikinä aikaisemmin tehnyt, mutta hyvinhän nuo onnistuivat. Täytteenä on tummaa suklaata ja vaahtoutuvaa vaniljakastiketta.

 

Kolmanneksi tarjottavaksi tein Valion ohjeella Päärynä-kinuskikakkua, jonka kruunaavat sinihomejuusto ja tummat viinirypäleet. Kinuskikastikkeen puuttuessa lorauttelimme päälle tumman täyteläistä balsamiviinietikkakastiketta.


Ihan miehiä varten leivoin myös mansikka- ja mustikkapullia. Vanhalla herra ja Pikkuihmisellä on nimittäin yhteinen pöytähupi: he lohkaisevat pullasta puolikkaan ja kastavat sen juomaansa, isompi kahviin ja pienempi mehuun. Sitten he lutkuttavat kostean pullan suuhunsa ja huokaavat yhtenä miehenä Aaaaah!


Pikkuihminen on hyvin kasvatettu 3-vuotias miehenalku. Kiltisti hän söi neljä karjalanpiirakkaa munavoilla ennen kuin siirtyi makeisiin tarjottaviin. Kakkua hän pyysi kauniisti: Saisinko tuota mansikkakakkua muttei sitä salaattia, kiitos.

Vanha rouva, 18 v.

9 kommenttia:

  1. Paljon onnea sinulle.. kera halausten.
    Onpa siinä herkkua monenmoista, ihan pakko oli maistella ja sen totean, että hyvältä maistui.

    VastaaPoista
  2. Onnea 18-vuotiaalle Vanhalle Rouvalle! Niin,paitsi 18v on kyllä hyvin nuori rouva. Mä sentään olen jo 20v. Lurps,lurps,kyllä minäkin oisin syönyt nuita kaikkia,aaaah:)

    VastaaPoista
  3. Onnea siulle ikinuori ystäväni ja monia armorikkaita vuosia lisää.
    Jossain vaiheessa on tuo ikälaskuri pakko pysäyttää, miulla se pysähty 23 vuoden kohdalle:)))))

    VastaaPoista
  4. Yhdessä karvakuonojen kanssa toivotamme sinut tervetulleeksi täysi-ikäisten pariin. Onnea!
    Ihanan kiltti sisko sinulla. Voi tuota herkullista pitopöytää taas kerran!

    VastaaPoista
  5. Onnittelut!
    Pikkuihmiset ovat kohteliaita.
    Aurinkoisia päiviä!

    VastaaPoista
  6. Mitä kaikkea hurjaa saatkaan tehdä nyt täysi-ikäisenä...

    Saat syödäkin, mitä haluat ja esim. maksaa laskut. Onnea vain. Kotiin voi kuitenkin aina soittaa ja tulla:)

    VastaaPoista
  7. Onpa kauniin ja herkullisen näköiset tarjoilut:).

    VastaaPoista
  8. Vallan mahdottoman houkuttelevat tarjottavat ja kuvat kuin lehdestä konsanaan!

    VastaaPoista
  9. Onnea täysikäiselle! Mahottoman makiat on kyllä ollu tarjottavat!

    VastaaPoista