31.12.2013

Joulupakolainen

Kaksikymmentäviisi joulua Vanha herra ja minä tanssimme anopin säveltämän joulupolkan tahdissa: puolilta päivin jouluruoka, iltapäivällä sukulaisten ja tuttavien muistaminen kahdella hautausmaalla kahdessa eri kunnassa, illansuussa kahvi ja seitsemän sorttia tarjottavaa, illalla joululahjojen jakaminen, loppuillasta vähän suolukkaa... Alkuyöstä saimme mennä omaan kotiin palautumaan, kunnes seuraavana päivänä sama ralli jatkui - sillä erotuksella, ettei lahjoja enää jaettu eikä tarvinnut ajaa kuin viidelle haudalle. Arvaa vaan, mitä tapanina tapahtui.

Joskus yritin kainosti ehdottaa, että minullakin on sukua tai voisimme jopa lähteä matkoille. Vastaus pamahti heti: Meiltä ei äitisi vaivoiksi lähdetä! Ja kuka lempo teidät siellä vierailla mailla ruokkii? Kohtahan minusta aika jättää ja sitten saatte tehdä ihan mitä lystäätte... 

Aikana ennen Vanhaa herraa vietin useamman joulun joko töissä tai matkoilla. Hyviä jouluja olivat, ilman turhaa stressiä ja happy family -pinnistelyä. Nyt, kun anopista on kahdenkymmenenkahdeksan vuoden jälkeen aika jättänyt, päätin lahjoittaa Vanhalle herralle ja itselleni stressivapaan joulun.



Sinivalkein siivin lensimme kahdeksi viikoksi Siaminlahdelle. Ensimmäisen viikon vietimme Bangkokissa: China town, Chao Phraya -jokiristeily, temppelialue, markkinat, yötorit ja kadunvarsibasaarit koluttiin ja joka toinen metri pysähdyttiin nauttimaan tulisesta ruoasta ja tuoreista hedelmistä.

 

Löysin komeaa herraseuraa:

  

  

 

Nautin täysin siemauksin rohkeista väriyhdistelmistä ja vieraasta muotokielestä:

  

  


Kaoottisen, kovaäänisen ja ruuhkaisen pääkaupunkilaisviikon jälkeen vetäydyimme toiseksi viikoksi Pranburin pikkukylään, viidakon laidalle ja meren äärelle. Kalastajakylä palkitsi meidät Sianminlahden tyrskyillä, meren runsailla antimilla, hyväätekevillä kylpylähoidoilla, täydellisellä levolla, linnunlaululla ja kukkaiskielellä.


 

 

 

Kahden viikon joulumatkamme ainoa hässäkkä syntyi siitä, ettemme voineet pakata kotiintuomisiksi thaimaalaisia hymyjä, huumaavia tuoksuja, hyväätekevää lämpöä emmekä kaskaiden siritystä.

Vanha rouva, joulupakolainen


Kalapöytä

Vanha herra määräsi, että joulupöydässä pitää olla kalaa ja mereneläviä. 
Sitä saa, mitä tilaa: 
grillattuna, paistettuna, raakana, kypsänä, kuivattuna ja uitettuna:

  



  



Joulun pääruoaksi tarjoilin possua ja kanaa. 
Possun keihästin ja kanan hukutin: 



Vanha herra uuvahti ostereiden, hummereiden, rapujen, simpukoiden, kalojen ja kalmareiden uhrina. 
Mitä meni rohmuamaan niin kuin minä sitä olisin nälässä pitänyt koko vuoden. 

Jälkiruoaksi kehittelin tulisen hedelmäsalaatin:

  

Niin minä pääsin joulurauhaan merenrantaan. 
Mutta onko meri Perämeri?

hoksauttaa Vanha rouva

15.12.2013

Käsky kävi!

Pönttöuunin takana asuva kotitonttumme on vakaasti sitä mieltä, etten ole tehtävieni tasalla. Ei ole pipareita, ei taatelikakkua, ei lanttulootaa eikä koristeluja talossa, ei. Uunin takaa kajahti viime yönä kärttyinen käsky: Eihän tosta touhusta tuu yhtään mitään, jätä nyt se netti rauhaan! 

Hyvää joulunaikaa!

toivottaa omakuvan kera
Vanha rouva


14.12.2013

Pitsinen hylly ja kolmijalkainen kippo

 

Näin netissä laudasta tehdyn kynttilätelineen. Se oli koristeltu pitsinpalalla ja huopasydämellä. Siihen oli kiinnitetty peltinen muffinsivuoka, jossa seisoi kruunukynttilä. Se oli yksinkertainen, mutta ah, niin kaunis! Aikani kun huokailin sitä, autotallista alkoi kuulua naputus. Seuraavana päivänä eteeni kannettiin mustaksi maalattu hylly saatesanoilla Tosson tommonen, jos kelpaa.

Voi, kyllä se kelpasi! Kaivoin kapioarkustani mummun virkkaaman pitsin, jolla on ikää varmaan ainakin yhtä paljon kuin minulla. Eli pitsi on TOOOOOOOOOOOOOOOSI vanha. Liimasin pitsin hyllyyn muutamalla liimatäpillä, jotta pitsin saa uusiokäyttöön tarvittaessa. Sitten kolusin perintökaapista esille pienen kolmijalkaisen Kupittaan saven kipon, jossa on valkoinen sisäpuoli. Löysin kulhon syksyllä kirpparilta viidelläkymmenellä sentillä ja ajattelin sen olevan hyvä pari mustavalkoiselle serkulleen. Voi miten somalta kippo näyttääkään pitsihyllyllään (ja on takuuvarmasti paloturvallinen, savea kun on ja sopivan matkan päässä pitsiseinämästä).

 

Kunhan joulusta selvitään, Vanha herra saa naputella minulle lisää näitä pikkuhyllyjä. Pitsinpätkiä ja kippoja minulla meinaan piisaa...

Vanha rouva

Tuosta paloturvallisuudesta vielä sen verran, että se on tosi tärkeää. Liian paljon, liian usein akkainlehdissä näkee jos jonkinmoisia kynttilävirityksiä, jotka ovat suorastaan hengenvaarallisia. Vai mitä olet mieltä sisärappujen kaiteeseen ripustetusta pilttipurkkituikkurivistöstä, joiden kaulaan on sitaistu silkkinauhaa ja havunoksia?! Entäs sitten peltinen raastinrauta, jonka kahvaan on liimattu kangasrusetti ja sisälle sytytetty tuikku?!

12.12.2013

Juustokäärme

Sulata paketillinen lehtitaikinaa (semmoinen iso lehtitaikinalevy, ei niitä pieniä, joista tehdään joulutorttuja tai pasteijoita). Kauli taikina hieman ohuemmaksi. Jaa taikina pituussuunnassa kolmeksi nauhaksi.

Ripottele kullekin nauhalle juustoraastetta. Minä käytin jääkaapin juustonloput eli parmesaania, cheddaria ja emmentalia iloisena sekamelskaraasteena.








Kastele nauhojen reunat vedellä. Nipistä pitkittäisreunat yhteen.

Kierrä juustokäärmeet rullalle. Voitele munalla ja ripottele pinnalle leseitä. Seesaminsiemenet tai unikonsiemenetkin saattaisivat olla vinkeän näköisiä käärmeen pinnalla.

Paista 200 asteessa uunin alatasolla. Paista, kunnes pohja on kypsä. (tarkkaa paistoaikaa en uskalla kertoa, sillä se on uunistasi kiinni).


Jäähdytä hetken aikaa, että juuston maku saa tasaantua.

Tarjoa iltateen kanssa.

Minulla ei valitettavasti ole näyttää sinulle kuvaa valmiista juustokäärmeestäni.

Pönttöuunin takana asustava kotitonttu kerkesi syömään osan leivonnaisesta sillä aikaa, kun minä olin hakemassa takkapuita liiteristä. Pahuksen tonttu!

Vanha rouva



11.12.2013

Pähkinäkolmiot

Leivoin Vanhan herran iloksi pähkinäkolmioita.

Pohjataikinaan tarvitset:
  • 300 g vehnäjauhoja
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 130 g sokeria
  • 2 tl vaniljasokeria
  • 2 munaa
  • 130 g voita
  • rasia paistonkestävää aprikoosimarmeladia

Päällysteeseen tarvitset:
  • 200 g voita
  • 5 rkl rommia
  • 200 g fariinisokeria
  • 2 tl vaniljasokeria
  • n. 200 g pähkinärouhetta ja mantelilastuja
Sekoita pohjataikinan kaikki ainekset murumaiseksi seokseksi käsin. Anna levätä hetkinen. Levitä pohjataikina uunipellille vedellä kostutetuin käsin. Voitele pohja marmeladilla. 

Sulata voi ja sokerit rommin kanssa kattilassa. Varmista, että sokerit liukenevat kunnolla. Lisää pähkinärouhe ja sekoita hyvin. Levitä päällyste tasaisesti marmeladin päälle.

Paista 190 asteessa alatasolla noin puoli tuntia. Jäähdytä. Leikkaa neliöiksi ja neliöt vinosti kolmioiksi. 

Isoäidin parhaat leivonnaiset -kirjassa kolmioiden nokka käsketään vielä kastaa suklaasulaan. Minä en niin voinut tehdä. Pönttöuunin takana asustava kotitonttu oli yön aikana käynyt syömässä suklaalevyn. Kumma tyyppi!

Vanha rouva

6.12.2013

Neuvostolehdistön ihannetyttö

Tässä saa huutia sanakirja, joka sisältää 1970-luvun neuvostolehdistöstä ja kirjallisuudesta kerättyjä uudissanoja selityksineen.

Ostin kirjan jollain sadoista Neuvostoliittoon suuntautuneista matkoistani. Sanakirjoja tuli raahattua matkalaukkutolkulla Suomeen, sillä eihän 1980-luvun kieltenopiskelijoilla ollut käytössään nykyajan virtuaalisia mahdollisuuksia. Käännösharjoitukset tehtiin sormet musteessa ja pää sanakirjapöllystä harmaana. Kun Pravdan artikkelit oli saatu käännettyä, ne taottiin nivelet paukkuen puhtaiksi itäsaksalaisella Erikalla, jossa oli kyrilliset kirjaimet.

Se siitä muinaisuudesta ja muinaisen ammattini alkutaipaleesta.

Nyt sanakirja pääsi uuteen tehtävään, sillä sen sivut olivat sopivasti kellastuneet. Raksin sivut irti mattoveitsellä ja käärin kuumaliiman avulla tötterölle. Tötteröt liimasin vieri viereen. Tötteröympyrän keskelle tuikkasin munakenno- ja lehtiruusukkeita. Ja niin pääsi neuvostolehdistö seinälleni.

 


Isossa lehdistökranssissani on keskikoristeena mummuni rintarossi. Se on kalleimpia aarteitani. Mummun kehotuksesta lähdin aikoinaan venäjää lukemaan. Hän, sodan elänyt maalainen, oli sitä mieltä, ettei venäjän kielen osaamisesta haittaakaan ole. Miten oikeassa tuo koulujakäymätön, mutta maailman viisain mummu olikaan! Olkoon tämä siis kiitollisuuskranssi!


Tässä pienemmässä lehdistökranssissani on keskellä ihka aito sosialistinen sydän! Napin ostin aikoinaan työmatkalla Puolasta. Kahden ylpeän kansan ystävyyttä, yhteistyötä ja avunantoa sulassa sovussa seinälläni. Olkoon tämä siis YYA-kranssi!

 

Sivuja  tuossa uudissanakirjassa on niin paljon, että pääsin näiden kahden kranssin kanssa vasta kirjaimeen И. Voi voi, pitääpä jatkaa sanakirjaharjoituksia. Hitaasti työ etenee, sillä vanhan sanakirjan sisällä on mielenkiintoisia ja nostalgisia sanoja, joilla on nykymaailmassa hieman hupsuiltakin kuulostavia selityksiä.

Terveisin Vanha rouva, neuvostolehdistön ihannetyttö