16.2.2011

Kirjailtuja piironkiaarteita

Vanhan herran lapsuudenkodista tuli perintönä iso nippu toinen toistaan viehkeämpiä pöytäliinoja, jotka anoppi oli nuorena tytönhupakkona kirjaillut. Äitinsä oli kuulemma kysynyt, aikooko tytär isoonkin taloon lähteä miniäksi.

Sama kirjailuinto vallitsi isäni kotona. Löysin muutama vuosi sitten äitini kangaskasasta kellastuneen liinantekeleen, johon kuvat oli kyllä merkattu sinisillä ääriviivoilla, mutta kirjailut puuttuivat. Isäni kertoi poikasena (vuosiluku näkyy liinassa!) joutuneensa merkkaamaan liinoja äitinsä mahtikäskystä. Minä sain tekeleen loppuunsaatettavaksi. Niinpä mummon pojantytär kirjaili saippuakuplia puhaltavat lapset ja kissan 60 vuotta myöhemmin. 

Koska pöytien lukumäärä on huushollissamme rajallinen ja koska osa liinoista on ajan saatossa tummunut taitoskohdistaan (Eihän sitä nyt liinoja parane herranjestas heti panna pöytään likaantumaan -asenne oli vallalla minunkin mummolassani.), päätin tehdä kurjimmassa kunnossa olevista tuukeista tyynynpäällisiä.


Tiedän kyllä, että siellä se anoppi ja mummo kurtistelevat kulmiaan pilvenreunalla moiselle touhulle! Mutta toisaalta anoppi ja mummo pitivät kaikesta kauniista, joten ehkä saan anteeksi, kun he sattuvat vilkaisemaan sohvamme päälle suopealla silmällä.

Kissatyynyn ompelin pienillä pistoilla umpeen yltympäriinsä. Siniset ristipistokukkaset saivat kiinnityksekseen nappiloorasta löytyneet sininapit. Pitkulaisen riiaustyynyn solmin vanhanaikaisella kanttinauhalla kummastakin päästä rusetille.

Ahkerien kätten töistä kiitollinen Vanha rouva

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti