16.2.2014

Vuosi 1954

Ruokailukulmamme takaseinällä komeilee ikkunanpoka vm. 1928. Siinä on roikkunut milloin avaimia ja tällöin pellavasydämiä, joskus joulupalloja ja vähän aikaa sitten kermanekkoja. Siis kaikenmaailman kaapinkätköjä. 

Tänään tein ikkunaan korunäyttelyn. Piirongin laatikossa on korurasia. Siellä säilytän pienen perheemme lapsuusaarteita. 

Ensimmäinen aarre on äitini rippilahjaksi saama rintarossi, hopeinen Kalevala-koru. Äiti pääsi ripille vuonna 1954.

Toisen aarteen, sekin hopeinen rintarossi, löysin tyttösenä mummuni veljen vintiltä, lattian raosta. Se oli tummunut ja tuhriintunut. Sain sen omakseni. Puhdistin ja hellin sitä suurimpana aarteenani - olihan se elämäni ensimmäinen oikea koru.

Kolmas aarre on kuin koru. Se on anoppini pieni, suloinen hopeakotelo ruusunpunaisen hapsun kera. 

Katsotaanpa aarteita likempää:




Kun kotelon avaa, sen sisältä löytyy taskualmanakka vm. 1954!
Mikä yhteensattuma, 
että samana vuonna minun äitini ja mieheni äiti ovat omistaneet jotain näin kaunista. 


Kiinnitin rintarossit ja almanakkakotelon paperiseen serviettiin. Servietit liimasin metallilautasiin, jotka ovat ihka-aitoa ikeaa. Maalasin kirpparilta löytämäni valkoiset lautaset suhumaalilla mustiksi, jotta ne erottuisivat paremmin ikkunalasista ja taustan valkoisesta seinästä. Kruusasin kuhunkin korulautaseen vielä pitsirusetin ja helmiäissydämen.

Kelpaa pöydän ääressä nyt mietiskellä, mitä kahden nuoren naisen mielessä liikkui vuonna 1954, kuusi vuotta ennen esikoistyttären ja -pojan syntymää.

Vanha rouva

7 kommenttia:

  1. Tuommosia aarteita mie en oo vielä löytäntkää, ovat nii uppeita jottahaa.
    Sie teit niille tosi upiat kehykset. taitava oot käsistäs.
    Vuonna -54 mie olin vuuven vanha taapero:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta hei, sinulla on hieno hatturasia, minkälaista minulla ei ole. Siten sinulla on kasvihuone ja puro puutarhassa. Niitäkään minulla ei ole...

      Poista
  2. Voi tokkiisa mitä aarteita olet säilönyt ja nyt esiin laittanut ja kauniisti ovat esillä.
    Miul ei oo äitini, eikä mummuni muistoja mittää, äitin kansallispuku ja rintaneula on sentään tallella. Muuta ei olekaan, kaik jäi kotipuoleen ku tän kaupunkiin muutettiin, ei ehtint ees miettii, mitä olis pitäny mukana tuoda.
    Meijät miehen kans laitettiin niiko evakkoon, ei saanu ku tarpeelliset tavarat mukkaan. Näin vuosien jälkeen, kun unissain siel kot puoles kuleksin, ja tavaroitani haalin mukkaan ja jopa huonekaluja....mietin siin ain jotta tuokin pittää ottaa mukkaan ..ja tuo ja tuo....

    VastaaPoista
  3. Aivan ihastuttavia aarteita ja muistoja vuosikymmenien takaa. Nyt noita muistoja voi palauttaa mieleen, kun ne ovat kauniisti esillä.

    VastaaPoista
  4. Kyllä on upea aarresetti! Olet vielä niin hienosti saanut laitettua ne esille. Sitten mä tiirailin tuota pöytäliinaa,mutta kun vanhat silmäni ei oikein nähneet,onko se itse virkattu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pöytäliina ei ole itse virkattu, ei todellakaan. Löysin liinan rutussa ja kurtussa kirpparilta kuudella eurolla. Pesin ja valkaisin ja nyt se on kuin uusi. Vanha herra vihaa sitä, kun se ei saa enää porsastella!

      Poista
  5. Jos sinä haluaisit mun tossujen koekäyttäjäksi, niin minä haluaisin sinun seinäkoristeiden koekäyttäjäksi.

    VastaaPoista