22.11.2011

Tuulinen piirakka

Ystävä tuli hyvästelemään vanhan kotini. Sen kunniaksi pyöräytin pehmeän kinkkupiirakan.

Pohjaa varten tein tuulihattutaikinan. Keitin 2 dl vettä ja 100 g voita. Lisäsin 1,5 dl vehnäjauhoja koko ajan sekoittaen. Kun taikina irtosi kattilan reunoista ja oli tasaisen mallista, nostin kattilan hellalta ja annoin jäähtyä. Maustoin taikinan (0,5 tl suolaa ja 0,5 tl grillimaustetta) ja lisäsin vielä 0,5 tl leivinjauhetta puhuria antamaan. Sitten perään 2 munaa hyvin vatkaten. Taikina on tosi, tosi lötköä, joten paras apu sen levittämiseksi paistovuokaan on kylmässä vedessä kasteltu käsi. Nostelin taikinaa myös vuoan reunoille "taiteellisesti", jotta siitä uunissa kohotessaan tulisi mahdollisimman lennokas.

Levittelin vuokaan 200 g kinkkusuikaleita. Päälle pääsi myös yksi punasipuli ohuina renkaita ja muutama minitomaatti halkaistuna. Maustoin komeuden mustapippurimyllytyksellä ja oman maan oreganolla. Päälle ripottelin pari desiä emmental-raastetta. Lykkäsin piirakan uunin alimmalle tasolle 225-asteeseen vajaaksi puoleksi tunniksi.

Piirakka on kevyt kuin tuulihattu! Jälkiruoka oli sitäkin raskaampi - taatelikakku nimittäin.

Pirjo tuli ja oli ihana itsensä. Miinusta tuli siitä, että mehukannu ja lasit olivat eri paria (yritin kyllä selittää, että Nuori rouva pakkasi suurimman osan köökkitavaroista muutama päivä sitten...) No, jospa miinuksen saisi muuttumaan plussaksi, kun kaivelen toisiinsa sopivat serviisit esille uudessa kodissa.

Vanha rouva, laiskanläksyläinen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti