8.9.2012

Syyskuun satoa lautasella

Pottupellon kuokkiminen on ruokahalua kasvattavaa puuhaa. Mutta lieden ääressä ei välttämättä halua seisoa tuntitolkulla, kun on saanut maan antimet laatikoihin:
 
Kasvimaalta salaattia, yrttejä ja kukkasia. Hedelmäkulhosta tomaattia, kesäkurpitsaa ja nektariinia. Jääkaapista fetaa. Pilppuamista ja sekoittamista. Päälle loraus öljyä, kierros mustapippuria ja sormiote fariinisokeria. Alkuruoka on valmis:
 
 
Pääruoaksi grillattua kalkkunaa. Mausteena merisuola ja voi. Kastikkeena kermaviili. Kyytipoikana kesäkurpitsarullat. Ne tein jo edellisenä päivänä, koska tiesin olevani potunnoston jälkeen aivan purkipahkipoikki.
 
Leikkasin kesäkurpitsat pitkittäin viipaleiksi. Itketin viipaleet merisuolalla, pyyhin kuiviksi ja paahdoin grillivastusten alla öljylirauksen, pippurimyllytyksen ja chiliripauksen maustamina. Sitten vaan rullalle ja jääkaappiin ässehtymään.

 
Jälkiruokana tarjoilin edellispäivänä pyöräyttämäni viinimarjakaakun kahvin kera:
 
 
Onneksi tomaattisadon korjaamisesta ja säilömisestä ei koitune suurempia ongelmia.
Sato on nimittäin tässä:
 
 
 Vanha rouva, äärettömän purkipahkipoikki - kaakun jäljiltä




5 kommenttia:

  1. Värikylläistä sadonkorjuuta teillä. Tuo tomaatti on muuten täydellinen muodoltaan ja väriltään. Herkullinen kattaus.
    Kun ruksaat bloggerin tekstit-sivut esiin, oikeassa kulmassa on pieni ratas. Sitä klikkaamalla tulee ohjeet, joista löytyy kohta Blogien tuonti ja vienti, jonka avulla onnistuin siirrossa.

    VastaaPoista
  2. On siinä pottu poikineen laareissaan ja niin syötävän herkulliset tarjottavat on pöydällä..kunpahan pystyisin maistamaan. Niin ja kakku kruunaa koko komeuden:-)

    VastaaPoista
  3. Hycältä varmaan kaikki maistuu. Sulla on niin kiva tapa koristaa ruokia+leivonnaisia kukkasin. antaa väriä ja on kaunista. Nyt sitten vaan löhööt sohvalla hyvän kirjan kanssa,niin sitten taas puhkipahkipoikkitauti paranee:)

    VastaaPoista
  4. Sinulla on tosi komea perunasato, minulla ei rosamundat jaksaneet kasvaa tänä kesänä, mutta tomaatteja sain muutaman enemmän.

    VastaaPoista
  5. Onpas taas kaunis kakku. Ja muukin tarjoilu. (Apua, tuli lapsuus mieleen pottupellosta. Omalla pellolla, naapurin pellolla, parin päivän päästä "kertaamaan" perunapelto koulun jälkeen... Paljastan laiskuuteni näköjään, nykyisin tuokin homma olisi mieleisempää, jos vaisi vaikka mp3 pitää korvilla ja yhtenä päivänä. Maalaistalon elämää, sitä se oli aikanaan. Taidan olla henkisesti kaupunkilainen:))

    VastaaPoista