Taivaalliset suklaapalat

VAROITUS! Jos pelkäät kalori- ja kolesterolipommeja, älä leivo tätä taivaspalaa! Se räjäyttää kertanielaisulla kaikki uuden vuoden lupaukset.

 Tee pohja: Paahda 7 dl tattarihiutaleita paistinpannulla miedolla lämmöllä. Lisää 150 g voita paloiteltuna ja 2 dl fariinisokeria. Sekoittele, kunnes voi sulaa ja syntyy murumainen seos. Kippaa seos leivinpaperilla päällystetylle uunipelille ja tasoita lastalla.

Tee 1. täyte: Vispaa sekaisin 800 g maustamatonta tuorejuustoa, 2 tl appelsiininkuoriraastetta, 2,5 dl sokeria, 1 rkl vanilliinisokeria ja 4 dl ranskankermaa. Lisää yksitellen 8 munaa koko ajan vatkaten. 

Jaa 1. täyte kahtia. Lisää toiseen osaan 2. täyte, johon olet sulattanut miedolla lämmöllä 100 g voita ja 400 g tummaa suklaata. Muista sekoittaa koko ajan ja maustaa sitruslikööritilkalla.

Kaada ruskea seos ensin kakkupohjalle. Sitten valkea seos varovasti. Tee haarukalla koristeraitoja.

Paista 175 asteessa tunnin verran. Jäähdytä erittäin kylmäksi ennen kuin leikkaat pieniksi ruuduiksi kuumaan veteen kastetulla veitsellä. 

Vanha rouva iloisessa suklaahuppelissa

Jalokivisormukset

 

Naisella ei ole ikinä liikaa sormuksia! Joten akuutin sormusvajeen tyydyttämiseksi ryhdyin jalokivihommiin.

Vaahdotin 175 g voita ja 1 dl tomusokeria vaaleaksi ja kuohkeaksi vaahdoksi. Lisäsin 0,5 tl vanilliinisokeria ja 1 tl sitruslikööriä. Lopuksi sekoittelin joukkoon 3,5 dl vehnäjauhoja ja ripauksen verran suolaa.

Sitten pyörittelin taikinasta pikkurillinpään kokoisia palloja ja asettelin 6 palloa vieri viereen ympyrään. Pallojen väliin painelin eriväriä suklaarakeita. Paistoin sormuksia 175 asteessa, kunnes ne saivat aavistuksen rusketusta. Annoin jäähtyä kunnolla. Nyt on sormuksia sormet täynnänsä! 

Ihastelee Vanha rouva, ikuinen harakka

Rakuunapossu rul-lal-laaaa

Otin kokonaisen possun sisäfileen lämpimään puoli tuntia ennen uuniin tuikkaamista. Viiltelin fileen terävällä veitsellä suorakaiteen muotoiseksi levyksi. Asetin possulevyn leivinpaperin päälle ja ripottelin pintaan valkopippuria ja suolaa.

Annoin possun huokaista sen aikaa, kun kaivelin Vanhan isännän mukasalaisista kätköistä esille pullollisen viskiä. Lurautin desin verran kullankeltaista viskinvirnaketta kulhoon, lompsautin perään saman verran Dijon-sinappia ja vatkasin liemen tasapaksuksi mönjäksi. Sitten sivelin possun liemellä (sitä oli sitten runsaasti!) ja ripottelin perään kesäiseltä kasvimaaltani kuivaamaani ranskalaista rakuunaa melkein kourallisen. Käärin komeuden lotisevaan pakettiin. Sitten tein komeudelle tiukat kapalot foliosta.

Paistoin humaltuvaa possupötköä 225 asteessa tunnin verran. Samalla kertaa valmistui kuoripäällisiä uuniperunoita - pelkkiä haarukan reikiä pinnassaan. Perunoiden päälle ei todellakaan kääräistä foliota eikä niitä mausteta mitenkään. Ne kypsyvät ja muhivat kuorensa suojissa meheviksi. Pöydässä voi sitten ripsauttaa suolaa höyryävän perunansisuksen päälle.

Kun liha oli valmista, raotin pötkön reunaa ja valutin tuoksuvan konjakkisinapin kattilaan. Lisäsin purkillisen kermaa ja pieniä kapriksia. Keittelin sakeaksi kastikkeeksi. Sillä aikaa leikkasin possurullan parin sentin viipaleiksi vinottain.

Pottuja possun kaveriksi ja viskikastiketta kaunistukseksi.

 

Vanha rouvakin lauleskeli rul-lal-laaa...

Rapeat viipalepiparkakut

Kauan sitten ostin hienosta kaupunkikaupasta belgialaisia viipalepiparkakkuja. Ne rapsahtelivat mukavasti ennen kuin sulivat suussa ja viettelivät Vanhan rouvan lähes tainnoksiin. Kaipuu jäi, mutta pussin suu pysyi kiinni - hintavia kun olivat yhden hetken huumaksi (rasia piti syödä heti tyhjäksi - jos vaikka piloille menisivät nopeastikin).

Nyt löysin ruotsalaisesta akkainlehdestä kyseisten tainnuttavia ominaisuuksia omaavien pipareiden ohjeen. Tosin ranskalaisena versiona. Mutta eivätkös ne Belgia ja Ranska liene ihan lähekkäin - ainakin täältä napapiiriltä katsottuna. Joten ei muuta kuin leipomishommiin:

·         3,5 dl fariinisokeria

·         2 dl siirappia

·         350 g voita

·         1 rkl kanelia

·         0,5 rkl neilikkaa

·         0,5 rkl inkivääriä

·         3 dl kuorittuja manteleita

·         11 dl vehnäjauhoja

·         2 tl soodaa

Sekoita voita, sokeria, siirappia ja mausteita kattilassa kohtalaisella lämmöllä, kunnes voi on sulanut. Jäähdytä. Lisää jauhot, joihin sooda on sekoitettu, sekä karkeaksi rouheeksi hakkaamasi mantelit (Vanha herra hoksasi, että luikkaat mantelit saa helposti rouheeksi sipulihakkurilla, sillä veitsenterän tieltä ne tuppaavat karkaamaan lattialle!). Sekoita taikina tasaiseksi ja anna levähtää puolisen tuntia.

Muotoile taikinasta kolme uunipelllin mittaista pötköä. Muotoile pötköt reilun tulitikkurasian korkuiseksi ja levyiseksi suorakaiteiksi. Pane kylmään tekeytymään yöksi.

Leikkaa pötköistä vinoja viipaleita (voi niistä suoriakin viipaleita leikata, mutta vinoista tulee ihanan pitkulaisia, juuri sopivia kastettavia kahvikuppiin haaveellinen ilme naamataululla). Paista 175 asteessa kullankeltaisiksi. Anna jäähtyä kunnolla.

Nämä rapeat taivaspalat tainnuttakoot sinut belgialais-ranskalaisiin päiväunelmiin!

 

Toivottaapi Vanha rouva monta kahvikupillista nauttineena 

Violetti viettelys takkailtojen iloksi

Virkkasin monta vuotta sitten itselleni Novitan Floricasta kalastus/marjastus/sienestysvillapaidan. Joka ei hiosta, joka on henkevä, joka lämmittää.

Tänä syksynä löysin Helsingin reissullani herkullisen violettia norjalaista villalankaa, joka kiljui kaupan hyllyltä: "Minä sovin täydellisesti takkatulen loisteeseen, sitten kun ne hemmetin kalat/marjat/sienet on narrattu, saunan löylyt nautittu ja drinkkilasi täytetty!".

Pakkohan se oli uskoa. Ohjetta ja osviittaa ei ollut - ellei vanhaa villapaitaa oteta huomioon. Pelkäämättä siis virkkikoukkuun käsiksi ja homma käyntiin. Tässä lopputulos:

 

 

Virkkausmalli on muuten se minulle iänikuisesti rakas Kaisla, jonka olen kertonut ja julkituonut Neulomus-kategoriassa.

Vanha rouva kahden villapaikan loukusta

 

Kokoomataideteos nimeltä seljanka

Venäläisruokien ehdottomiin suosikkeihini kuuluu seljanka. Se on keitto, joka voidaan tehdä lihasta, kalasta tai sienistä. Nimensä seljanka on saanut venäjän kielen adjektiivista sel'skij, mikä tarkoittaa maalaista. Ennen vanhaan kun oli laajalla Venäjän maalla tapana, että maalaiset kumosivat kattilaan sitä, mitä ruokakomerosta sattui löytymään ja keittivät tuhdin sopan nälkänsä pitimiksi.

Joten ei muuta kuin lihaseljankan tekoon, kun Vanha herra oli aikansa haikaillut tuon nostalgisen soppansa perään. Siihen tarvititsin tällä kertaa (ensi kuussa tarvikelista on takuulla toisenlainen):

·         800 g sian ja naudan lihaa

·         200 g keittokinkkua

·         muutama tulinen makkara tai pätkä metvurstia

·         3 sipulia

·         2 porkkanaa

·         papuja (ei tarpeellisia, mutta ah niin kaunistavia)

·         4 suolakurkkua

·         kapriksia

·         oliiveja

·         tomaattipyrettä

·         sitruuna

·         laakerinlehtiä, mustapippureita, suolaa, persiljaa

·         voita

Ruttuutin lihat ensin kypsiksi muutamassa litrassa vettä. Kuorin vaahdon huolella ennen kuin kopsautin lihankeittokattilaan kokonaiset porkkanat ja yhden lohkomani sipulin. Sipulin rippeet ja liiat rasvat imeneet porkkanat siivilöin kattilasta siinä vaiheessa, kun liha oli kypsynyt. Nostin lihat kattilasta, kuutioin ja lumpsautin takaisin liemeen.

Sillä aikaa kun liha kiehui ja kuhisi, leikkasin kinkun ja makkarat kuutioiksi. Sama kohtalo iski suolakurkkuihin ja loppuihin sipuleihin. Käytin kaikkia paistinpannulla voissa tirisemässä.

Sitten alkoi kokoomataideteoksen luominen. Lihojen kanssa samaan pataan pääsivät niin makkarat, kinkut kuin sipuli-kurkkupaistikkaatkin. Sitten perään muut aineet sitruunaa lukuunottamatta. Ruttuutusta varttitunnin verran hiljaisella tulella. Maistelua, sekoittelua, maistelua ja puuttuvien makujen lisäämistä. Sitten lämpö nollille ja puolen tunnin verran malttamatonta odottelua. Kun vihdoin panin seljankan tarjolle, leikkasin lautaselle ohuita sitruunaviipaleita ja lätkäisin ison kökön smetanaa viereen. A vot!

Elämäni parasta lihaseljankaa olen nauttinut Vanhan herran kanssa Minskin Planeta-hotellissa, kun asustimme Valko-Venäjällä vuoden verran. Suolaisen höyryävä, aromaattisen tuoksuva, paksun pönäkkä sekametelisoppa virvoitti lauantairiennoissa nuupahtaneet vientiponnistelijat kummasti. Olimme salaa aivan varmoja, että kokki heitteli ohi kulkiessaan viikon aikana yli jääneet lihat, makkarat sun muut tähteet isoon seljankapataan. Niin viikon lopulla oli tarjolla kaupunkilaistunut versio maalaisseljankasta.

Vanha rouva muistelee