25.2.2013

Suklaalla aateloitu kirsikkajuustokakku

Selasin reseptikirjaani ja hoksasin kauan sitten jostain muistiin kirjaamani kakkuohjeen. Ihan simppeli ohje sinällään, mutta muutamaa ainetta piti hurruutella hakemassa ympäri kaupunkia. Kirsikkahillo ja -hilloke löytyivät vasta kolmannesta kaupasta ja kirsikkaliköörin kanssa meinasin vallan tuskastua. Onneksi Alkossa on asiakaspalveluhaluiset myyjät, joten napin painalluksella minulle listattiin kaikki ne seutukunnan alkomahooliliikkeet, missä moista tuotetta olisi otettavissa suoraan hyllystä. Huh. Ja tässä tulee ohje, jonka lähde on siis mikälie-missälie-milloinlie -akkainlehti.
 
Pohja: 200 g suklaatäytekeksejä muruna, 75 g voita sulana, 3 rkl fariinisokeria ja 1,5 tl kanelia. Kaikki keskenään sekaisin murumaiseksi seokseksi. Sitten seos painellaan irtopohjavuoan pohjalle.
 
Täyte: 2 dl kermaa vaahtona, 150 g ranskankermaa, 400 g maustamatonta tuorejuustoa, 1,5 dl tomusokeria, 1,5 rkl vaniljasokeria. Tähän seokseen lisätään 4 esiliotettua ja 1/2 sitruunan kuumennettuun mehuun sulatettua liivatelehteä.
 
Väliin: 1 dl kirsikkahilloa ja 2 rkl kirsikkalikööriä sekä 25 g suklaasulaa.
 
Päälle: 25 g suklaasulaa sekä sokeriliemeen säilöttyjä kivettömiä kirsikoita.
 
Puolet täytteestä kaadetaan irtopohjavuokaan murupohjan päälle. Odotellaan hetkinen, ettei täyte ole aivan uppojuoksevaa. Sitten täytteen päälle lusikoidaan keskenään sekoitettu kirsikkahillo ja -likööri ja pursotetaan suklaasula. Loppu täyte kirsikkahillon päälle. Kakun pinta tasoitetaan ja päälle pursotetaan 25 g suklaasulaa kiemurakuvioksi. Kakku pannaan viileään ässehtymään yöksi. H-hetken lähestyessä kakku irrotetaan vuoasta ja koristellaan sokeriliemeen säilötyillä kivettömillä kirsikoilla (kesäaikaan kannattaa tietysti käyttää tuoreita kirsikoita). Lopun hillon ja hillokkeen sekoitin keskenään ja lurautin joukkoon vielä pari ruokalusikallista kirsikkalikööriä. Sain aikaiseksi kirsikkakastikkeen, joka ei ole yhtään hullumpaa kakkupalan painikkeena.
 
 
Mistä moinen kirsikkakakkuvillitys? No,  Vanha herra nääs täytti vuosia. Pusi pusi.
 
Vanha rouva

 
 

 

3 kommenttia:

  1. Herkulliselta kuulostava ohje ja upea kakku.
    Oikein paljon Onnea Vanhalle herralle!

    VastaaPoista
  2. Voi,voi taas tekee mieli tulla teille kylään. Tää olisi ihan häpeemätön vieras ja röyhkeästi söisi sunnattoman suuren palan kakkua! Kyllä sinä olet taituri.

    VastaaPoista
  3. Taideteoksen olet taas taikonut vanhan herran syntymäpäivän kunniaksi.

    VastaaPoista