25.11.2012

Mausteisia koristuksia

Tunisian Soussen maustekauppaa on syyttäminen tämän päivän koristuspuhteesta. Kun oikein tarkasta tiiraat viereisen kuvan taka-alaa, näet siellä kilon painoisen pussillisen kanelitankoja. Ostin koko kilon. Vanha herra vähän kohotteli kulmiaan ja kyseli huvittuneena, etteikö hän saa seuraavaan pariinkymmeneen vuoteen mitään muuta kuin rusinasoppaa ruoakseen (minulla on näet tapana tuikata kiisselikulhoon pari kanelitankoa ihanaa makua antamaan). Eipä tiennyt herrani, ettei taida saada enää ollenkaan rusinasoppaa, sillä kanelitangot menivät ihan muihin tarkoituksiin.
 
Otin tänään asiakseni kanelitankojen jatkojalostamisen jouluiseksi koristukseksi. Leikkasin pahvista halkaisijaltaan parikymmensenttisen pyörylän, johon tein keskelle ison aukon. Sitten asettelin kuumaliimalla pyörylälle vieri viereen kanelitankoja. Kerroksia tarvittiin pari-kolme, jotta aluspahvi ei vilkkuisi alta. Sovittelin kanelikranssin päälle josjonkinlaista rusettia sun muuta koristusta, mutta sitten tuumasin, että kruusaamatta paras. Leveä joulunpunainen samettinauha riittäköön.
Kanelikranssin liimauspuuhissa tuli sen verran nälkä, että päätin kruunata tunisialaisen mausteurakkani sahraminkukilla! Otin vihanneslokerosta puolen kilon painoisen pussillisen suomalaisia maa-artisokkia, kolme perunaa ja yhden sipulin. Kuorin kasvikset, pilkoin ne ja hurautin voiselle paistinpannulle muhimaan. Kuullottelin kasviksia viitisen minuuttia. Sitten kaadoin päälle kahdeksan desilitraa kasvislientä. Annoin kasvisten kiehua hissukseen kypsiksi, minkä jälkeen soseutin ne sauvasekoittimella. Lopuksi lisäsin kattilaan pari desiä kermaa ja pikkuriikkisen mustapippuria sekä suolaa. Kiehautus ja kauhominen tarjoilukuppeihin. Keiton päälle hyppysellinen sahraminkukkia. Kun katsot ylintä kuvaa, saatat nähdä juuri  minun terälehteni keekoilemassa oranssin maustekasan huipulla (kauhallisessa säkissä on muuten tulista harissaa, jota ei parane panna hienostuneen maa-artisokan pehmeän makeaa aromia tulistuttamaan)! Nyt nenäni haistaa kanelin ja suuni maistaa sahramin.
Oikein ihanaa marraskuun loppua sinulle, ystäväiseni!
 
Vanha rouva

19.11.2012

Pelkkää aurinkoa!

Kammarissamme on vanha kunnon pönttöuuni. Sitä ei tosin enää lämmitetä puilla, sillä sen sisuksiin on asennettu lämpövastukset 1970-luvulla. Emme remontin yhteydessä kuitenkaan halunneet luopua moisesta kaunottaresta, sillä sen lämmintä kylkeä vasten on niin mukava kihnuttaa talven kylmettämää selkäänsä. Ainoat asiat, jotka pönttöuunissa ottavat päähän, ovat kammottavan ruma sähkökaapeli sekä sähkötermostaatin mötikkä. Ne törröttävät uunin kyljessä eikä niitä saa millään ilveellä piiloon. Viime syksynä ostin toiveikkaana ison jukkapalmun, joka seisoi tomerana uunin kupeessa ja peitti em. rumistukset tykkänään. Mutta eihän jukka tykännyt kuumasta uuninkyljestä (saati viereisen huoneen takantakapuolesta) yhtään, vaan otti nokkiinsa ja kuivui keltaiseksi karahkaksi helmikuuhun mennessä.

Uuninpellit ovat jäljellä. Kaksi kunnon tankoa, joihin olen ripustellut milloin ruusuja kuivumaan, milloin kangassydämiä heilumaan. Nyt päätin lähestyvän joulun kunniaksi ripustaa tankoihin jouluista tuoksua ja aurinkoista väriä. Kuivasin sienikuivurissani appelsiiniviipaleita aimo keon. Solmin appelsiiniviipaleet kahdeksi pitkäksi nauhaksi ohuella metallilangalla. Viipaleiden väliin sidoin punaiset pikkurusetit. 

Kyllä ne uuninrumistukset vieläkin näkyvät, mutta appelsiinit vievät huomion aika mukavasti aurinkoisille seuduille, appelsiinilehtojen tuoksuihin ja hedelmäisiin makuihin.
 
 
 
Vanha rouva
 
PS. Olin pönttöurakkani jälkeen niin tyytyväinen, että otin ja leivoin sitruunakakun (appelsiinit kuluivat naamiointihommissa viimeiseen hedelmään). Sitruunaisen kuivakakun meikkasin tomusokerilla ja Ruotsinmaalta hamstratuilla pikkuruisilla marenkipisaroilla. Kynttilöihin tuli, kuppiin gruusialaista teetä ja tassille iso viipale kakkua. Pelkkää aurinkoa!
 
 

16.11.2012

Rautalanka + paperinaru = rakastunut sydän

Sain taannoin ihanalta naapuriltani, Rouva M:ltä lahjaksi ison kasan sydämiä. Hän oli niitä joutilaina hetkinään taivutellut rautalangasta.
 
 
Pyörittelin sydänkehikoita käsissäni ja mielessäni monta viikkoa. Ensin kerin kehikoihin ohuen ohutta hopealankaa, mutta eihän paljas metallilanka metallikehikossa pysy. Tonttukin sen tajuaa, vaan en minä. Sitten muistin keränperän paperinarua. Upotin narun erikkeepperiveteen (50/50) toviksi. Kieputin liimaista narua sydämeen sikin sokin (on muuten niin maan perusteellisen sottaista puuhaa) ja jätin kuivumaan yöksi. Tonttukin sen tajuaa, että kehikko ja naru liimautuivat toisiinsa rakastuneesti.

Spreijasin sydämet valkoisella maalilla kummaltakin puolelta, jotta kehikko ei niin kovasti erottuisi valkeasta narusta. Muutama kierros hopeista spiraalilankaa sinetöi liiton. Silkkinauha lenkiksi ja sydämet kammarin perintölamppuun roikkumaan.

 

Ei roiku perintölampussa enää yhtään sydäntä, ei. Nuori rouva pistäytyi kylässä...

Vanha rouva

8.11.2012

Punaisia tupsuja ja itämaisia muistoja

Minun piti kutoa kaulaliina itselleni. Semmoinen pitkä, jonka voi kietoa kaksinkerroin kaulan ympärille. Siis piti. Mutta syntyikin kaksi pitkulaista tyynyä. Tupsuja peräti kahdeksan kappaleen verran. Paksusta villalangasta loin silmukoita kolmekymmentä. Kudoin kympin puikoilla pitkää pötköä aina-oikein-mallilla. Niin pitkään kudoin, että sain sisätyynyn mitan kaksinkertaisena täyteen. Sitten ompelin pitkät sivut yhteen, tungin tyynyn pussiin ja tikkasin pään umpeen. Kuhunkin kulmaan kieputtelin tupsun.
Kaiken syynä on moskovalainen matto! Ostin maton vuonna 1990 "virtuaalisesti". Kollega oli Moskovassa, minä Minskissä. Kollega soitti tuttavan kummin kaiman serkusta, jonka kautta voi ostaa edullisesti itämaisia villamattoja. Minä tietysti tilasin semmoisen saatesanoilla "kunhan on punainen". Maksoin matosta 50 (viisikymmentä) markkaa. Unohdin koko maton. Kunnes muutaman vuoden päästä, kun kollega paluumuutti takaisin Suomeen, minulle kävi käsky noutaa matto Kouvolasta. Minähän noudin ja kauhistuin. Matto oli niin suuri, ettei se kuuna kullan valkeana mahtunut huusholliini. Pakkasin maton anopin vintille ja unohdin raukkaparan moneksi vuodeksi. Kunnes löysin sen vintin perukoilta, kun teimme anoppilasta oman kotimme. Nyt se mahtuu keekoilemaan makuukammariin, jonka pinta-ala on vaivaiset 40 neliötä! Väri on punaistakin punaisempi, joten kaulaliinaa punaistakin punaisemmasta villalangasta kutoessani hoksasin, että "Vau! Nyt saa matto värisensä tyynyt!"

Tupsutyynyjen alla on valkovenäläistä käsityötä. Volkovyskin tuhatvuotisessa kaupungissa kohtasin vuonna 1993 kolme suurta ihastuksen aihetta. Ensimmäinen ihastus oli se, että tori oli täynnä suurensuuria ja herkullisenkeltaisia kanttarelleja. Voi sitä muhennoksen makua (kunnes ilkeämieliset suomalaiset totesivat laboratorioissaan, että kanttarellit rätisivät radioaktiivisuuttaan kuin popcornit ikään - surullisenkuuluisa Tšernobyl sijaitsee muutaman matkan päässä). Toinen ihastus (ja kauhistus) oli sementtitehdas, joka oli kuorruttanut koko seudun harmaan panssarinsa alle. Mitään niin kuollutta maisemaan en ole sen koommin nähnyt. Mutta vähän matkan päässä aukesi eteeni lumoava maisema: mökkien poskessa huivipäiset mummut ja mahorkkaa tupruavat vaarit ritirinnan katsomassa tulipunaisina palavia unikkopeltoja. Ruusuja ikkunanpielet tulvillaan. Ja se kolmas ihastus oli likinäköinen, vapisevasorminen vanhus, joka myi kirjailemiaan tyynynpäällisiä muutamasta setelistä. Ostin kaikki kaksi. Ne ovat siitä lähtien koristaneet kotiani. Vanhusta ei varmaan enää ole, mutta hänen työnsä elää...

...kuten elää myös edesmenneen anoppini kirjontatyö. Kun tarkkaan katsot makkarin ikkunanpieltä, hoksaat, että jotain siellä roikkuu. Ikkunankarmissa on verhon sijasta neljä sydäntä, jotka ompelin anopin tyttöihmisenä kirjailemista pöytäliinoista. Liinat olivat kuluneet hiuti vuosikymmenten saatossa, mutta ehjistä kohdista syntyi anopin ainokaisen makuukammariin neljä sydäntä.

Että tämmöisiä käsitöitä, punaisia muistoja, pitsisiä päänalusia ja sydämellisiä ajatuksia.

Vanha rouva

7.11.2012

Yhteiskoristus

  

Työjärjestys:

1) Koristustarvikkeiden hamstraaminen Suomesta, Virosta, Tunisiasta, Ruotsista ja kuka ties mistä (vastuuhenkilöinä Rouvat ikään katsomatta)
2) Pullan ja kakun leipominen (vastuuhenkilönä Vanha rouva).
3) Kardemummakahvin ja glögin hankkiminen (vastuuhenkilönä Nuori rouva).
4) Viime hetken paniikkiryntäily kaupungilla (em. vastuuhenkilöillä ei tunnetusti ole ikinä paniikkia, joten tämä sanamuoto lipsahti vahingossa työjärjestykseen, sillä todistajien läsnäollessa Rouvat nauttivat tyynen rauhallisen lounaan kaupungilla sivistyneesti ja hillitysti keskustellen).
5) Työvälineiden ja -tarvikkeiden esillepano (yhteisvastuullisesti Rouvat ja poissaolevina vastuutumpeloina Herrat, joiden varastoista ei ikinä löydä mitään).
  
6) Tuumaustauko pullan ja kahvin kera (ketkä mahtoivat vastata sydämensä kyllyydestä tästä kohdasta?).
7) Kolme tuntia hihitystä, sormien polttamista, itsensä kehumista/manaamista, mallaamista, tuumailua, glögin juomista ja naurua (vastuuhenkilöinä Rouvat ja muutamat sukulaiset puhelimitse).
8) Jälkien siivous (vastuuhenkilöinä Vanha rouva ja Pikkuihminen, joka rakastaa imuroimista, joten se duuni jätettiin seuraavaksi päiväksi, jolloin Pikkuihminen saapui hoidattamaan itseään Vanhan rouvan residenssiin).
9) Koristeiden sijoittelu kahteen huusholliin (vastuuhenkilöinä kaikki asianosaiset kahdessa huushollissa).
Mitä työjärjestyksen puitteissa saatiin aikaiseksi?


  

Nuoren rouvan kynttilänippuja koristaa pitsinauha kera tähtianiksen ja valkoiseksi spreijatun kävyn.
Vuosien saatossa kertyneet piparkakkumuotit Nuori rouva liimasi somasti toisiinsa. Muottikranssia koristamaan värkättiin tuuhea rusetti. Loput muotit ripustetaan Pikkuihmisen huoneeseen heiluteltaviksi.
Vanha rouva oli taas kerran oma vanha itsensä. Ensitöikseen hän varasti Nuoremmalta sydänpohjan ja liimasi sen puolilleen pöydän antimia:


Sitten Vanha rouva päästi slaavilaiseksi luonteenpiirteekseen leimaamansa runsaudenpulan valloilleen ja rustasi ikivanhaan kranssipohjaan tämän (joka sitten sijoittautui vessanpöntön yläpuolelle):


Yht´äkkiä Vanha rouva muisti olevansa hillitty ja hallittu skandinaavi, joten runsaus vaihtui niukkaan ja eteerisen kalpeaan talvikoristukseen. Kaupasta ostettua kranssipohjaa koristaa itse värkätty paperinarusydän (teko-ohje erillisessä tarinassa):


Tykötarpeita jäi vielä toiseen yhteiskoristuspuhteeseen. Mutta riittääkö Nuoren ja Vanhan huushollin seinäpinta-ala?

Kyselee työjärjestyksen velvoittamana kirjurina Vanha rouva