28.11.2013

Pipopää

 

En anna itselleni lupaa jouluilla ennen kuin olen kutonut ja virkannut kaikki villalanganloppuni käsityökorista. 
Se on vissi se! 
Armoton pipon vääntäminen on ollut käynnissä koko armiaan viikon.
Omasta päästäni olen näitä myssyjä tehnyt, ruusuun sentään parastin ohjeen Pinterestistä. 

 

Tänään sain viimeisen myssyn valmiiksi, joten Vanha herra lupasi armollisesti kuvata minut uusissa talvipäähineissäni. 
Minä niin innostuin huippumallina olemisesta, että taisin ehkä hieman ylimeikata?!

Pipopääterkuin Vanha rouva

21.11.2013

Ruusupalloja ajopuun katveessa

Ensin oli neljä muovikassillista munakennoja, jotka Naapurin rouva kiikutti porstuaan. Sitten oli Nuori rouva, joka halusi ilahduttaa äitiään tämän syntymäpäivänä. Minulta vuosi sitten vohkimiaan palloja hän ei suostunut antamaan äidilleen, joten hän ajatteli tietysti sievässä päässään, että piankos sitä viraton ja joutilas ihminen ruusupalloja tekee...

Revin ja näpertelin munakennoja uuteen uskoon kolme iltapäivää. Sormenpäät sauhuten kuumaliimasin ruusunkukkia styroksipalloihin. Spreijasin palloja kolmeen kertaan valkoisella maalilla. Lopuksi kieputtelin pallojen ympärille hopeista spiraalilankaa.

Neljä palloa sain aikaiseksi. Sitten loppuivat hermot. Kaksi palloa lähti heti Nuoren rouvan matkaan. Loput kaksi pääsivät omaan kodinhoitohuoneeseen vanhan arkun päälle.

Revin ylijääneistä kennonpalasia tuusannuuskaksi. Liotin nuuskaa vedessä pari tuntia. Ajoin nuuskan muusiksi monitoimikoneella. Puristelin liian veden pois ja töpöttelin muusin piparkakkumuottien avulla sydämiksi. Odottelin pari päivää sydämien kuivumista. Mitä hennonharmailla ja kevyenkevyillä sydämillä voisi tehdä? Rispustaa puuhun tietysti!

Mutta ensin oli rakennettava se puu. Onneksi olin kesän Lapin reissuilla kerännyt Tenon rannasta pitkiä ajopuita matkamuistoksi. Nyt sidoin puista mustan hamppunarun avulla luurankopuun kodinhoitohuoneen takaseinälle. Siihen oli soma ripsustaa munasydämiä! Rujo on puu ja yhtä rujoja ovat sydämet.

  

Onneksi ruusupalloissa sentään on hippusen bling-blingiä, kun valo osuu hopeaseitteihin!

Vanha rouva

16.11.2013

Lukunuttuja kaksin kappalein

Ensin valmistui tämä punainen lukunuttu. Virkkasin sen alpakkalangasta tutulla verkko-virkkauksella.
Klikkaa pikkukuvaa isommaksi, niin näet virkkausmallin tarkemmin.

Nuttu painaa melkein 700 grammaa. Se on reilun kokoinen ja pituinen, sillä mitään muuta en niin inhoa kuin pintoja pitkin kinnaavia kekkanavaatteita.

Mitään ohjetta minulla ei ollut. Ihan vain omasta päästäni vanhaa villapusseroa  mittana käyttäen aloin virkata.

Etumukseen neuloin punaiset napit. Napit eivät kuitenkaan ulotu ihan alas asti, jotta hulmuhelmani mahtuvat hulmuamaan kunnolla ;)

Seuraavaksi valmistui tämä luonnonvaalea lukunuttu. Se on hieman harvemmalla virkkauksella tehty, etten aivan tukehdu lukunurkkaukseeni.

Vaaleaan nuttuun tein solmisnauhat rinnuksen kohdalle. Nauhoista on soma kieputtaa rusetti pitämään alpakkaliepeitä kohdillaan. Lankaa kului puolen kilon verran.

Nyt on nuttuja kaksin kappalein. Mitähän sitä seuraavaksi virkkaisi?

Vanha rouva

11.11.2013

Pantteri pilvissä vanttuut käpälissä

Pikkuihminen tuli helssaamaan äitinsä kanssa meitä tänne maalle. Pakollisen kiekottelun, poraamisen, kalanperkaamisen ja pihalla juoksentelun jälkeen päästiin itse asiaan eli kakunsyöntiin.

Nuoren rouvan harmiksi tarjolla ei ollut täytekakkua, sillä sen olimme ahmineet kahteen pekkaan viikonloppuna. Mitäs ei tullut aikoinaan! Nyt halusin kokeilla pitkästä aikaa kääretortun tekemistä. Pikkuisen ottopoikani iloksi ruuttasin leivinpaperille ensin kaakaolla värjästystä taikinasta palloja. Sitten täytin pallojen välit värjäämättömällä taikinalla. Paistoin ja kumosin, jäähdytin ja täytin. Täytteenä käytin rahkan, kermavaahdon ja persikkapalojen sekoitusta vaahterasiirapilla makeutettuna.

Oli minulla aikomus tehdä pantterille korvat ja häntäkin, mutta nuorella miehellä oli niin kiire kakun kimppuun, etten sitten ehtinyt. Alas meni ilman niitäkin!

Vanhempaa herraa hemmottelin rommirusinalätyillä, joihin hän on nyt rakastunut. Tällä kertaa kaulin taikinan ja otin siitä muotilla pyörylöitä. Nyt ei reunoista tullut röpyliäisiä, kuten ensimmäisellä kerralla. Omenatkin asettelin toisella tavalla ja koristelin keskustan kultapalloilla.

Pikkuihminen huvitti meitä karhutempuilla. Vähän se suutahti minulle, kun kielsin tuuppimasta kirjahyllyn kirjoja seinää vasten. Istui Ottopapan sylissä alahuuli mutturalla ja katseli minua altakulmain. Leppyi kuitenkin, kun kannoin tarjolle kulhollisen jäätelöä ja toisen omenahilloketta.

Vanha rouva

PS. Alla Vanhalle herralle kutomani vanttuut ja Pikkuihmiselle virkkaamani pilvet.

 

6.11.2013

Poikkeuskakku

En leivo valmisjauheilla enkä tykkää käyttää liivatejauheita saatikka muita kreemikonsteja. En millään muotoa moiti enkä halveeraa niitä, saati niiden käyttäjiä. Minulla nyt sattuu vain olemaan takanani lapsuus 1960-luvulla, jolloin hienouden huippu kakun päällä olivat leipomon keinotekoisenväriset marsipaanikukat ja vohveliruusut. Leivontamargariinit tekivät tuloaan emäntien keittiöihin - ja maussa sen huomasi...

Mummuni, pientilan topakka emäntä, manasi pannaan kissanrasvat ja tekokreemit. Hän vannoi aidon voin ja paksun kerman nimiin - ja pani myös minut vannomaan käsi sydämellä, etten moisiin iljetyksiin ikinä haksahda. Tämän painolastin päälle kun vielä lisätään emäntäkouluni intohimoinen köksänope Irmeli ja pitopalveluharjoitteluni vastaava vispilänheiluttaja Ritva, niin en edes uskalla katsoa kauppojen leivonta-ainehyllyjä päin.

Nyt oli pakko tehdä poikkeus. Nuori rouva nimittäin toi minulle tuliaisiksi kassillisen erilaisia leivontatuotteita. Nuukana ihmisenä en raaskinut olla käyttämättä niitä ja niin syntyi tämä poikkeuskakku.

Sitruunamehulla kostutettujen kakkukerrosten välissä on mansikanmakuisesta kakkumoussesta, rahkasta, itsetehdystä mansikkahillokkeesta ja kermasta sekoitettu täyte. Kolmessa kerroksessa. Päällä on mansikkahilloke, jonka hyydytin liivatejauheella. Kermapursotus on sentään kermaa ilman mitään vahventeita. Koristeina on kuppikakkukakkaroita ja nompparelleja. Kakku oli mehevä ja mansikkainen. Mutta:

1) Hyytelöity mansikkapäällinen EI ole niin peilitasainen ja -kirkas, kuin jos olisin sen tehnyt perinteisesti liivatelehdillä ja mehulla. Irmelin peruja on päähänpinttymä, että kakunpäällishyytelöstä pitää voida peilata omaa kuvajaistaan ilman kupruja ja röpelöitä.
2) Vohvelikukkaset olivat paperisen näköisiä ja neutraalin makuisia. Kukkaset kostuivat suhteellisen nopeasti. Toista olisi ollut, jos olisin laittanut kakun päälle oikeita syötäviä kukkasia - ne nyt vaan sattuivat olemaan loskan alla!

Vanha rouva


4.11.2013

Käpymetsän siimeksessä

Elokuussa tein kolme käpypuuta ja yhden käpykranssin (kurkkaapa tänne, miten se oikein tapahtui). Nyt päivät alkavat olla niin pimeitä, että oli aika kantaa käpypuut ja -kranssi sisälle huushollia valostuttamaan. Ennen keittiön kaapin päälle kiipeämistä kranssit kuitenkin huusivat Lisää kruusausta, pliis!

 

Liimasin juuttikankaasta peiton ikäkulujen ruukkujen päälle. Suhuttelin kangasta valkealla maalilla. Sitten kieputtelin juuttikankaasta ruusukkeita. Muutama pitsinauhanpätkäkin tuli tykötarvelootan pohjalta hyödynnettyä. Mallasin juuttikukkaset puiden juurelle ja kranssin mutkaan. Juu-u, passasivat tehtäväänsä, sillä pelkät juuttiruukut näyttivät kovin alastomilta.


Siinä ne puut ja kranssi nyt minua ilahduttavat, kun kokkaan Vanhalle herralle ruokaa. 
Ai missäkö se kolmas käpypuu on? Se jää nähtäväksi...


Sinua tervehtii
Vanha rouva käpymetsänsä siimeksestä

3.11.2013

Viidakon hedelmiä ja kakkua päälle

Kesällä kasvimaan ympärillä kasvoi naisenylittävä viidakko, kuten oikealla olevasta kuvasta näkyy. Pyhäpäivän kunniaksi kaivelin alasleikatun viidakon alusia ja vedin ylös neljä vartta. Voi kauhistuksen kanahäkki, mitä maasta paljastuikaan! Kolme kiloa neljästä vaivaisesta mukulasta, jotka kätkin maahan toukokuun alkupuolella. Istutin silloin kaksi kiloa ja tähän mennessä olen nostanut viitisentoista kiloa. Osa artisokista on pieniä, mutta mahtuu joukkoon kunnon paksukaisiakin.

Keittoa olen tehnyt useammankin kerran tänä syksynä. Artisokkakeittoni ohje löytyy täältä. Nyt tein jotain ihan muuta eli uunissa paahdettuja artisokkalohkoja.

Pesin ja kuorin artisokat. Lohkoin suurimmat mukulat. Huljuttelin niihin oliiviöljyä ja hunajaa. Perään ripottelin mustapippuria, timjamia ja pikkuriikkisen suolaa. Sekoitus ja uuniin kiertoilmalle 150 asteseen. Kaveriksi uuniin nakkasin siikapaloja kerman, voin, suolan ja timjamin kera. Uunissa kaverukset paahtuivat semmoiset viisitoista minuuttia. Valmista tuli. Päälle yrttejä ja pöytään.



Kovin oli väritön lounas. Salaattikaan ei väreillä iloitellut - tarjolla oli nimittäin kyssäkaali- ja omenaraastetta. Onneksi tajusin järkyttää Vanhan herran värimaailmaa jälkiruoka-aikaan. Tavallisen omenapiirakan päälle pursottelin vaaleanpunaisia ruusukkeita. Kyytipoikana gruusialaista teetä ja kaapin perältä kaivettu venäläinen teeastiasto, joka kukertaa sinistä ja kultaa.

Vanha rouva

1.11.2013

Höylin emännän lusikkaleipiä


Pyhäinpäivän kunniaksi päätin leipoa jotain vanhaa ja perinteikästä. Mummun keittokirjasta selasin esiin lusikkaleipien ohjeen. Sen verran kuitenkin pidin omaa päätäni, etten tehnyt lusikkaleivistä pieniä. Käytin anopin hopeista jälkiruokalusikkaa muottina, joten pikkuleivistä tuli reilun kokoisia ihanuuksia.


Edellisen kerran tein lusikkaleipiä emäntäkoulun maatalousharjoittelussa. Suoritin harjoittelujaksoni lypsykarjatilalla, jossa oli pitopalvelu sivuelinkeinona. Tiedossa oli 500 hengen maalaishäät. Muita pikkuleipiä ei tilattu, joten emäntä käski minun tehdä kaksi lusikkaleipää vierasta kohti. Se tarkoitti käytännössä 1000 valmista lusikkaleipää, joita varten tarvittiin 2100 puolikasta. Ylimääräiset sata puolikasta olivat rikkoutumisvarana ja persojen pullahiirien syöttinä.

Leivoin ja paistoin lusikkaleipien puolikkaita kolme päivää (samaan aikaan häitä varten paistettiin kakkupohjia, pullalenkejä, hiivaleipiä ja laatikkoruokia, joten minun vaivaiset pikkuleipäni sain paistaa, milloin emännältä uuneja liikeni eli yöllä). Päivän verran liitin puolikkaita yhteen omanahillon kanssa. Sitten minun piti odottaa yön yli, että puolikkaat liimautuivat kunnolla toisiinsa. Sitten vasta pääsin pyörittelemään leipiäni sokerissa ja pakkaamaan niitä. Silloin vannoin, etten ikinä enää tee lusikkaleipiä.

Taas kerran Vanha rouva tervehtii sinua sanoilla Vannomatta paras!